sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Luukku 14: Kahden keikka

Ei, kyse ei ole 80-luvun saksalaisesta rikossarjasta. Kahden keikka viittaa lauantain mahtitreeniin. Oon tosi iloinen, että sain huhkittua kunnolla, sillä viikon vikan työvuoron jälkeen liikuntaspurtin saldo ei näyttänyt hyvältä. Kasassa mulla oli säälittävät tunti 34 minuuttia (koiran ulkoilutuksesta ja piloxing-tunnista).


Kaksi kovaa.

Päätin ensin muuvata, sillä aiemman kokemuksen perusteella se olisi näistä kahdesta liikunnasta kevyempi. Olin vähän väärässä.

Tavoitteista löytyi seuraavat: kuluta 20 kaloria, pelaa kyykkyhyppyharjoitusta 10 kertaa ja päihitä parhaat pisteesi polttopallossa. Kalorit - helppo. Kyykkyhyppy - helppo, joskin rankka mutta myös kaloreita paljon polttava. Polttopallo - mahdollisesti vaikea.

Treenasin lopulta yhden kokonaisen tunnin, eli pidempään kyseisen lajin parissa kuin koskaan ennen. Hiki lensi. Vettä kului reippaasti yli puoli litraa. ENKÄ saavuttanut vihoviimeistä polttopallo-tavoitetta. Että ketutti! Ja ketuttaa vieläkin. Kun olin pelannut yli viisi kertaa polttopalloa, enkä ollut päässyt edes lähelle omia parhaita pisteitäni, päätin, että kun kokonaistreeniaika on kivunnut tuntiin, on aika lopettaa ja myöntää "tappionsa". Ärsyttää hävitä itselleen!

Lauantai-Move:

- kunto-ohjelmat: sydäntreeni ja liikkeelle
- koppi x 2
- silvonta x 6
- kyykkyhyppy x 10
- polttopallo x 17

Joo, hankasin yhtä pallopeliä 17 kertaa, enkä tehnyt uusia parhaita pisteitä. Silvonnassa sentään sain ennätyksen ja ekaa kertaa ikinä myös yhden aikabonuksen. Jotain lohtua. Move-pettymyksen jälkeen pidin noin tunnin tauon ja sitten kahvakuulasin.

Move-treeni. Muistin laittaa sykemittarin päälle vasta parin harjoituksen jälkeen, joten oikeammat lukemat olis tunti 30 minuuttia ja 656 kaloria. Aika on suurempi kuin todellinen treeniaika, kun harjoitusten välissä pitää välillä juoda vettä, ja pelkkään uuden harjoituksen valintaan ja kalibrointiin menee aikaa.


Kahvakuulatreeni. Kuva otettu hieman treenin jälkeen, joten syke vielä korkealla.

Eli yli kahdeksan ja puolisataa kaloria haihtui eilisillä liikkumisilla. Plus siihen päälle työpäivän kalorit. Oikein harmittaa, etten ottanut duuniin sykemittaria mukaan, nyt ois saanut tietää rankan työpäivän aiheuttaman todellisen kulutuksen. Mulla siis oli tällä viikolla neljänä päivänä vyö ja kello päällä töissä, ja joka päivä energiaa kului noin 400 kalorin verran. Mutta ne oli kevyitä päiviä, eilen oli ainoa viikon rankka päivä. No, ehkä ens viikolla saa hyvät lukemat töistäkin. :)

Tänään ois illalla treeniohjelmassa joko muuvausta (revanssi!) tai vatsa-selkädvd:tä ja venyttelytunti salilla. Venyttelyä ennen voisin käydä polkaisemassa kuntopyörälenkin. Noiden jälkeen viikon liikuntasaldo olis päälle neljä ja puoli tuntia, eli välttäisin miinukset. Olipa hyvä hikoilla viime viikolla reippaamman puoleisesti! :)

Palailen illalla astialle.

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti