tiistai 3. joulukuuta 2013

Luukku 3: Sulkkis on kivaa!

Korjaus: sulkkis oli ihan SUPERkivaa tänään äidin kanssa. Pitkästä aikaa oltiin ihan kahdestaan lätkimässä (ja huitomassa ohi :D). Huomasi että kun ollaan pelillisesti lähempänä toistemme tasoa, niin ei tullut yhtä uupumushikivaluu-olo kuin poikaystävän tai kaveripariskunnan kanssa pelatessa. Hyvä välillä näinkin. Treeni oli kuitenkin ihan kelpo, ja koska kävelin edes takas pelipaikalle, viikon liikuntasaldo nousi kahteen tuntiin kahteenkymmeneenneljään minuuttiin. Eilen illalla olin niin masentunut kotijoukkueen tappiosta, että skippasin vatsa-selkätreenin ja käytin loppuillan lahjakkaasti mässäillen ja vahdaten elokuvaa. Eli maanantai oli mun tän viikon "tankkauspäivä", nyt täytyy ottaa terveellisemmin.

Aamupala: iso mukillinen maitokahvia, pikkupiirakka margariinilla, puolet kulhon sisällöstä. Siinä oli siis rahka, desi jogurttia, 100 grammaa mustaherukoita ja teelusikallinen mantelirouhetta. Loput söin lounaaksi paahtoleipien ja teen kera. :P Aamupalan kalorit: 292.

Äiti-tytär-pelailu päättyi tärähtäneesti mutta sulassa sovussa.

Sulkapallo on ihan kunkku mailapeleistä. Ehkä siksi, etten harrasta mitään muuta mailapeliä. :D Talvella tosin kyllä mielisin lähteä lätkämailan kanssa katsomaan, kuinka kiekko liikkuu jäätä pitkin. Ja ensi kesänä ollaan mietitty menevämme poikaystävän kanssa tenniskurssille. Sulkkis on hauskuuden lisäksi tosi monipuolista liikuntaa: aerobinen kestävyys, reaktiokyky ja koordinaatio paranee. Luulisin, että voimakin saattaisi kehittyä, tosin ehkä se on enemmänkin niin päin, että voimasta on hyötyä sulkapallossa. Anyway, sulkkis on yksi mun suosikkilajeistani, ja oon tyytyväinen että lähipiiristä löytyy muitakin jotka tykkää sitä pelata.

Loppupäivän ohjelmassa mulla on myös liikunnallista tekemistä: töitä neljän vuorokauden tauon jälkeen. Eilen oli siis ylimääräinen vapaapäivä (josta hyvästä saan raataa ens viikolla kuusi päivää putkeen...), mutta tuntuu siltä, että oisin ollut vähintään viikon lomalla. Ja huomenna varmaan tuntuu juurikin päinvastaiselta. :D Lähden kuitenkin ihan iloisilla mielillä töihin - iltavuoroviikot on niin paljon kevyempiä, ja kohta on taas kolmen päivän vapaa. Huomenna aion pelata Move Fitnessiä ja tehdä vihdoinkin sen vatsa-selkätreenin.

Nyt alan valmistautua töihin lähtöön, palaillaan!

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Sulkkis on ihanaa! Me käytiin tossa joskus kesällä (vaiko kevättäkö se oli) pelailemassa miehen kanssa. Aivan ihanaa! Ollaan tasavertaisia pelaajia ja se on harvinaista, sillä mies on kyllä meillä aina kaikessa muussa parempi. :D Sykkeet oli katossa ja hiki lensi, kun molemmat juoksutti toista lyömällä joka toisen toiseen laitaan. ;) Mulla vaan meni niska ihan tuhannenjuntturaan kun pitää kattella ylöspäin, niin ei ole enää tullut käytyä. :/ Mutta pakkohan se on vielä jossain kohtaa mennä, on se niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen toi niskaongelma. Joskus liikunta tosin saattaa auttaa jumipaikkoihin, mutta ehkä joku lempeämpi laji kuin sulkkis. Se on kyllä tosi kivaa, siihen ei ikinä kyllästy! :) Ja omat taidot on vielä niin, hmm, kehityskelpoisia, että sitä vaan haluaa pelata enemmän ja enemmän, ja parantaa kaikkia osa-alueita. Ei, en oo yhtään kilpailuhenkinen. :D

      Poista