keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Takaisin lähtöruutuun?

HEI TYYPIT!

Tai toivottavasti tyypit. :D En tiedä, niin pitkä tauko taas postauksissa. Ihan hävettää. Pitkään olinkin sitä mieltä, etten enää palaa bloggailemaan - aina välillä kun innostun kirjoittamaan, jää innostus tasan yhteen tekstiin ja sitten taas monen kuukauden tauko. Eli en lupaile (tällä kertaa) mitään, mutta yritän kovasti löytää kadonneen blogi-inspiraation.

Täällä ollaan: innostuneena ja inspiroituneena!

Kuva viime viikon salireissulta. Joo, käyn edelleen salilla, joskin hieman harvemmin kuin alkuvuodesta. Hyvä putki katkesi kesällä lomailuun, valitettavasti. Ei tekosyitä, olin vain laiska. :( Loman jälkeen oon käynyt aamuvuoroviikolla kolme kertaa salilla ja iltavuoroviikot oon lepäillyt. Töissä tulee joka tapauksessa liikuntaa, joten ihan pötkönä en sentään oo viihtynyt. Paitsi nyt, kun mulla on kahden viikon syysloma. Täällä nautin pakastepizzaa (ja smoothieta!) dinneriksi, kirjoitan, kuuntelen musiikkia ja katselen YouTubea. Mutta! Kuten Facebook-statukseen kirjasin loman alkaessa viime lauantaina, suunnitelmissa on kirjoittamisen lisäksi ruskakävelylenkit ja kotitreenit kuminauhalla ja kehonpainolla (kuvatodisteita tulee ASAP!). Ellen tänään innostu kävelylle, niin huomenna viimeistään.

Tekstin otsikko viittaa painoon. Keväällä intoilin 75 kiloon pääsystä ja harmittelin painon jumittamista. No, kävi niin että löysän syömisen ansiosta paino nousi jo 78,5 kiloon. Sehän on siis juurikin sama lukema, josta alunperin aloitin elämäntaparemontin tammikuussa 2012. Hups. Reilu kuukausi sitten päätin, tällä kertaa ihan todellisen motivaation kanssa, pudottaa 20 kiloa ensi vuoden kesäkuuhun mennessä. Oon pystynyt aiemminkin yli 20 kilon pudotukseen, miksen pystyisi nytkin?

Syyskuu meni hyvin: -2,5 kg. Ja vaikka nyt lomailenkin, eli fyysisen työn aiheuttama kulutus loistaa poissaolollaan, en aio löystyä! Edes puoli kiloa miinusta on tultava. Eli tämänpäiväinen pizza ei todellakaan tule olemaan perussafkaa mulle lomalla. Iltapalaksi odottaakin smoothiebowl, jossa soijajogurttia, pinaattia, päärynää, spirulinaa, chian siemeniä ja banaania.

No se smoothiebowl. Sekoitin siemenet turpoamaan ja ennen nauttimista lisään päälle banaania.

Yhdeksi lomaprojektiksi voisin ottaa sokerista vieroittautumisen. Hui, pelottaa jo ajatuskin. Mutta se on tehtävä. Ne lyhyehköt ajanjaksot, jolloin oon ollut ilman lisättyä sokeria on olleet kevyempioloisia, selkeämpiajatuksisia (on se sana) ja kaikin puolin mukavempia kuin sokerilla kyllästetty elämä. 

Erityistä suunnitelmaa mulla ei ole, mutta näin äkkiseltään keksin kyllä muutaman avainajatuksen. Ensinnäkin: pitää syödä. En saa päästää nälkää niin suureksi, että hamuan kaapista keksit ja karkit ja kaiken rouskuttamiskelpoisen oli se sitten vegaanista tai ei. Toiseksi: en osta niitä hemmetin sokeriherkkuja kotiin. En edes vielä maistamatonta Kolmen Kaverin lakritsi-kookos-jäätelöä. Jossain kohtaa, kun sokeritonta on takana vaikkapa kaksi tai kolme viikkoa, voin ostaa jonkun yhden herkun. Mutta ei enää sitä joka päivä vähän jotain pientä hyvää-meininkiä. Kolmanneksi: makeutta elämään. ILMAN lisättyä sokeria siis. Mikä siinä oikeasti on niin vaikeaa? Tykkäänhän muutenkin hedelmistä ja smoothieista. Jos laiskottaa, voin ottaa omenan tai kaupan valmiin smoothien. Jos ei laiskota, voin surauttaa ravitsevan smoothien tai leipaista sokerittomia proteiinikeksejä. Keinot kyllä löytyy - toivottavasti motivaatiokin.

Yes yes.

Nou nou.

Motiovaatiosta sananen. Tai pari. :D Nyt tässä tosiaan viime kuun alusta alkaen on ollut hyvä pöhinä päällä painonpudotuksen suhteen. Liikunta on maistunut (aamuvuoroviikkoina), vaikkei joka toinen viikko tehty kolmijakoinen lihaksia kasvatakaan. Kenties kun oon saanut kotitreenit sujumaan, asia korjaantuu ja ne lihakset ei ainakaan vähene kilojen karistessa. Asenteessani on tapahtunut toivottu muutos, joka koskee terveellisten elämäntapojen lisäksi muutakin elämää.

Jonkinlainen kyllääntyminen tapahtui: en enää halunnut elää yli 70-kiloisena. Enkä enää halunnut unelmoida tekemättä mitään konkreettista unelmien eteen. Paino laskuun ja unelmat tavoitteiksi. Painotavoitteen lisäksi asia, jonka eteen olen ruvennut tekemään töitä, on kirjan kirjoittaminen. Oon siitä puhunut jonkin verran täällä blogissakin. Hi-taas-ti oon työstänyt pariakin ideaa, joista ensimmäisen sain jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Välillä projekti(t) on mennyt eteenpäin aimo harppauksia, välillä jumittanut monia kuukausia putkeen. Useammin jumittanut. Mutta samoihin aikoihin kun päätin pudottaa painoa, sikisi hurja motivaatio kirjoitushommien suhteen. Ehkä ne jotenkin ruokkivat toisiaan? En tiedä, mutta viime viikkoina oon löytänyt uudelleen kirjoittamisen ilon ja tehnyt töitä kirjan valmistumisen eteen. Jos ja kun asiat sujuvat toivotusti ja aiotusti, kirja on valmis jossain vaiheessa ensi vuonna. En oo ittelleni sen tarkempaa deadlinea asettanut. Unelmia kuitenkin tässä jahdataan. :)

Mistä se motivaatio sitten humpsahti? Yksi vaikuttava asia on ehdottomasti yksityiselämä. Erosin kesällä pitkäaikaisesta miesystävästäni, jonka kanssa asuin (ja asun edelleen, kunnes löydän oman asunnon) yhdessä. Hänen kanssaan koin ihan mielettömiä ulkomaanreissuja, festareita ja muita kivoja juttuja, mutta me ei vaan sovittu yhteen. Eroamispäätös oli yhteinen. Oon kiitollinen tästä ihmisestä elämässäni, ja varmasti pysytään aina ystävinä. <3 Parisuhdetilanne oli kuitenkin jo pidemmän aikaa aiheuttanut tiettyä alakuloisuutta ja alitajuntaista ahdistusta, joka vaikutti muuhunkin elämääni. Eron jälkeen ei tietenkään automaattisesti tullut heti parempi fiilis, vaan eroprosessi oli käytävä läpi omalla painollaan. Paljon mietin sitä, että mitä tein väärin, mitä olisin voinut tehdä toisin ja miksi taas yksi suhde loppui. Kaikkiin kysymyksiin ei edes ole vastausta, mutta käsittelin ja hieman käsittelen niitä vieläkin, koska vain sillä tavoin voin mennä elämässäni eteenpäin ja keskittää energiani muihin asioihin. Suhdeasioista voisi kirjoittaa vaikka pidemmänkin pohdiskelutekstin, mutta jätän tämän nyt tähän. Kaikki on hyvin, elelen tyytyväisenä sinkkuna ja suuntaan katseen asioihin, jotka olivat liian kauan paitsiossa elämässäni.

Jee! Alataljapotkuja!

Muista motivaation vaikuttavista asioista voisin vaikka erikseen kirjoitella. Palaan vielä otsikkoon ja tarkemmin sen kysymysmerkkiin. Kyllä, lähtöruutu kilomielessä, koska niitä oli kertynyt sama määrä kuin aiemminkin pudottamisen aloittaessani. Mutta muuten ei, koska tällä kertaa en lähtenyt nollasta. Tällä kertaa mulla oli jo valmiiksi vaikka mitä tietoa ja kokemusta terveellisistä elämäntavoista. Kyse on enemmänkin kertaamisesta: mitä oon jo oppinut ja miten voisin toteuttaa noita oppeja omassa elämässäni? Miten söin silloin kuin viimeksi pudotin painoa? Mitä hyvää ruokavaliossani on nyt ja mitä siihen tulisi lisätä? Mulla ON jo kaikki avaimet pudotusprojektiin. Ne vain täytyy ottaa käyttöön huikean motivaation ja konkreettisten tavoitteiden siivittämänä. Syyskuu antoi hyvät suuntaviivat, sama jatkukoon nyt lokakuussa! 

Palailen myöhemmin tässä loman aikana niiden liikuntajuttujen merkeissä. ;)

- Jenni

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Tavoitteet numeroina

Haudi!

Tulipas pitkä tauko postauksista. :( Jotenkin vaikea päästä kiinni tähän blogirytmiin - yritän parantaa tapani! Mikäli teitä lukijoita vielä siellä ruudun toisella puolella on? Huudelkaa vaikka jotain kommenttiboksiin. :)

Koska tykkään listoista, tilastoista ja suunnitelmista (sellaisista jotka toteutuu! :D), ajattelin miettiä omia tavoitteita tälle vuodelle numeroiden kautta. Samalla katsastelen kulunutta vuotta.

HeiaHeia kertoo, että olen tänä vuonna harrastanut liikuntaa 46 tuntia. Treenejä on kertynyt 58 kappaletta, joista 52 salia, 4 kävelyä, 1 juoksua ja 1 (säkki)nyrkkeilyä. Okei, ei kovin monipuolista ja viikossa keskimäärin liikutut tunnit jää vajaaseen kolmeen. Oon kuitenkin erityisen tyytyväinen kuntosalilla vietettyyn aikaan, sillä vaikka mukana on kaksi lepoviikkoa salista, viikkotreenilukema on kuitenkin 3,25. Tästä on pitkälti kiittäminen viime syksynä aloittamaani Tikiksen 6 kuukauden treeniohjelmaa - siinä kun oli viimeisellä 8 viikon jaksolla 4 viikkotreeniä. 

Viime viikolta salitreenin yhteydestä.

Ohjelman loputtua muutama viikko sitten pidin ensin lepoviikon ja sitten jatkoin saleilua itse kokoamallani treeniohjelmalla. Teen sitä jälleen noin kahdeksan viikkoa, sitten lepään viikon, sitten taas uutta ohjelmaa kehiin jne. Oon kokenut lepoviikkosysteemin toimivan kohdallani: on mukavaa tehdä viikon ajan jotain muuta kuin salitreeniä ja levon jälkeen on ihan uudenlaista draivia salihommiin. En siis tee ollenkaan salitreeniä lepoviikolla, vaan saatan käydä tekemässä vaikka vatsalihas- ja nyrkkeilytreenin ja kävely- sekä juoksulenkkejä. Tai sitten ihan vaan olen, enkä tee mitään. Viime lepoviikko sattui oivasti juuri sille viikolle, kun käytiin reissaamassa Pariisissa. Siellä tuli toki käveltyä paljon, mutta en laskenut sitä liikunnaksi. Kotiin palattua ehdin vielä käydä kävelylenkillä sillä viikolla.

Miten sitten loppuvuoden laita? Aion jatkaa hyvää saliputkea ja ottaa jossain vaiheessa lenkkeilyn viikko-ohjelmaan. Kävelyllä aion käydä huomattavasti useammin, koska se on vaan niin mukavaa liikuntaa. Raitis ilma, musiikki, rauha omille ajatuksille. <3 

Parin viikon takaiselta kävelylenkiltä.

Peilattuani alkuvuotta asetin koko vuodelle tällaisia tavoitteita:

- salitreeniä 160 kertaa
- kävelylenkkejä 300 kilometriä
- paino 65 kiloa

Simppeleitä, eikö vain? :)

Laskeskelin kaikki tulevat lepoviikot, jo kuljetut kävelykilometrit ja alkuvuoden painon junnaamisen ja päädyin ylläoleviin lukuihin. Helpoin tavoitteista - ellei tule kamalasti flunssajaksoja tai muuta sairastelua - on sali, olenhan jo kohta tehnyt yhden kolmasosan koko vuoden treeneistä. 

Kävelykilometrit kuulostavat suurelta lukemalta, mutta pidän sitä silti realistisena. Tällä hetkellä plakkarissa on siis vain neljä kävelyä, yhteensä 27,8 kilometriä. Jäljellä on noin 272 km. Kun ne jakaa tasaisesti loppuvuodelle, se tekee noin 7,5 kilometriä per viikko. Ei paha, jos tosiaan käyn läpi vuoden kävelemässä. Ja tiedän että kevät- ja kesäkuukausina kävelykärpänen puree ja saatan taivaltaa jopa 15 kilometrin lenkkejä. 

Mulla oli alun perin aivan erilaiset painosuunnitelmat tälle vuodelle. Ei niistä sen enempää, vaan uutta, realistisempaa suunnitelmaa kehiin. Alkuvuoden paino on siis pysytellyt siinä 75 kilossa. Kuten todettu, se on aiiiivan liikaa tällaiselle alle 160-senttiselle tumpille. Toki olisi mukavaa olla "kesäkunnossa", mutta tuntien itseni, annan vähän enemmän aikaa kymmenen kilon karistamiselle. Olen tyytyväinen, jos vuosi loppuu 65-kiloisena. Sali- ja aerobisen treenin yhdistelmällä rasvan pitäisi palaa ja lihasten säilyä (tai jopa kasvaa, on varovainen toiveeni), KUNHAN ruokavalio on kunnossa. Se onkin mun isoin alue työstettävänä.

Tuohon tavoitelistaan voisi siis lisätä ruokavalion tasapainoistamisen, mikä mulla tarkoittaa vähemmän herkkuja ja enemmän kasviksia. Lähes joka päivä mulla kyllä jo nyt täyttyy tuo puoli kiloa, mutta tärkeää olisi, että se täyttyisi ihan joka päivä. Ja mielellään ylittyisikin. On siis keskityttyvä ihan toden teolla syömiseen eikä vetää "vähän sinne päin".

Täytän joka päivän syömiset Sulamon laskuriin, mikä on tosi kätevä ja hyödyllinen. Se näyttää syömisten (ja juomisten) makrojakauman ja mittareita löytyy myös esimerkiksi koville/pehmeille rasvoille, magnesiumille, raudalle ja sinkille. Sinne voi merkitä myös liikunnat. Voisinkin tehdä asiasta erillisen postauksen - ottaa vaikka yhden esimerkkipäivän ruokailut syyniin.

Ateria parin viikon takaa: tofua, lohkoperunoita, ketsuppia, kauraleipä margariinilla (??) ja tomaatilla plus kiivi.

Hassu juttu muuten nuo tavoitteet verrattuna viime vuoden liikuntoihin. HeiaHeian koruton kertoma: 138 treeniä ja 102 tuntia. 80 salia ja 33 kävelyä (yhteensä 101 km). Vain yksi juoksulenkki ja kiitos Lean In 5 Weeks-haasteen 10 kehonpainoharjoitusta ja 12 kuntopiiriä. Kaksi viimeiseksi mainittua taitaa jäädä tänä vuonna vähemmälle, ellen jossain vaiheessa innostu ja rupea kotitreenailemaan. Ainakin kesälomalla voisi.

Mutta siis, tämän vuoden kuntosali- ja kävelytavoitteet ovat kaksin- ja kolminkertaiset viime vuoden toteutuneisiin liikuntoihin verrattuna. :D Aika hurjaa. En ota mitään paineita tavoitteisiin pääsystä - otan ne pikemminkin hauskana haasteena itseäni vastaan. Ja jos jossain vaiheessa vuottaa näyttää mahdottomalta päästä tavoitteisiin, otan nöyrästi takapakkia, myönnän tilanteen ja säädän tavoitteet uusiksi. No big deal. :)

Sillä lailla, nyt lukemat ovat ilmoilla ja työ niiden toteutumiseksi jatkuu vahvana. Palaillaan! :)

- Jenni

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Täällä ollaan!

Moi vaan!

Pitkästä aikaa! Blogihiljaisuuteen ei liity mitään dramaattista: vaikka kiloja onkin kertynyt, postaamattomuuden syynä on ollut yksinkertaisesti kirjoitusmotivaation puute. Enkä nytkään lupaile tiheää postaustahtia - voisin ottaa tavoitteeksi näin aluksi yhden tekstin per viikko.

Viime vuoden summaus: ylä- ja alamäkiä, kuten varmasti jokaisella, liikuntaa suhteellisen säännöllisesti ja 18 ylimääräistä kiloa. Kyllä, 18. Ruokin herkkuhammastani ihan huolella, niin paljon ettei fyysisellä työllä ja vapaa-ajan liikunnalla saatu kaloreita tasapainoon. Koko ajan olin tietoinen vaakalukeman noususta, mutta kaiketi paino oli vielä siedettävissä rajoissa, kun en saanut pontta tehdä muutoksia syömätottumuksiin.

Liekö syynä paluu viiden vuoden takaisen elämäntapamuutoksen alkupainolukemaan vai lähestyvä uusi vuosi, mutta muutama päivä ennen vuoden vaihetta aloin suunnitella painonpudotusta ja terveellisempää elämää. Omalla kohdallani se tarkoittaa selkeästi yhtä asiaa: sokerin mussuttamisen radikaalia vähentämistä. Tavoitteena oli myös vähentää muutakin herkuttelua ja ylipäätään viilata elämäntapoja terveellisempään suuntaan. Enemmän kasviksia, enemmän vihreitä kasviksia, tarpeeksi proteiinia, säännöllistä liikuntaa ja sitä rataa.

Edelleen, näin huhtikuun kolkuttaessa ovella, kamppailen samojen tavoitteiden äärellä. Painosta on karissut kolmisen kiloa, eli tällä hetkellä vaakalukema on 75 kiloa. Herkkuja kuluu edelleen liikaa. Liikunta on säännöllistä - pääasiassa salitreeniä.

Viime kevät: n. 62 kiloa.

Tämä viikko: 75 kiloa.

Vähän enemmän viime vuodesta... Vuosi alkoi lupaavasti: vaaka näytti korkeampaa lukemaa kuin mihin olin tottunut ja missä olin tyytyväinen, mutta kuitenkin elelin vielä normaalipainon puolella. Tammikuussa osallistuin Lean In 5 Weeks-nettivalmennukseen, joka osoittautui huikeaksi kokemukseksi. Sain rutkasti vinkkejä, vertaistukea ja motivaatiota terveelliseen elämään. Bonuksena paino laski kilon ja vyötäröltä lähti kuusi senttiä. :) LIFW-yhteisö oli lämminhenkinen ja kannustava, siksi viihdyinkin siellä vielä muutaman kuukauden valmennuksen loppumisen jälkeen. Edelleenkin voin vahvasti suunnitella valmennusta kenelle tahansa muutosta kaipaavalle - et tule pettymään!

Keväällä koin pari kovaa takapakkia, kun ensin jouduin sairaalaan muutamaksi viikoksi ja vähän myöhemmin vietin neljän viikon kesäloman herkkujen ja HBO:n parissa. Olisin voinut rajoittaa tai harrastaa liikuntaa, mutta en tehnyt sitä. Näin jälkeenpäin ajatellen ehkä vielä silloin toukokuussa toivuin maaliskuun sairaalajaksosta, enkä siksi pystynyt enempään. Ensimmäiset kilot kertyivät tuolloin lomalla.

Kesäkuussa sain uutta intoa salihommiin, kun asetin tavoitteeksi käydä säännöllisesti treenaamassa. Tämä tarkoitti kahta salia iltavuoroviikolla ja kolmea aamuviikolla. Siitä asti olenkin onnistunut harrastamaan salia säännöllisesti - matkalle mahtuu myös muutama lepoviikko ja pari flunssaviikkoa. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen treenaamiseeni. :)

Aku Ankka-lehden viisauksia.

En ole käynyt kehonkoostumusmittauksessa (vähän kyllä kutkuttaisi!), mutta arvelen että viidestätoista plussakilosta pari-kolme voisi olla lihasta. Aiemman kokemuksen perusteella, kun treenasin PT:n kanssa parin kuukauden ajan, tiedän että muhun tarttuu hyvin lihas. Mutta tosiaan ei ole realistista olettaa lihasten kasvaneen tolkuttomasti. Odotan kyllä sitä, että tässä pikku hiljaa polttelen rasvaa ja ne salilla rakennetut lihakset alkaa viimein erottua. :P

Vaikka alkuvuosi onkin mennyt jumittaen samassa painolukemassa (siis sen jälkeen kun sain ekat nestekilot karistettua), en ole menettänyt toivoa. Olen syönyt fiksusti...

Hedelmäsalaatti.

Smoothieita ja kauravälipaloja.

Nyhtökauraa, salaattia, kurkkua, paprikaa ja vesimelonia.

Kaurapuuroa, chian siemeniä, marjoja ja kiiviä.

Tomaatti-spagetti-valmisruoka.

Kasvispyöryköitä, vegejuustoa, babypinaattia, paprikaa, tomaattia ja kurkkua.

Hapankorppuja chilihummuksella, viinirypäleitä, appelsiinia, mangoa, päärynää ja banaania.

Vähemmän fiksusti...

Berliinissä vehnäolutta.

Kolmen Kaverin tajuttoman hyvää suklaajäätelöä.

Americana Pizzerian törkeän hyvää pizzaa kahdenlaisella vegejuustolla, munakoisolla ja tuoreella basilikalla.

Minttulakritsia.

Hot Rodeja, valkosipulikastiketta ja irtokarkkeja.

Noutoruokaa: falafeleja, ranskalaisia ja kastikkeita.

Yllä esiintyvien epäterveellisyyksien lisäksi olen valitettavan usein sortunut myös epävegaanisiin herkkuihin, kuten maitosuklaaseen tai pullapitkoon. Eli herkuttelu on vielä ongelma mulle. Pääasiassa arki sujuu terveellisissä merkeissä tai ainakin niin että lähes joka päivälle tulee miinusta ja loput päivät syön saman verran kuin kulutan. Mutta sitten viikonloppuna mässäilen ja nollaan ne viikolla saavutetut miinuskalorit. Tämän kanssa tulen tekemään töitä. Itse asiassa tämä viikonloppu tulee olemaan ensimmäinen ryhdistäytyneempi viikonloppu aikoihin. Ehkä tämä tästä. :)

Vaikka oma ulkoinen olemus ja ekstrakilot pyörivätkin mielessä, en ota niistä stressiä. Keskityn ennemmin positiivisiin juttuihin: siihen että olen treenannut salilla säännöllisesti kohta kymmenen kuukautta ja niihin jokapäiväisiin terveellisiin ruokavalintoihin. Siihen, että en syönyt aamupalaksi keksejä ja pullapitkoa kahvin kanssa, vaan hedelmiä soijajogurtin kanssa sekä proteiinipitoista juuresleipää. Siihen, että karkit jäivät kauppaan. Siihen, että lautaselle valikoituu 200-300 grammaa kasviksia. Nämä ovat niitä juttuja, joiden avulla jaksan mennä eteenpäin ja uskoa tavoitteiden toteutumiseen.

Viikon liikunnat näyttivät tältä:

- ma: sali (jalat) 39 min.
- ti: sali (olkapäät & ojentajat) 45 min.
- ke: -
- to: sali (selkä & vatsa) 43 min.
- pe: -
- la: -
- su: kävely 1 h 2 min.

= 3 h 9 min.

Tänään reippailin tunnin verran ulkona - mieletön kävelyilma! :) <3

Teen tällä hetkellä (vielä viikon verran) Tikiksen kuuden kuukauden saliohjelmaa. Se on siis ostettu ja siihen kuuluu kolme erilaista kahdeksan viikon treeniohjelmaa joiden välissä on lepoviikot. Nyt viimeisellä kolmanneksella treeniviikko on nelijakoinen. Koska olen laiska, olen jättänyt aina välillä iltavuoroviikolla yhden treenin väliin ja paikannut sen tekemällä seuraavalla viikolla viisi treeniä. Tällä viikolla kävi samoin.

Aluksi epäröin josko pystyisin neljän viikkotreenin tahtiin. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että pystyn! Tulevaisuudessa kasaan itselleni varmaankin kolmijakoisen ohjelman, ja fiiliksen mukaan treenaan kolme tai neljä kertaa viikossa. Ja käyn kävelylenkeillä! Tänään kävin vuoden ensimmäisellä sellaisella (kröhöm...) ja olipa kyllä mukavaa pitkästä aikaa. :)

Nyt alkaa jo sen verran ajatukset hajoilla ja nälkä kurnia vatsassa, että jätän tämän tähän. Toivottavasti teitä lukijoita on vielä siellä! :)

Palaillaan!

- Jenni

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Mehuisat päivät

Heipä hei!

Kirjoittelen ajatuksia ja kokemuksia pitämästäni muutaman päivän mehupaastosta.

Alun perin mun oli tarkoitus aloittaa paasto viime viikon torstaina ja mennä mehuilla kuusi päivää niin, että viimeinen mehupäivä olisi ollut eilen tiistaina. No, niin se tiistai muodostuikin viimeiseksi päiväksi, mutta viikonloppuna herkuttelin. Eli pidin paaston käytännössä 2 + 2-periaatteella. Lauantaina ja sunnuntaina join kyllä mehuja, mutta otin myös pari lasillista viiniä ja herkuttelin sipseillä ja kekseillä. Plääh, huono itsekuri.

Vaikka paasto olikin katkonainen, koen sen olleen hyödyllinen. Olin jo viime vuonna kiinnostunut mehupaastosta, mutta sille ei tuntunut löytyvän sopivaa rakoa. Halusin pitää paaston loman aikana, jotta mahdolliset sivuvaikutukset (väsymys, pääkipu ym.) olisi helpompi kestää. Nyt kesälomaa vietellessä tuntui olevan oikeanlainen mielentila paastoiluun.

Joten...

Paastoainekset ja mehukone.

Kävin useamman kerran kaupassa haalimassa erilaisia mehuaineksia. Kasvisten ja hedelmien lisäksi ostin Clipperin detox-teetä ja kasvisliemikuutioita. Olin lukenut aika paljon muiden mehupaastoilijoiden kokemuksia, ja siellä tuli vastaan nuo kuutiot.

Mehukoneen oon saanut vuosia sitten äidiltä joululahjaksi. Muistan vielä, miten kovasti toivoin sitä ja olin innoissani... Mutta sitten tein kaksi kertaa mehua ja kone jäi nököttämään pöydälle. :D Tämän mehupaaston myötä olen kuitenkin jälleen innostunut mehustamisesta, joten mehuja varmasti tulee tehtyä viikoittain. Koska mehuista jää aika paljon jätettä, on kätevämpää tehdä suurempi määrä kerralla. Ja jätteistä sitten saa oivan smoothiepohjan. :)

Miksi mehupaasto? Halusin antaa elimistölle breikin syömisestä, puhdistua ja kenties hieman keventyäkin. Keventymisestä tosin mulla ei ole mitään todisteita, koska en omista vaakaa. :D Ja vaikka asiantuntijat eivät välttämättä myönnä paaston hyötyjä, halusin kokeilla itse millaista on mehupaastota. Hieman vaihtelua ruokavalioon. :)

Puolet iltapalasta: McDonald'sin isot ranskalaiset (kertaa kaksi) ja currydippi.

Herkuttelun jäännökset: tuli vedettyä kanelipulla- ja tikkariöverit.

Vielä keskiviikkona mätin ylläolevien kuvien kaltaista roskaa oikein olan takaa. Torstaina olikin sitten jo eri ääni kellossa. Tein paaston aikana kolmea erilaista mehua:

- porkkana, appelsiini, ananas, inkivääri

- punajuuri, verigreippi, päärynä

- lehtikaali, sellerinvarsi, pinaatti, kiivi

Kerran taisin laittaa omenaa vihermehun sekaan. Koska mehuista syntyi niin paljon jätettä - epämääräisen näköistä mömmöä toisin sanottuna - päätin tehdä niistä smoothieita. Eli en ollut täysin mehuisalla paastolla, vaan join myös smoothieita. 

Oranssista mehusta muodostui mun oma suosikkini - inkivääri sopii niin hirveän hyvin porkkanan, appelsiinin ja ananaksen kanssa.

Aineksia ja valmista mehua. :P

Kahdesta noin puolen litran mehusta syntyi yhden ison ja yhden pienen rasiallisen verran jätettä. Ne meni jääkaappiin talteen. :P

Olin etukäteen pelännyt paaston sivuvaikutuksia. Jätin kahvin pois jo tiistaina (silloin siis viimeinen kupponen), mutta ihme ja kumma siitä ei tullut erikoisempia vieroitusoireita - ainoastaan lievää päänsärkyä. Energiansaannin raju leikkaus ei aiheuttanut järkyttäviä nälkätiloja, eikä myöskään pääkipua, väsymystä tai palelua. Nämä kaikki oireet bongasin lukiessani netistä muiden paastoajien kokemuksia.

Nälän totaalinen puuttuminen oli kyllä kumma juttu. Saatoin juoda päivän aikana kaksi lasillista mehua, yhden mukillisen teetä ja yhden kasvisliemikuution puoleen litraan kuumaa vettä sekoitettuna. Ja se riitti. Tulevaisuutta ajatellen tämä on hyvä asia, koska voin huoletta pitää yhden-kaksi mehupäivää vaikka joka viikko. Suunnitelmissa onkin tämä, tai sitten kevyempi päivä olisi smoothiepainotteinen. Molemmat on hyviä vaihtoehtoja, mutta mehustaminen on työläämpää kuin smoothien valmistaminen.

Ehdottomasti voin suositella lämpimästi mehupaastoa. :) Vaikka tämä omani olikin tynkä. Tai jos ei halua paastota, mehujen ja smoothieiden juominen on joka tapauksessa helppo keino saada päivittäinen kasvisannos. Ja vaihtoehtojen määrä on rajaton. Itse odotan innolla mitä tulevat mehu- ja smoothiekokeilut tuovat tullessaan. :)

Nyt on smoothieta! :D

Kuvassa näkyy mehujen jätteistä valmistuneet smoothiet. Kyseessä on siis aiemman kuvan rasioiden sisältöjen blendaaminen kaupan valmiin mehun ja veden kanssa smoothieksi. Ei sitä tullut kuin noin kolme litraa. :D Ja smoothiet tein tänä aamuna, joten tämä seuraavat päivät mennään vielä vahvasti kevyemmällä linjalla.

Kaupan mehuja käytin kaiken kaikkiaan kolmen purkin verran. Halusin varmuuden vuoksi ostaa valmista mehua, jos jossain vaiheessa alkaisi laiskottaa, enkä jaksaisi mehustaa. Kaupan mehujen kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei niihin ole lisätty sokeria ja että ainesosat olisivat mahdollisimman luonnolliset. Mielellään tuorepuristettua kuin tiivisteestä valmistettua tavaraa. Mun mehut valikoituivat Innocentin appelsiini-mangoksi ja God Morgonin viinirypäleitä, mustikkaa, omenaa ja inkivääriä sisältäväksi. Molemmat olivat namia. :P En kuitenkaan lähtisi kokonaista paastoa vetämään pelkillä kaupan mehuilla - itse tehty on aina tuoreempi ja luonnollisempi vaihtoehto.

Nyt siis kiinteää ruokaa taas - kai mä vaan tykkään niin paljon syömisestä, etten kyennyt pidempää tai yhtäjaksoista paastoa pitämään. :'D Mutta  pyrin pitämään mehut ja smoothiet päivittäisessä käytössä. Niillä on helppo keventää päivän syömisiä ja säästää energian saantia. Ja kuka tietää - kenties juuri mehujen ja smoothieiden avulla mäkin saan karistettua nämä muutamat ylimääräiset kilot. :)

Mukavaa keskiviikkoiltaa, palaillaan! 

- Jenni

maanantai 9. toukokuuta 2016

Huhtikuu!

Hei vaan!

Innostunut huutomerkki otsikon perään, jee. :) Se ei tarkoita, että koko huhtikuu olisi ollut mitenkään supermahtava. Se oli ainoastaan tosi jees, ylä- ja alamäkineen. Eikä se mitään, vaikka nyt eletään jo lähes toista kolmannesta toukokuusta - kyllähän kaikkia kiinnostaa vielä huhtikuu. ;D

Hieman tärähtänyt saliselfie.

Sitä sanotaan, että kun menee välillä huonommin, osaa arvostaa niitä hyviä aikoja. Itse olen aina ollut positiivinen. Sen huomaa käytännössä niin, etten jää kovin pitkäksi aikaa vellomaan negatiivisuudessa tai epäonnistumisessa, vaan nousen takaisin jaloilleni ja löydän tilanteesta jotain hyvääkin.

Huhtikuun huonommin mennyt asia (ihan tietoisesti vältän sanaa "epäonnistuminen" - sen jos minkä käyttäminen on negistelyä) löytyy ruokapuolelta. Melkein koko kuukauden herkkuvaihde oli liian isolla ja napaan katosi sitä sun tätä. Ikäväkseni tunnustan, että myös epävegaanisia juttuja. Ei lihaa missään muodossa, mutta suklaan ja keksien mukana maitoa ja kananmunaa. Hyi minua, huono vegaani oon. :( Tietysti tässä asiassa positiivista on se, että olen silti ainakin 95-prosenttisesti syönyt vegaanisesti. Ja kehtaan kutsua itseäni vegaaniksi, vaikka teknisesti ottaen en oo ollut sitä täysin. Tässä asiassa riittää vielä työsarkaa!

Musta kahvi ja vegaanista (riisipohjaista) suklaata. Saatoin ostaa kerralla neljä erimakuista levyä ja saatettiin äidin kanssa syödä ne kaikki jälkkäriksi. Tai jäi äidille ehkä puolikas levy valkosuklaata.

Epävegaanista riisisuklaata. Teki niin mieli makeaa, eikä työpaikan kahviossa ollut kuin maitoa tai liivatetta sisältäviä juttuja. Ei se mikään selitys silti oo.

Tässä kuussa oon ihan vähän petrannut herkuttelun kanssa, mutta se johtuu enimmäkseen siitä, että mulla on tällä hetkellä menossa mehupaasto.

Kyllä viime kuussa tuli syötyä ihan ruokaakin:

Kuun alussa käytiin Tallinnassa. Aika hulppea, vegaaninen saalis aamupalapöydässä.. Musta kahvi, vettä, banaani, mandariini, kurkkua ja tomaattia.

Onneksi iltapäivällä sai kunnon ruokaa: Vegan V-ravintolan pizza. (sydänsilmähymiö) Täytteistä en oo ihan varma, mutta ainakin tomaattikastiketta, ananasta, rucolaa, vegaanista juustoa ja kenties murennettua tofua. Otin jälkkäriksi ihanan suklaa-maapähkinävoi-cupcaken. Tuonne on pakko mennä uudestaan! Menu siis kokonaan vegaaninen. :P

Pari annosta töihin: porkkanapihvejä, kvinoaa, papuja, avokadoa, kesäkurpitsaa ja tomaattia.

Tomaattista linssikastiketta ja wokkivihanneksia.

Yllätin itseni valmistautumalla työviikkoon: tein useaan otteeseen kerralla enemmän ruokaa, josta osan vein töihin jääkaappiin valmiiksi ja osan pakastin. Esimerkiksi lasagnesta tuli kuusi annosta ja linssikastiketta on helppo tehdä enemmän kerralla. Jes, vähän edes pitkäjänteisyyttä myös mun arjessa! :)

Liikunnan suhteen suunnitelmallisuus oli vähän kiikun kaakun. Huhtikuun alussa intoilin Facebookissa, että oon tehnyt koko kuun treenisuunnitelman. No... Kyllä mä treenasin, mutten todellakaan sen suunnitelman mukaan. Se oli kaunis ajatus. :'D Välillä vaan (taas) laiskuus vei voiton. Ja toki fyysinen työkin vaatii veronsa, mutta en halua piiloutua sen (teko)syyn taakse.

Heiaheia kertoo, että huhtikuussa...

- urheilin 12 kertaa yhteensä 7 tunnin ajan

- kävin kuntosalilla 5 kertaa

- kävin kävelyllä 4 kertaa

- treenasin kotona 3 kertaa

Hmm. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta oon silti ihan tyytyväinen. Liikunta oli säännöllistä ja tehokasta. Salilla tajusin, ettei enää kerta kaikkiaan saa tulla pitkiä taukoja siellä käymisestä, koska voimatasot laskee niin dramaattisesti. No joo, nyt oon lomalla enkä todellakaan aio mennä työpaikalle saleilemaan - täytyy toivoa että kotona tehdyt treenit pitää yllä voimatasoja. Kun treenaan kotona, kyse on siis aina joko puhtaasta kehonpainoharjoituksesta, tai kehonpainolla ja välineillä tehdystä treenistä. Ja ne välineethän mulla on hyvin niukat: kahden kilon painokiekot, neljän kilon käsipainot ja kymmenen kilon kahvakuula. Olkapäitä, ojentajia ja keskivartaloa on hyvä treenata noilla välineillä ja oman kehon painolla. Myös jaloille saa ihan kivan treenin, kun kahvakuulan kanssa voi heilua niin monella tavalla. Muut lihasryhmät jääkin sitten vähemmälle huomiolle.

Kotona treenaamisen hyviä puolia: voit laittaa ylle mitä tahansa, kuten vaikka shortsit ajelemattomien säärien kera. Ja selfieitä kehtaa ottaa enemmän.

Tosiaan oon juuri viettämässä neljän viikon loman kakkosviikkoa. Kävely on ollut kova juttu tässä loman alussa, siellä on niin tajuttoman hyvä sää. :) Oon myös käynyt juoksemassa ja tänään ajattelin vetää ensimmäisen kotitreenin. Niin, viime viikolla kävely ja mehupaastoon keskittyminen vei mennessään, enkä treenaillut kotona ollenkaan. Tavoitteena olisi kuitenkin näinä loppuviikkoina 3 + 3: kolme lenkkiä ja kolme kotitreeniä per viikko. Lenkit niin, että vähintään yksi sisältäisi juoksua. Ja kun sanon "sisältää", se tarkoittaa intervalleja, eli kävelyä ja juoksua vuorotellen. Viime viikon lenkistä huomasi kyllä taas sen oman lähtötason - aerobinen kunto on ihan surkea. Mutta käsittääkseni juuri intervallityyppisellä harjoittelulla kunto kohoaa parhaiten. Runner's high'ta odotellessa. :)

Uskon, että kotitreenitkin rupeaa sujumaan, kun vaan pääsen niiden makuun. Ne ei kuitenkaan oo mitään tunnin jyystöjä, vaan kompakteja 20-40 minuutin repäisyjä. Tarkoin mietityt liikkeet ja lyhyehköt palautukset. Tänään ajattelin treenata olkapäitä ja vatsaa.

Seuraavalla kerralla kirjoitan varmastikin mehupaastosta. Aloitin sen viime viikon torstaina ja jos olisin pysynyt ruodussa, viimeinen päivä olisi ollut tänään tai huomenna. Mutta. Annoin ittelleni löysää viikonloppuna: otin vähän viiniä ja herkuttelin. Onneksi mehuihin jo tottunut vatsa ei mennyt sekaisin, vaan saatoin rauhallisin mielin ja vatsoin palata tänään paastoon. Ei sillä ehkä ihan samoja vaikutuksia saa aikaan, kun tuli breikki. Mutta kolme päivää aion silti mehuilla vielä, ja torstaina siirryn pikku hiljaa smoothieiden kautta kiinteään ravintoon.

Se siitä huhtikuusta ja tämän kuun suunnitelmista.

Palaillaan!

- Jenni

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Unelmat toteen

Noh. Mistä sitä aloittaisi? Samaan aikaan mielessä kaikki ja ei mitään. On helppoa saada ajatuksesta kiinni, mutta hieman vaikeaa editoida siellä mielen perukoilla, mistä ajatuksesta ensin kirjoittaa.

Niin, kirjoittaa. Siitä tässä tekstissä on kyse. Tuossa taannoin postailin teille unelmista. Yhtenä unelmana oli kirjailijuus (on se sana). En voi sanoa oliko/onko se unelmista tärkein - mielestäni unelmia ei tarvitsekaan laittaa tärkeysjärjestykseen. Tällä hetkellä tuo unelma tuntuu mielekkäimmältä. Sellaiselta, että juuri sen eteen on mukavinta ja mutkattominta tehdä töitä.


Otos (hiukan epätarkka) Paulo Coelho-kalenterista. Jo monivuotinen suosikki. <3

Olen halunnut kirjailijaksi siitä asti kun opin kirjoittamaan. Tämä tapahtui luullakseni 5-vuotiaana. Joka tapauksessa ennen kouluunmenoa. Isäni opetti minut lukemaan. Hänen kanssaan tuli luettua monet Ilta-Sanomat... Tietysti viimeiseltä sivulta aloittaen. :') Ala-asteen ensimmäisellä ja toisella luokalla opettajani Raija Martti kannusti minua kirjoittamaan. Janosin lisää - minulle ei riittänyt pelkät tavalliset koulutehtävät. Sain erityisen tarinavihon, johon kirjoittaa millaisia tarinoita mielikuvitukseni kulloinkin kehitteli. Tuossa vihossa oli aina kuva, josta olisi helppo lähteä kertomaan tarinaa. Pitää tässä lähiaikoina kaivaa naftaliinista tarinavihkoni ja viihdyttää teitä 7-8-vuotiaan Jennin stooreilla. :D

Ala-asteella, vähän vanhempana, aloin kirjoittaa ensimmäistä kirjaani. En edes vaivaudu laittamaan sitaatteja sanaparin "ensimmäistä kirjaani" ympärille, koska olin ihan tosissani sen kanssa. Kirjoitin kirjaa tavalliselle A4-kokoiselle ruutupaperille mummoni luona Savonlinnassa. Vietin lapsena usein jopa puolitoista kuukautta kesällä mummolassa. Mummoni tietysti hykerteli ja hymisteli orastavalle kirjailijan uralleni. En usko, että hän siltikään ikinä epäili, etten pystyisi siihen. Uskon, että hän olisi ajan myötä ollut hyvinkin kannustava - jos siis olisin uskaltautunut ikinä näyttämään hänelle tarinoitani tai puhumaan avoimesti unelmastani. Nyt mummo on ollut jo noin vuoden päivät haudan levossa. <3 Haluan ajatella, että hän jossain kannustaa minua vieläkin.


11-13-vuotiaan Jennin kirja ei ikinä nähnyt päivänvaloa. Tarina on yhä tallella, ja se on suhteellisen pitkäkin, mutta aikuisuuden mukanaan tuoma kypsyys kertoi totuuden - juoni ja henkilöhahmot ovat auttamattoman naiiveja. En hyvällä tahdollanikaan pysty muokkaamaan kirjasta julkaisukelpoista. Mutta oh boy, kuinka kivaa sitten on lukea vanhoja jorinoita, kun itsellä on ensimmäinen, toinen ja kolmaskin julkaistu kirja plakkarissa. Kehityskaari. :')


Niinpä! (jälleen kalenterista)

Pitkäksi aikaa unohdin kirjoittamisen. Niin, unohdin. Nyt mietitte, että kuinka joku voi unohtaa kaikista suurimman haaveensa, unelmansa. Vuosikausiksi! Se on helppoa: keskittyy vaan kaikkeen muuhun. Teini-ikä, hormonit, pojat, miehet, koulu, ystävät, syöminen, juhliminen... Elämä tapahtui. Ja tuohon elämään ei moneen vuoteen mahtunut kirjoittamista. Se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi nauttinut kirjoittamisesta. En vaan tehnyt sitä.

Aikuiselämäni ensimmäiset, kunnon kosketukset kirjoittamiseen sain luovan kirjoittamisen kurssilla. Helsingin työväenopisto järjesti tuon kurssin vuoden 2012 lopussa. Olin innoissani ja hyvin jännittynyt mennessäni ensimmäistä kertaa kurssille. Kuten tapanani on, olin panostanut yksityiskohtiin. Olin hankkinut kivan vihon ja hienoja kyniä. Muistaakseni ainakin Hello Kitty oli edustettuna.


Nautin kurssista suunnattomasti. Jopa omien tarinoiden ääneen lukeminen tuntui helpolta. Minulle, joka olen aina kammonnut kaikenlaista esiintymistä ja joukon edessä ääneen puhumista. Sain mielettömän kannustavaa ja positiivista palautetta tarinoistani. Meillä oli aina kotitehtävänä jonkinlaisen tarinan kirjoittaminen ja sitten tunnilla saimme palautetta siitä toisiltamme ja opettajalta. Harmikseni jouduin jättämään kurssin kesken. Marras-joulukuussa tapahtui sen verran kaikkea (muutto ja ulkomaan reissu), etten ehtinyt panostaa haluamallani tavalla kirjoittamiseen. Olen miettinyt monesti kurssin jälkeen osallistuvani vastaavalle, mutta ikinä ei joko ole ollut aikaa tai sitten kursseja ei ole ollut tarjolla.


Okei, juuri ennen vuotta 2013 pääsin siis taas kirjoittamisen makuun. Siitä hulahti vielä reilut kaksi vuotta, ja BANG. Olisin voinut laittaa tuohon perään huutomerkin, mutta annan sittenkin isojen kirjainten puhua puolestaan. Maaliskuussa 2015 sain idean. Jostain, en tiedä mistä se tupsahti päähäni. Ja tästä ideasta sai alkunsa kirja. Kirja on edelleen alkutekijöissään, mutta tässä reilun vuoden aikana olen tehnyt paljon töitä sen eteen. Olen kirjoittanut pari tekstinpätkää, ideoinut tapahtumia, tehnyt aikajanan ja kehittänyt henkilöhahmoja. Tiedän, mitä kirjassa noin pääpiirteittäin tulee tapahtumaan. Käännekohtakin on jo selvillä.


Heh, aika dramaattisesti kirjoitettu. Mutta tuolta musta tuntui tuolloin.

Maaliskuu, tuo muutosten kuukausi. Siltä ainakin tuntuu nyt, kun eletään huhtikuuta 2016. Kuten olette voineet lukea aiemmasta tekstistäni, mulla oli viime kuussa sairaalajakso. Kaksisuuntainen mielialahäiriö alkoi oirehtia, mania iski päälle ja jouduin hoitoon. Tuo hoitoon joutuminen on paras asia, mitä minulle on pitkään aikaan (ellei koskaan) tapahtunut. Ihminen ei voi itse valita sairastumistaan, enkä minäkään ollut poikkeus. Tiesin, että minulla on alttius sairastua, mutta sairastumista ei huomaa itse. Sairaalaan jouduttuani ensimmäiset kolme-neljä päivää menivät sumussa. Olin tukevasti lääkitty, erittäin disorientoitunut ja jopa psykoottinen. Mutta sitten. BANG! Tällä kertaa huutomerkin kera. Vaikka olin vielä aika kuutamolla maniahöyryissäni, pyysin äitiäni tuomaan minulle A4-kokoisen vihon ja kynän. Halusin kirjoittaa. Ja jo ensimmäisellä hoitoviikolla aloitin.

Osastolla jatkoin tarinaa, jonka olin aloittanut edellisellä viikolla kotona. Siis silloin, kun mieli jo laukkasi pilvissä. Unettomina/vähäunisina öinä kirjoitin kolme (hyvin lyhyttä) lukua. Ja postasin siitä Facebookiin. Muistan kun työkaveri kommentoi asiaa seuraavana päivänä töissä naurahtaen. Myhäilin ja varmistin hänelle, että kyllä, kirjoitin kirjani kolme ensimmäistä lukua. Tuosta noin vaan. Vaikka minulla ei ollut edes mitään kirjaideaa. Siis sen yhden keskeneräisen lisäksi. Jostain manian syövereistä olin kuitenkin keksinyt uuden idean ja kirjoittanut tarinan alun. Tuota tarinaa jatkoin osastolla. Siellä valmistuivat kehikot luvuille 4-11. Jotkut luvuista olivat tekstikkäämpiä kuin toiset, ja vähempitekstisiin olin merkinnyt mitä niihin pitäisi kirjoittaa. Kaikki muistiinpanoni olivat jäsenneltyjä ja selkeitä.


Ensimmäiseksi piti tietysti tehdä kansilehtinen. :P

Mutta silti...Näin jälkeenpäin tuo maaliskuinen kirjoitusjakso tuntuu uskomattomalta. Miten pystyin saamaan paperille mitään järkevää, kun olin ihan sekaisin? Miltä tuntuisi lukea nuo tekstit, kun oloni on normaali? Ovatko kirjoittamani tekstit läheskään käyttökelpoisia?

Nyt kun osastojaksosta on kulunut jo monta viikkoa, osaan vastata kaikkiin kysymyksiin. Kirjoittamani luvut olivat niin selkeitä, että ne vaativat ainoastaan pieniä muutoksia puhtaaksikirjoittamisen yhteydessä. Ennen töihin paluuta olin kokonaisen viikon kotona sairausloman viimeisiä hetkiä viettämässä. Tuolloin oli aikaa siirtää tietokoneelle käsikirjoitetut jutut ja kehittää tarinaa vielä lisää. Samalla työstin hieman toista tarinaani. Sitä, jonka aloitin ensiksi. Nyt molemmilla tarinoilla on siistit, omat kansionsa. Ja noista kansioista aukeaa useita alakansioita. Kaikelle on oma paikkansa. :)


Tuon viikon aikana minulle kirkastui vielä enemmän se, mitä haluan tehdä. Haluan kirjoittaa joka päivä. Tehdä sitä työkseni. Haluan vapaat aikataulut. Haluan tehdä sitä mitä rakastan.


Mitä tämä sitten konkreettisesti tarkoittaa? Miten tehdä visioista totta? Tekemällä hullun lailla (heh, heh) töitä. Jahtaamalla väsymättä omia unelmiaan. Tiedän, että se vaatii paljon ja että aika, jonka käytän unelmani toteuttamiseen on pois jostain muusta. Mutta se on sen arvoista. Voin käyttää ja käytänkin niin paljon aikaa kuin ikinä tarvitsee, jotta:


- olisin oman elämäni Muumipappa - sulkakynänäni näppäimistö havainnoisin itseäni ja ympäröivää maailmaa ja kirjoittaisin kaikesta kokemastani


- voisin viettää päiväni kahvilassa läppärin kera, kahvia hörppien ja/tai lounasta syöden

- minulla olisi varaa ostaa antiikkinen kirjoituspöytä, jonka ääressä työskennellä

Kuva Tuula Karjalaisen kirjoittamasta Tove Janssonin elämäkerrasta.

Nämä kolme asiaahan ovat unelmia unelman sisällä. :D Aion kuitenkin tehdä kaikkeni, jotta ne toteutuvat. Sairaalajakson jälkeen ongelmana on ollut ajankäyttö. Juuri kun olin päässyt hyvään vireeseen kirjoittamisen suhteen, minulla alkoikin työt. Toki oli ihan mukavaa palata sorvin ääreen, mutta samalla se tarkoitti sitä, että minulla olisi 38 tuntia ja viisitoista minuuttia vähemmän aikaa kirjoittamiseen joka viikko. Todellisuudessa tuo aika on ollut suurempi, koska työmatkat, nukkuminen, sosiaalinen elämä, liikunta... HYVIN vaikea yhdistelmä.

Onneksi mun ei enää kauaa tarvitse kärvistellä ajankäyttöongelmien parissa. Mulla nimittäin alkaa neljän viikon loma! :) :) :) :) Enää ensi viikko töitä. Sitten käynnistyy tiukka ajanjakso, jolloin saan mennä nukkumaan ja herätä milloin lystään, ja jolloin kirjoitan ihan simona. Oon niin innoissani! Toinen asia, johon aion panostaa toden teolla lomalla, on liikunta. Lenkkeily saa luvan tulla arkirutiineihin - en voi enää siirtää sen aloittamista pidemmälle. Aion myös treenata kotona kehonpainolla ja niillä vähillä välineillä, mitä multa löytyy. Päivät on sillä tavalla mukavasti tasapainossa: hikeä ja näpyttelyä. :D

Kirjoista puheen ollen...

...hiukan lomalukemista! :D

Ensi viikolla voisin postailla tarkemmin lomasuunnitelmistani ja kenties tehdä jonkinlaista yhteenvetoa huhtikuusta.

Ennen kuin lopetan, pienet motivoinnit:

Mikään unelma ei ole liian suuri.

Tee, älä yritä.

Vain sinä olet unelmiesi tiellä.

Kaikki on mahdollista.

Palaillaan! :)

- Jenni

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Viikko 13: Parhautta

Hei vaan!

Takana ihan huippu viikko. :) Jotain huippuudesta kertoo sekin, että aloitin tämän tekstin kirjoittamisen jo torstaina - tiesin että viikko voi ainoastaan parantua loppua kohden. Toinen huippuudesta kielivä asia on se, että ylipäätään kirjoitan jälleen blogia. Nyt voisin varovaisesti todeta, että olen palannut bloggailun ihmeelliseen maailmaan. Tuntuu, että on sanottavaa. Ja että haluan käyttää aikaa ja vaivaa sanomisen muotoiluun ja kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on vaan niin parasta. <3


Viikko sisälsi liikuntaa, rilluttelua, omaan itseensä panostamista, musiikkia ja hyvää ruokaa. Sekä herkkuja, ah. (sydänsilmähymiö)


Olin jo viime viikon puolella alkanut pitää kirjaa syödyistä kaloreista. Siksi, ettei tulisi ylilyöntejä. Herkuttelu ei ollut varsinaisesti pannassa, olin ainoastaan sitoutunut tekemään herkkujen vähentämisen kanssa töitä. Syömiset pysyivätkin ihan kivassa balanssissa koko viikon. Mutta en sinänsä saanut mitään irti kalorien kirjaamisesta, joten se jääköön nyt. Jossain vaiheessa voisi kyllä taas tarkastaa ravintoainejakaumat ja kirjata tarkemmin syömiset nettiin.


Tällaista söin/join:


Keskiviikon iltapala: riisikakkuja (sokerittomalla) hillolla ja maapähkinävoilla, suklaasoijajuoma, klementiini, porkkana ja kurkkua.
Torstaina siskon kanssa Hesburgerissa. Isot ranskalaiset ketsupilla ja ananas-kookos-fruitie. :P
Salakavala Marianne-pussi jättilaukun uumenissa. Sain namit tuliaisina Markku-sedältäni Rautjärveltä - kulkeutuivat minulle äidin ja siskon kautta.
Huonolaatuinen kuva, mutta menköön. Torstain iltapala: linssi-kvinoasalaattia (punaiset linssit, kvinoa, tomaatti, basilika ja salaattisekoitus jossa rucolaa, babypinaattia ja punamangoldia) ja jälkkäriksi kurkkua, viinirypäleitä, puolikas banaani ja päärynä. Melkoisen täyttävä setti!

Kotona olin jälleen laiska, enkä valmistanut kauheasti ruokaa. Kuten kuvista näkyy, mentiin helpoimman kautta. Torstaina sentään huvitti keittää kvinoaa ja linssejä ja tehdä niistä kaksi salaattityyppistä annosta. Hurraa! Jääköön suuremmat kokkailut ensi viikolle. :) Vakaasti aion tehdä tämän kokkausasian kanssa töitä. Aion opetella laittamaan uusia ruokia ja panostaa taloudelliseen syömiseen. Tässä kuussa on jo ihan tarpeeksi kuluja - jostain pitää säästää.

Liikunnan kanssa säästelyt on ohi! Nyt vedän aivan niin täysillä kun mieli tekee tämän kevään. Toivottavasti myös kesän, syksyn ja ensi talven. Ja todellakin tekee mieli vetää täysillä - ihan uudenlainen draivi päällä liikkumisen suhteen. Juu, tiedän että oon sanonut näin ennenkin. Tyhmää olisi (jälleen kerran) sanoa, että tällä kertaa olen tosissani. Joten annan tekojen puhua puolestaan. :)

Viikon 13 liikunnat:

- ma: kävely 59 min., kuntopiiri (olkapäät ja vatsa) 38 min.
- ti: -
- ke: kehonpainoharjoitus (Periscope) 1 h
- to: -
- pe: -
- la: -
- su: -

= 2 h 37 min.


Innostuin jo niin kovin kotikuntoilusta, että ehdin tehdä suuren päätöksen liittyen liikunnan säännöllisyyteen. Päätin, että kaksi päivää on maksimiaika ilman liikuntaa. Eli jos olen liikkunut maanantaina, seuraavan kerran on liikuttava viimeistään keskiviikkona. Paitsi jos on sairas, silloin ei tietenkään tarvitse eikä saa liikkua.

Viime viikolle tuli liikaa viivoja parista eri syystä. Perjantai-illasta sunnuntaihin puoleenpäivään olin reissussa Tallinnassa. Kävimme entisen miesystäväni, nykyisen ystäväni, kanssa katsomassa livemusiikkia. Koto-Suomen yhtyeitä ja muutama ulkomainen, Tallinn Music Weekillä. Oli aika siistiä olla kerrankin vähän pidempään Tallinnassa. Löytyi hyvää ruokaa, halpaa juomaa, uusia bändituttavuuksia ja mahtavia kuvauskohteita. On se vanha kaupunki vaan kiva. :)

Sunnuntaina ilottelu jatkui, vaikka kotiin palasinkin. Kävin nimittäin herkullisessa raakakakku-workshopissa Ruplassa. Oi. Nam. Meitä oli kymmenen LIFW-naista (!) kakkuja tehtailemassa. :) Toki saimme myös syödä omat tekeleemme. Oi. Nam. Taisinkin sanoa sen jo. ;D Niin ja oi, nam, saimme ottaa myös kakkua mukaan! :P


Valmiit kakut. Ylhäältä oikealta vastapäivään: mango-vadelma, puolukka-kinuski, mustikka-suklaa ja basilika-suklaa.
Kaikki kakkuiset maistuivat törkeän hyvältä. :P En ollut aikaisemmin edes maistanut raakakakkua, mutta nyt rakastuin niin täysin, että varmasti teen kotonakin niitä. Ostinkin jo muutaman tärkeän ainesosan valmiiksi.

Toinen syy, miksi hikoilu painottui alkuviikkoon, on seuraava:

Tuore tatuointi.

Otin tatuoinnin torstaina puolenpäivän aikaan. Aion mainostaa häpeilemättä (miksi sitä pitäisi häpeillä, en tiedä :D) tatuointiliikettä. Siellä tekee upeaa työtä muun muassa etunimikaimani, joka tatuoi minutkin. :) Liike sijaitsee Kalliossa/Alppilassa. Sisustus on kerrassaan hurmaava: upea, iso seinämaalaus ja kaikenlaista synkkää tavaraa siellä sun täällä. Jeejee. :)

Suojakalvo tuli pitää ensimmäiset kolme päivää kuvan päällä, ja sitten rasvata, rasvata, rasvata kunnes rupi irtoaa. Bepanthen on siis kehissä. :) Hikoilua tuli välttää saamieni ohjeiden mukaan neljä päivää. Oon sattumoisin tehnyt seuraavalle neljälle viikolle treenisuunnitelman, ja sen mukaan sali olisi tiistaina vuorossa. Ensi viikolla tieni vie myös lenkille pitkästä aikaa (kröhöm, muutama kuukausi on tainnut vierähtää edellisestä juoksusta...), ja lisäksi vedän ainakin yhden kotitreenin.

Sellainen viikko, tämä vuoden 13. Tärkeimmäksi anniksi on pakko rankata hyvin simppeli mutta liikaa laiminlyöty asia: vihdoinkin tunnen olevani oma itseni. Edelliseen postaukseen sairaudestani ja satunnaisiin liikunta- ja ruokapuolen motivaatiovaikeuksiin viitaten. Tiedän, että on alkanut uusi, huikea nousukausi mun elämässäni. :')


Palaillaan!


- Jenni