keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2013 -> 2014

Nyt on aika perinteisen katsauksen viime vuoteen. Samalla suunnataan näkymät eteenpäin ja tutkaillaan, mitä kaikkea kivaa vuodelle 2014 onkaan luvassa. :)

Vuonna 2013...

1. Opettelin rutkasti uusia, terveellisiä elämäntapoja. Niin syömisissä kuin liikunnassakin. Vaikka laihdutukseni oli jo ohi, syömiset alkoivat kunnolla asettua oikeisiin uomiin menneen vuoden aikana. Kyseessä oli kuitenkin se kuuluisa painonhallintavaihe, jolloin ei tarvinnut enää pudottaa kiloja, vaan pysyä saavutetussa painossa. Helpommin sanottu kuin tehty! Vuosi alkoi vaakalukemassa 55,x kg ja päättyi vaakalukemassa 54,3 kg. Korkeimmillaan paino kävi 55,8 kilossa, matalimmillaan 53,2 kilossa. Eli aika tasaista menoa. :)


Söpöjä.

2. Liikuin paljon. Varmasti enemmän kuin koko aiemman elämäni aikana, vaikka 52 viikkoon mahtuikin muutama liikunnaton viikko. Mielenkiintoinen havainto Move Fitnessistä: tammi-kesäkuussa pelikertoja kertyi vaivaiset kuusi, mutta heinäkuussa innostuin pelistä ja siitä asti oon pelannut vähintään kuusi kertaa kuussa sitä. Toinen kiinnostava bongaus oli se, että kävin aika monta kertaa juoksulenkillä. Laskeskelin tossa hieman treenidataa, ja tässäpä muutamat luvut. Tänä vuonna odotettavissa suurempia lukuja. ;) 

Ajalta maaliskuun alku-joulukuun loppu:

# kerran jokaista: koiran ulkoilutus, kävely + pallottelu, uinti = 1 h 44 min.

# nyrkkeily (6 kertaa) = 2 h 10 min.

# kuntopyöräily (8 kertaa) = 4 h 13 min.

# ryhmäliikunta: Body Balance (2 kertaa), venyttely (3 kertaa), piloxing ja muokkaus = 4 h 40 min.

# dvd-treenit: kahvakuulaus (4 kertaa), peppu-reisi (3 kertaa), vatsa-selkä (2 kertaa) = 4 h 41 min.

# sulkapallo (13 kertaa) = 11 h 5 min.

# salitreeni (15 kertaa) = 11 h 28 min.

# lenkkeily, eli juoksuosuuksia sisältävät tai kokonaan niistä koostuvat lenkit joko ulkona tai matolla (27 kertaa) = 13 h 14 min.

# Move Fitness (58 kertaa) = 31 h 17 min.

# kävely (56 kertaa, jos laskin oikein :D) = 43 h 38 min.

= 128 h 10 min. / 10 kuukautta, liikuntakertoja 202 ja lajeja 17 (ei paha?)


I think I did plenty in 2013... But okay, let's step it up in 2014!

3. Tajusin vihdoin, että oon pieni! Kahdeksalla alkavasta luvusta vitosella alkavaan, ja siinä pysymiseen oli ensin järjettömän kuuloinen saavutus, eikä sitä meinannut sisäistää. Peili, vaaka ja läheisten kommentit puhuivat pudotuksen puolesta, mutta oma pääkoppa tuli hieman jälkijunassa asian kanssa. Vielä nytkin katson joitain tuoreita kuvia itestäni, enkä meinaa uskoa kuinka pieni olen. Suurin osa aikuisiän kuvista kuitenkin on laardiluokkaa. Sisäinen prosessi siis kesti tovin, mutta alkaa pikku hiljaa olla valmis. Seuraavaksi totuttelemaan sitten kiinteämpään ja lihaksikkaampaan minäkuvaan. :)


Olen pieni myös henkisesti. Kuva joulukuulta 2012.


Vuonna 2014...

1. Minulle saapuu ihka ensimmäinen (muttei todellakaan viimeinen!) Quest-proteiinipatukoiden tilaus. Tein tänään vaikean päätöksen makujen suhteen - toki rahapuoltakin piti miettiä. Ostoskoriin päätyivät lopulta seuraavat: 12 patukan satsi Double Chocolate Chunkia, testipatukat mau'uista Chocolate Brownie, Peanut Butter Supreme, PB & J, Chocolate Peanut Butter ja Cinnamon Roll. Eli 17 patukkaa. Noilla täytyykin pärjätä kokonainen kuukausi. :O Mutta jee, toivottavasti tulevat nopeasti! Protskuvanukkaan hankinnan siirrän ajankohtaan, jolloin jauhe on loppunut. Voisi sitten hetken aikaa käyttää pelkkää vanukasta ja Questin patukoita. Muut merkit ei enää kelpaa. :D


Kuten muiden proteiinipatukoiden hylkääminen ja ainoastaan Questin makustelu.

2. Treenaus personal trainerin kanssa alkaa. Oonkin jo hehkuttanut, kuinka sain joululahjaksi kaksi PT-tuntia. Lahjaan osaallistuivat poikaystäväni lisäksi hänen porukat ja sisko miehineen sekä oma äitini. Kuun lopussa rahoitan PT-tapaamiset itse, saa nähdä kuinka kauan jatketaan treenejä. Huomenna on eka tapaaminen, jonne aion saapua täynnä intoa, motivaatiota ja kirjallinen suunnitelma kourassani. Tervetuloa tavoitteellinen salitreeni! Jänniä aikoja tulossa. :P


I will! P.S. I have that shaker.

3. Menen uimarannalle. En ole ikinä ollut mikään rantaihminen. Lapsena en kauheasti tykännyt uida/harrastaa rantaleikkejä tai -pelejä, enkä aikuisenakaan ole kovin montaa kertaa käynyt biitsillä. Uinti kuitenkin tulee olemaan osa liikuntapalettiani pysyvästi, joten miksei sitä voisi harrastaa luonnon vesissäkin? Auringonotto (sopivassa määrin) on myös oikein kelpo kesäaktiviteetti. Toivotaan vaan niitä lämpimiä kesäpäiviä. Ehkä sitten puolen vuoden päästä. Rantapäivään voi sisällyttää uinnin ja arskanpalvonnan lisäksi hölkkäilyä, rantalentistä tai -futista. Oijoi, mä niin nään itteni paljain jaloin, pikkushortseissa ja navan paljastavassa topissa lyömässä lentoboltsia! Kun siis se unelmien kroppa ei oo mulle pelkkä unelma, vaan saan sen.


Minä ensi kesänä!

4. Laajennan entisestään urheiluvaatevalikoimaani. Kuten olen jo monesti kertonut, mulla on tällä hetkellä vain yhdet treenihousut ja -kengät. Ellei niitä vanhoja, liian pieniä Reebokeja lasketa mukaan. Ajattelin viedä ne töihin, jotta olis siellä valmiina jotkut liikuntaan soveltuvat kengät jos ja kun iskee yhtäkkinen juoksumatto-/soutulaiteinto. Ehkä jotkut collarit vois viedä kans. 

Eilen pistäydyin Henkkamaukan urheiluosastolla ja vihdoin uskaltauduin myös ostamaan! Kun olin ajatellut, ettei ne vaatteet välttämättä oo niin laadukkaita, kun ne ei oo "merkki"vaatteita. Oonpa mä snobi. :P Sovituksessa mulla oli kaksi toppia, mutta en raaskinut ostaa molempia, vaan otin sen kivemman tuntuisen. Se pääsi käyttöön tänään muuvaillessa. :)

Yläosia multa löytyy jo ihan kiitettävästi. Henkkamaukan uutuuden lisäksi omistan Adidaksen löysähkön valkoisen topin, tehosteväreinä kirkas pinkki ja musta, Nikelta mustan t-paidan tekstilogolla, mustan perus tankkitopin, poltetun oranssin loose fit-t-paidan, Strong Is The New Skinny-topin ja Under Armourin löysän mallisen harmaan topin imelän vaaleanpunaisella logolla. Toppeja ja t-paitoja ei voi kuitenkaan olla liikaa (kuten ei muitakaan urheiluvaatteita tietystikään). Haaveilen erilaisista tekstitopeista, niitä tulee varmasti hankittua alkaneen vuoden aikana. Ja kaikenlaisia muitakin. Alla pari esimerkkiä.


Lorna Janen eräs huipputekstillä varustettu toppi.

Räyh!

Yläosien lisäksi hankin ainakin yhdet laadukkaat treenihousut. Mietin trikoita salille, vaikken ookaan tottunut niin tiukkaan meininkiin housupuolella. Kesäksi muutamia kivoja shortseja, juoksuun lähtökohtaisesti. Ja ne kengät! Joista joululahjatoiveita käsittelevässä postauksessa hehkutinkin. Siniset Niken sisäliikuntakengät, jotka sattumoisin ovat vielä paremmassa alennuksessa tällä hetkellä. :P Ja uudet juoksukengät kesällä vois olla kivat. Siitä en tiedä onko ne tarpeelliset. :D Kuolaan allaolevia.


Värin valinnan kanssa tulis kyllä vaikeuksia... Ehkä tää paras!

5. Parannan juoksukuntoa. Tavoitteellisen salitreenaamisen lisäksi haluan kunnolla panostaa aerobiseen kestävyyteen. Nimenomaan juoksemiseen. Eka juoksukisa ois Naisten kymppi toukokuun lopussa.

Kammosin koko pienen elämäni juoksua, kunnes kesällä 2009 päähäni pälkähti, että haluan kirkkaanpunaiset juoksukengät ja alan harrastaa juoksua! :D Älkää kysykö mistä sain idean. Kesti kuitenkin muutama vuosi, että vihdoin ostin ne juoksukengät, ja vaikka etsin kirkasta punaista, kotiin pääsivät kirkkaan pinkit Niket. Loppukesästä 2012 aloitin lenkkeilyn, mutta juoksukunto ei päässyt kehittymään haluamallani tavalla, koska taukoja tuli liikaa. Aina innostuin, innostusta kesti muutama viikko, tuli parin kuukauden tauko, innostuin taas... Vaikka koko ajan olin sitä mieltä, että juokseminen on kivaa! Ja että haluan kehittyä siinä. Jokin motivaatiossa kuitenkin mätti. Mutta ei enää. :) Viime viikkoina oon vähintään kerran viikossa käynyt joko matolla tai ulkona juoksemassa, useimmiten intervallityyliin. Tiedän ettei se ole paljoa, eikä siinä kunnolla kehity, mutta mulle se on suuri edistysaskel. Kun vain saisi hyvän tahdin pidettyä päällä loput talvikuukaudet, niin keväällä voisi sitten tiheämpään tahtiin lenkkeillä ulkona. Vaikka ei tuolla nytkään huono juoksusää oo.

Aion huomenna PT:lle mainita juoksuharrastuksestani - jos se vaikka saisi yksi-kaksi juoksutreeniä sisällytettyä mun viikoittaiseen treeniohjelmaan.

6. Vedän ainakin viisi leukaa putkeen. En tiedä miten realistinen tavoite tuo on. En tiedä juurikaan leuanvedosta, paitsi sen mitä oon ihan viime kuukausina lehdistä lukenut. Hankintalistalla nököttää edelleen se leuanvetotanko, joten eiköhän jo alkuvuodesta pääse harjoittelemaan.


Hyvännäköinen body!

Jos muita isompia tavoitteita/suunnitelmia tulee mieleen, postailen uudemman kerran. Loppuun vielä kuvia vuoden 2014 ensimmäiseltä päivältä (jolloin ei kaloreja laskettu).



Aamupala: juustonakki, patonkia sweet chili-tuorejuustolla ja tomaatilla, leipäjuustoa, viinirypäleitä, parapähkinöitä, viikuna ja pala rocky roadia. Juomana Pepsi Maxia.


Iltapala/palkkari: rahkaa, mustikoita, omena, kiivi ja soijalesitiiniä.

Löytyi tällainen hupparikin eilen, Cubuksesta. Rento, mutta siinä on sanomaa!

Mun uusi Henkkamaukasta hankittu treenitoppi! Huomatkaa ylpeä ja ylväs poseeraus.

Kuvissa saattaa näkyä aika terveellisiä sapuskoja, mutta on niitä epäterveellisiäkin mätetty ihan tarpeeksi. Sipsiä kera dipin, suklaata, karkkia, lakua... Huomenna on onneksi uusi päivä. Ja ohjelmassa on uuden kalorivihkon hankinta - vanha hajoaa liitoksistaan. :D Mä kun oon aina suosinut kierrevihkoja, kun ne saa auki niin kätevästi, eikä kirjoittaessa sivut taitu tai mitään muuta hankalaa. Mutta onpa sitten kätevää, kun kierteet lähtee omille teilleen, ja sivuja alkaa irtoilla yksi kerrallaan... :D


Nyt alan valmistautua yöpuulle. Palaillaan! 

Tai hei, tähän loppuun pieni lukijapaneeli: Mitä tavoitteita sulla on vuodelle 2014? Oletko käynyt alennusmyynneissä? Mitä ostit? Minkälaisia hienoja tekstillisiä treenitoppeja sulla on? Kerro!

- Jenni

Kuvat: weheartit, activeinstyle.co.uk, kickz.com, underarmour.com

3 kommenttia:

  1. Sulla on ollut hyvä vuosi :).
    Tavoitteita on yllin kyllin tälle vuodelle, niistä varmaan avaudun lisää myöhemmin blogissa.
    Alennusmyynneissä en ole ollut, enkä mene. Pitäydyn kirppareissa, se on tiukistelua nyt niin kropan kuin rahojenkin suhteen :).
    Eikä mulla taida olla tekstitoppeja kuin Niken parit "Just do it" -paidat. Ja yks GT:n treenitoppi tekstillä "work out", omaperäistä :D.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä! Ja kiva että löysit jotain hm:ltä :)

    -Kaukaa Kaunis

    VastaaPoista
  3. Sulla on ollut kyllä tosi hyvä vuosi painonhallinnan osalta ja lupaavalta vaikuttaa tulevakin! :) (toisin kuin eräillä.. hmh!)

    Jään mielenkiinnolla seurailemaan jatkoa :)

    VastaaPoista