maanantai 31. elokuuta 2015

Viikko 35: Saksassa ja salilla

Heissan!
 
Kolmas lomaviikko lomailtu, yksi jäljellä. Kuten otsikko kertoo, viikko koostui tasan kahdesta asiasta. Eikä siinä mitään - ihan sairaan kivaa oli! :)
 
Neljän päivän reissu Hampurissa tarjosi muun muassa näin upeaa katutaidetta. :)
...ja näin upeaa kukkaloistoa daaliapuutarhassa. :)

Saleilut oli pakko rytmittää reissun mukaan, joten treenipäiviksi valikoituivat maanantai, lauantai ja sunnuntai. Lauantain treenin jälkeen kävin itseni kanssa monet keskustelut siitä, mitä seuraavan päivän treeni sisältäisi, koska se vaikuttaisi seuraavankin viikon salihommiin. Välillä ehdin jo päättää, että meen sunnuntaina fiilispohjalta, ainoana rajoituksena tietysti se, etten voisi treenata samoja lihasryhmiä kuin lauantaina. Mutta sitten taas soudin ja huopasin, kunnes päädyin jotensakin tyydyttävään lopputulokseen. Vaikeita päätöksiä! :D
 
Viikon 35 liikunnat näyttivät siis tällaisilta:
 
- ma: sali (jalat, vatsa) 50 min.
- ti: -
- ke: -
- to: -
- pe: -
- la: sali (olkapäät, vatsa, hauis) 52 min.
- su: sali (ojentajat, selkä) 48 min.
 
= 2 h 30 min.
 
Sain joka treenissä hyvän tuntuman lihaksiin. Taidan alkaa pikku hiljaa oppia näitä salihommia, vaikka ihan kaikki ei vielä tuukaan selkärangasta. Kiinnitän edelleen (myös jatkossa) tarkasti huomiota liikeratoihin ja siihen, että liike tuntuu oikeassa paikassa. Ja jotain oon tehnyt oikein, kun sain viime viikolla pitkästä aikaa nostaa painoja monessa liikkeessä! :) Tietysti ne painot olisi tässä vaiheessa vieläkin isommat, jos olisin käynyt huhti-toukokuisen dieetin jälkeen enemmän salilla. Mutta ei se mitään, nyt on niin hyvä treenifiilis, ettei mikään voi pysäyttää kehitystä! :P
 
Ruokailut oli viime viikolla hieman poikkeukselliset reissailun takia. Hotelliaamiaiselta ei juuri kasviksia löytynyt, eikä muutenkaan tullut syötyä ihan ruokapyramidin mukaan. Kasvisten (= kuidun) puutteen huomasi kyllä vatsan toiminnassa... Täytyisi pitää reissun päälläkin huolta siitä, että syö kunnolla. Eikä mennä aina helpoimman kautta.

Anyway, tällaista meni suuhun:
 
Mun ja miekkosen lentokone-eväät menomatkalla. Onnistuin kehittämään ittelleni pienen lentopelon, Bailey's lievitti.
Muutama olut tuli juotua. Kuvassa miedompi versio ja aikas siisti hanateline, 1900-luvun alun sukeltajankypärä. :D
Hard Rock Cafe, jo perinne ulkomaanreissuilla. Meidän tilaus oli mystisesti unohdettu ja saatiin ruoat ilmaiseksi, reilua! Otin Twisted mac, chicken & cheese-annoksen, jossa makaronia juustokastikkeessa, paprikaa ja grillattua kananrintaa. Makaronia oli PALJON.
Perjantai-illan noutoruoka (tietenkään jääkaapissa ei ollut mitään) Suomeen palattuamme: falafelit ranskalaisilla. Vieressä uusi, uljas Naketano-hupparini, jonka löysin törkeän halvalla viimeisen päivän viimeisestä ostospaikasta Hampurissa. (tähän sydänsilmähymiö)
Paluu "arkeen": aamupalaksi kaurapuuroa kananmunalla kera mustikoiden.

 
Lomailu on ihanaa, ulkomailla on aina mukavaa... Mutta on se kivaa olla takaisin tutussa ja turvallisessakin. Vieras kaupunki (joka kuitenkin niin äkkiä tuntuu tutulta) ja jatkuva uusien asioiden tulva on loppujen lopuksi tosi uuvuttavaa. Oon herkästi innostuvaa tyyppiä ja tykkään tutkia, ihmetellä ja vaikuttua. Heittäydyn helposti tunteelliseksi - en mistään sen ihmeellisemmästä kuin siitä yksinkertaisesta havainnosta, kuinka hienoa on saada matkustaa, toteuttaa itseään, nähdä ja kokea uutta, elää. Tai no okei, ei se ehkä niin yksinkertainen havainto ookaan. :D Ehkä juuri se mun tunteellisuus ja voimakas asioiden kokeminen saakin mut uupumaan, niin että jokaisen lyhyenkin reissun jälkeen tuntuu aika loppuun kulutetulta. Se on silti sen arvoista. :')
 
Matkustamisesta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta se ei kuulu tän blogin aihepiiriin, niin jätän aiheen tähän. Tulee sitä varmasti jatkossa sivuttua, heti seuraavassa viikkokatsauksessa ainakin... :)
 
Viimeinen lomaviikko on käynnistynyt. Ihan hullun pitkältä on tuntunut tää aika! :)) Ja siltikin mulla on olo, etten ehdi tehdä kaikkea mitä haluan tällä viikolla. Mutta niinhän se monesti tuppaa olemaan, ettei vuorokauden tunnit meinaa riittää. Katsotaan, miten ne riittää sitten kun palaan töihin. :D Tärkeintä on priorisoida, ja se onnistuu miettimällä mitä oikeasti haluaa tehdä. Ja mitä on ihan pakko tehdä (kuten maksaa laskut, plääh). Neljä ekaa päivää menee liikuntapitoisesti: suunnitelmissa kolme salia ja yksi pitkä kävelylenkki. Siinä sivussa ajattelin kokkailla, lukea rästikirjoja pois, katsella pari sarjaa rästistä, nähdä kavereita ja fiilistellä sitä vähää, mitä lomasta on vielä jäljellä. :D Ja viikonloppuna... tittidii: meikä lähtee Lontooseen!

Kesäkuun taivas Hyde Parkin yllä. :))))))))

Oon superinnoissani! Ja samalla kauhuissani, koska lähden yksin, enkä oo ikinä matkustanut ulkomaille yksin. Tarkoitus ei todellakaan ollut matkata tänä kesänä enää minnekään Hampurin jälkeen, mutta toisin käy. Juhannuksen Lontoo-reissu oli kokonaan suunniteltu Foo Fightersin keikan ympärille, mutta kuten ehkä tiedättekin, tuo keikka peruuntui. Ja vaikka olinkin (ehkä sekunnin) tosi pettynyt, tiesin, että vielä nään tuon huikean bändin ja tulen nauttimaan tulevasta Lontoon matkasta ilmankin keikkaa. Mutta enpähän silloin osannut arvata, että näkisin FF:n näin pian! Olin ounastellut heidän heittävän peruuntuneiden keikkojen korvaavat vasta loppuvuodesta, marraskuussa, kun he palaisivat Eurooppaan. Kun tieto uusista Britannian keikoista tuli, en joutunut kahta kertaa miettimään. Mulle riitti se, että peruuntuneiden konserttien lipunostajille tarjottaisiin etuosto-oikeus lippuihin ja että mulla olisi lomaa keikkojen aikaan. Niin siinä sitten kävi, että pulitin aikamoisen summan siitä, että lähden minireissulle Lontooseen (ja Milton Keynesiin, jossa keikka on). Yksin. :D Siitä tulee huippua!
 
Nyt tää jatkaisi aamukaffen nauttimista, palaillaan! :)
 
- Jenni


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Viikot 33-34: Reissuja, rusketusta ja rauhaa

Heip vaan kaikille!
 
Katsaus tulee nyt tuplana, koska edellisen viikonvaihteen aikana hengailin mökillä. Loma on ollut ihan huippu tähän mennessä: säästä ei oo voinut valittaa (vaikka suomalainen kyllä keksii valittamisen aihetta kaikesta) ja seura on ollut mitä parhainta. Aamulla kun on herännyt, ihana onnentunne on vallannut mielen - tänäänkään mun ei tarvitse lähteä töihin. Ja vaikka joskus on ollut päivälle joitain etukäteissuunnitelmia, aamuisin tuntuu että mikä tahansa on mahdollista. :)
 
... Kuten seuraavat liikunnat! (höhöö, eikö ollut hieno aasinsilta?)
 
- ma: sali (jalat, olkapäät) 57 min.
- ti: kävely (1,6 km) 17 min. ja sali (selkä, vatsa, hauis) 53 min.
- ke: -
- to: sali (ojentajat, pakarat) 43 min.
- pe: -
- la: -

- su: -
 
Landekävelymaisemat, vol 1.
Landekävelymaisemat, vol 2.
 
- ma: kävely (2,6 km) 34 min.
- ti: lenkkeily (14,6 km) 2 h 17 min.
- ke: sali (hauis, ojentajat, vatsa) 56 min.
- to: kävely (6,3 km) 1 h 6 min.
- pe: -
- la: -
- su: sali (selkä, olkapäät) 36 min. ja venyttely 30 min.
 
= 8 h 49 min.
 
Jeejee! Nyt rullaa, ja iso kiitos siitä lomalle sekä tietysti omalle motivaatiolle liikuntaa kohtaan. :) Kävelylenkit on olleet mielekkäitä ja tehokkaita, koska maasto on ollut paikoin haasteellista ja pituudetkin ihan kiitettäviä. Salihommat on tuntuneet helpoilta - niiiiin paljon enemmän liikkumavaraa, kun ei tarvitse työpäivän mukaan suunnitella treenejä. Ainoastaan loman muihin menoihin on nyt pitänyt sumplia nuo salit, koska reissaamista on tapahtunut jonkun verran. Oon tyytyväinen siitä, että oon pitänyt kiinni suunnitelmistani. Tai noh, yksi suunniteltu salireissu peruuntui, koska tilanne tien päällä eli...
 
Missäs sitä ollaan sitten reissattu?
 
Mökillä. Maavedellä Savossa.
Sama paikka, pihakeinussa. Kertaakaan ei satanut!
Toisessa savolaisessa pikkukylässä, Nerkoolla. Rauhaisat veet, joihin joskus ajetaan traktorilla. :D
Lappeenrannassa. Näkymä linnoitukselta.

Ihana kesä-Suomi. :) <3 Vaikka kuinka rakastankin ulkomailla palloilua, on meillä täällä kotimaassakin tosi upeita paikkoja. Ja niitä on hyvä kierrellä juuri tällaisten pidempien lomien aikana. Tosin viikonloppureissut keskellä työrupeamaakin on ihan jees. :)
 
Tämän kesäloman Suomi-reissut on nyt reissattu, jäljellä on pari Eurooppaan suuntautuvaa matkaa. Niistä ensimmäisestä kuulette jotain seuraavassa katsauksessa. :) Lähtöön on enää kaksi yötä (yritän kovasti pysyä päivien mukana, vaikka tässä alkaa pikku hiljaa kadota käsitys siitä, milloin on esimerkiksi arki ja viikonloppu...:D), jännää! :) Jännää myös liikuntojen kannalta: ensi viikolle tulee ensin yksi salitreeni, sitten reissu, ja loppuviikolle hurja kahden päivän liikuntaputki. Tai sitten ei, matkailu saattaa väsyttää liikaa. ;D
 
Vaikka lomalla oonkin, ruokailu on pysynyt jotenkin hallussa. Mökillä tuli makusteltua muutamat grillimakkarat, ja herkkuja oon nauttinut suunnilleen saman verran kuin tavallisena arkenakin. Eli joinain päivinä ihan liikaa. :D Joku roti kuitenkin on ollut.
 
Alla osviittaa siitä, mitä suuhun on päätynyt.
 
Keravalaisen lounaspaikan antia: savulohikeittoa krutongeilla, pala leipää levitteellä, pinaattiohukaisia puolukkahillolla, fetaa, paprikaa ja kurkkua. Eri lautaselle kasasin vielä hieman riisiä ja broilerikastiketta. Jälkkäriksi otin maitokahvin ja pari keksiä.
 
Tuorepastaa, tonnikalaa, kurkkua ja tomaattia.

Suklaajäätelöä.
Soijanugetteja, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia.
Pikkupiirakoita juustolla, rahka ja marjoja.
Tofujäätelö ja kahvi maidolla.
Grillattua possupihviä, paprikaa ja kesäkurpitsaa.

Hotelliaamiainen: munakasta, kirsikkatomaatteja, sämpylä levitteellä, juustolla ja kurkulla, vesimelonia, ananasta, croissant, mysliä ja siemeniä kera jogurtin ja vadelmahillon, appelsiinimehua ja kahvi maidolla. Ei jäänyt nälkä.
 
Painosta vielä hieman tähän monsteripostauksen loppuun. Haluaisin tosin ajatella, että tällaista pidempää postausta ei ole raskasta lukea, kun kuvat kivasti rytmittävät tekstiä. Eikä tässä (vielä!) olekaan niin kovin paljon sitä tekstiä. :P
 
Tämä nykyinen kesäloma on mun neljäs nykyisessä työpaikassa. Ekana kesänä lomapäiviä oli kertynyt sen verran, että sain pitää puolentoista viikon kesäloman. Wuhuu! :D Tuntui hiukan raskaalta se työvuosi, varsinkin sitten ihan vuoden lopussa. Tuo vuosi (2012) oli muutenkin poikkeuksellinen, koska vasta totuttelin säännölliseen, kokopäiväiseen työntekoon ja samalla tein elämäntapamuutosta. Minikesäloman aikana paino nousi hieman (kilon, hui!). Se jäikin ainoaksi kerraksi painonpudotustaipaleella, kun tuli lisää. Päivärytmiin palattuani otin käyttöön järeämmät aseet (kalorien laskennan) - olihan tavoitepainoon tuolloin vielä noin seitsemän kiloa matkaa.
 
Kesällä 2013 puhalsikin jo ihan eri tuulet, koska olin tottunut fyysiseen työhön sekä uuteen, terveellisempään ja liikuntapitoisempaan elämääni. Vuosilomaa mulla oli normaalit viisi viikkoa, joista kolme pidin yhteen putkeen heinä-elokuussa. Paino ei noussut, ja liikunta maistui kohtuullisen hyvin. :)
 
Blogia rupesin kirjoittamaan syksyllä 2013, joten seuraavan vuoden tapahtumat onkin "yleisessä" tiedossa. Kesä tuli ja meni, nyt jälkikäteen ajateltuna aikamoisessa sumussa. Sitä on vaikeaa selittää - niin vaikeaa, että saatan innostuessani tehdä siitä jopa erillisen tekstin. Mutta viime vuosi oli monella tapaa mulle kasvun paikka. Paljon tapahtui. :') Kesälomakiloja ei varsinaisesti tullut, koska siinä vaiheessa kun mulle koitti kolmen viikon loma, olin jo ollut tuhdimmassa kunnossa parin kuukauden ajan. Kesä, kuten ei myöskään kevät eikä syksy, ollut loistokas liikuntamielessä. Sitä voisi harmitella, mutta koska se on menneisyyttä, mieluummin otan siitä opiksi. :)
 
Aurinko häikäisi, kun piti poseerata tuoreiden pakettien kanssa.
 
Tänä kesänä on ollut jälleen ihan tasapainoinen olo kehon suhteen. Ihan kesän alussa paino käväisi dieetin jäljiltä 56 kilossa ja tasaantui sitten 58-kiloluvulle. Tänään (kiitos puolukkapäiväturvotusten) vaaka näytti 60,5 kiloa. Käsivarret ja jalat tuntuu kiinteytyneen kaikista parhaiten, kun taas keskivartalossa on vielä työsarkaa. Pikku hiljaa... :)
 
Rusketuskuva jäi nyt ottamatta ja laittamatta tähän postaukseen, vaikka otsikossa tuo sana on mainittukin. Ehkä se ei sentään yksi tärkeimmistä edellisviikkojen asioista oo, halusinpahan vaan kolmen r-alkuisen sanan otsikon. :D
 
Palaillaan! :)
 
- Jenni

torstai 13. elokuuta 2015

Taisin haukata liian ison palan



...mutta kun, kakku on niin hyvää! :O

No ei nyt kai (tai siis onhan kakku hyvää), kyse ei ole tällä kertaa leivonnaisista. Kyse on treenaamisesta, tavoitteista ja niiden realistisesta toteutumisesta.

Koska oon ex-pallo, eikä liikunta oo aina kuulunut elämääni, liikkuminen on mulle vieläkin haasteellista. Ei haasteellista siksi, että se tuntuisi pahalta tai olisi pakkopullaa, vaan koska se ei lähde selkärangasta. Painonpudotusvuodesta 2012 alkanut säännöllinen liikkuminen on kyllä jatkunut, mutta väliin mahtuu laiskempiakin ajanjaksoja. Ihan kokonaisia liikunnattomia viikkojakin. Sairastelut on toki erikseen, silloin ei saakaan liikkua.

Viime vuonna syksyn taittuessa talveksi aloin heräillä horroksesta. Bloggailu ja kuntoilu alkoivat taas maistua. Tämän vuoden alussa musta tuntui jo melko toiveikkaalta: pitkästä aikaa mulla oli taas tavoitteita ja suunnitelmia. Aivan uudenlaista motivaatiota. Kipinä rupesi löytymään. :)

Innostus!

Haasteita kun rakastan... Asetin vuoden alussa itselleni kunnianhimoisen 194 liikuntatunnin tavoitteen. Tälle vuodelle. Se on aika paljon entiselle sohvaperunalle. :D Jollekin liikkumaan tottuneelle se on vähän. Toisen mielestä tuntitavoite voi tuntua tarpeettomalta, koska eikö se ole tärkeintä että liikkuu? On, ehdottomasti. :) Mutta kuten sanottu, rakastan haasteita. ;)

Kurkataanpa HeiaHeiaan. Tilastot kertovat, että oon harrastanut liikuntaa 85 tuntia: 109 treeniä. Niistä 49 salia, 33 kävelyä, 9 kuntopiiriä, 4 kuntopyöräilyä ja 5 lenkkeilyä (niiden lisäksi yksittäisiä kertoja sulkapalloa, nyrkkeilyä, juoksua juoksumatolla, venyttelytuntia ja soutulaitteella soutua). Kuntopiiri tässä tapauksessa tarkoittaa kotioloissa tehtyä lihastreeniä ja lenkkeily juoksua sisältävää lenkkiä. Ja kuten voimme huomata, näin elokuun puoltaväliä elettäessä en ole vielä edes puolessavälissä liikuntatavoitettani. Hups.

Ecards and the gym. Haha.
No ei nyt ihan, mutta jäljessä ollaan tavoitteista! :DD

109 tuntia siis kuntoilematta, no pressure. :') En pidä sitä kovin merkittävänä epäonnistumisena, jos jokunen (kymmen)tunti(nen) jää uupumaan. Tärkeintä tosiaan on, että liikkuu, ja että liikunta on mielekästä. On ollut tähän mennessä. :)

Itselleni asetetut haasteet eivät tänä vuonna jääneet tuohon yhteen, sillä...


Tällainen pikku haaste!

Kuin siistiä olisi voittaa matka??! Elämäni aikana oon voittanut (rahaa) jokusista arvoista, rahapeleistä, Lotosta ja Eurojackpotista. Ja tietysti kaikista hienoin voitto: minityökalupakki. :D Kyse oli tarhan yhdestä tapahtumasta, ja siellä piti arvioida kuinka monta naulaa on läpinäkyvässä purkissa. Ja mun arvaus osui kaikista lähimmäksi! Voitte kuvitella sitä pikku-Jennin riemua. :D

Mutta siis, tässä Foreverin jutussa on kyse lähinnä itsensä haastamisesta. Sen verran, mitä asiasta maanantaina jutskailin henkilökunnan jäsenen kanssa, käsitin että ne haluaa kannustaa ihmisiä löytämään salilla käymisen riemun ja tsemppaamaan itseään treenaamaan enemmän. Kenties joillain ei oo ikinä se motivaatio kadonnutkaan, ja heille tuo pieni haaste on vain hauska lisä normaaliin treenirutiiniin. :) Mutta mun kaltaiselle ex-sohvaperunalle ja aina joskus motivaatiota kissojen ja koirien kanssa etsivälle tuollainen haaste on oiva apu uuden treenirytmin saamiselle. :))

Meillä on salilla monen monta julistetta, johon kukin halutessaan laittaa oman nimensä ja sen perään länttäilee noita 200 km:n tarroja. Käsittääkseni missä vaiheessa tahansa voi kirjoittaa oman rivinsä perään kohdekaupunkinsa, eli sen mitä lähtee arvonnassa tavoittelemaan. Ja sitten marraskuussa, kun kampanja loppuu, tavoitteensa saavuttaneiden kesken arvotaan kolme matkaa. Tämä taitaa olla kaikkien Forevereiden yhteinen juttu, joten en pidä omia voittomahdollisuuksia kovin suurina. Toisaalta se ei olekaan se pointti. Nimenomaan itseni voittamista haen osallistumalla.

No miten niin haukkasin liian suuren palan? Eihän haasteen loppua näy vielä piiiitkään aikaan. Monta hyvää viikkoa aikaa käydä treenillä. Kun kirjoitin nimeni julisteeseen, halusin heti päättää mitä kohdetta lähden tavoittelemaan. Tällä tavoin tietäisin koko ajan, viikkojen kuluessa, mihin tähtään - selkeämpää. Halusin (ajatuksissani, sillä voittomahdollisuudet ovat niin pienet) matkustaa kauemmas kuin missä olen aiemmin käynyt ja rajasin heti pois ne kohteet joissa olen jo vieraillut. Niitä ei kovin montaa ollut. :)

Joten... KAPKAUPUNKI. Perustelut: Afrikka, historia ja tarpeeksi mielekäs itse haasteen kannalta. Kapkaupunkiin on matkaa 10495 kilometriä, joten tarvitsen siihen 52 tarraa (eli 52 käyntiä). :'D Kaupunkia valitessa saatoin tehdä hieman liian hätäisen laskutoimituksen (lue: en osannut päässälaskea). Tarkoitus oli valita sellainen kaupunki, johon riittäisi salilla käynti kolme kertaa viikossa. :D Mutta nytpä mulla on vain sairaan kova tsemppi päällä: TULEN MENEMÄÄN SALILLE YHTEENSÄ 52 KERTAA MARRASKUUN 21. PÄIVÄÄN  MENNESSÄ. Jei, nyt se on ihan julkisestikin luvattu! :)

Vielä 49 kertaa käymättä... Wish me luck!

Nyt tää palailisi illan elokuvan pariin. :) Palaillaan!

- Jenni

maanantai 10. elokuuta 2015

Viikko 32: Odottava tunnelma

Hei!

Tuntui, että viime viikko ei vaan ota loppuakseen. Niinhän se kai aina on juuri ennen lomaa - ne viimeiset työpäivät vain matelee matelemistaan. Kuitenkin se perjantai koitti ja työpaikan ovi sulkeutui takana... AH. :) Siitä asti (kaikki nämä kolme päivää :D) aika on tuntunut kuluvan paljon hitaammin. Ja sehän on hyvä juttu! Näin lomalla siis, tänäänhän se ensimmäinen virallinen lomapäivä on ollut.

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!

Ja nyt, siihen viime viikkoon. Liikunta maistui kiitettävästi, vaikkakin työviikko oli raskain aamuvuoroviikko pitkään aikaan. Onneksi tietysti myös viimeinen pitkään aikaan, seuraava aamuvuoro koittaa vasta syyskuun puolessavälissä. :P Kävin salilla ja kävelyllä, eli tein mitä suunnittelinkin, vain vähemmässä määrin. :)

Viikon 32 liikunnat:

- ma: -
- ti: sali (selkä, olkapäät, ojentajat) 53 min.
- ke: sali (vatsa, hauis) 35 min.
- to: -
- pe: -
- la: -
- su: kävely (12,9 km) 2 h 12 min.

= 3 h 40 min.

Kävelyllä tuli vastaan pieni pelti(?)silta, joka johti hienolle kalliolle! Suht jyrkkä nousu.

Luonto on upea juttu.

Niin ne loput lihasryhmät jäivät taas treenaamatta, mutta parempi osa kropasta kuin ei mitään osaa kropasta, vai? :)

Eilisen kävelylenkki oli huippu: näin taas uusia maisemia väliaikaisesta kotikaupungistani, mittari näytti päälle kahtakymmentä ja joka puolella oli liikkeellä iloisia kesäihmisiä. Mietin jopa, että säiden ilmeisesti jatkuessa vielä näin aurinkoisina, reippailisin tänäänkin. Mutta sitten totesin olevan korkea aika rääkätä lihaksia ja suuntasinkin salille. Oon noteerannut jonkinmoisia jalkajumeja (penikoissa?) aina välillä, joten ehkä parempi lenkkeillä muutaman päivän välein eikä peräkkäisinä päivinä. Ja kyllähän kehokin tässä jo huuteli salille. :P Ja siellä salilla... Keho hikoili kuin viimeistä päivää - edellisestä treenistä oli vissiin kulunut liian pitkä aika? :D Sain kulkea ympäri salia paperitukko kädessä, koska jätin märän läntin jokaiseen laitteeseen mitä vasten nojasin jollain kehon osalla. :D

Oijoi, mulla olisi enemmänkin kerrottavaa tosta saleilusta, mutta se on sellaista, joka ansaitsee oman postauksen. Kaikenlaisia ajatuksia siis on herännyt ja oon tehnyt jonkinmoisia päätöksiäkin. :)

Ruokapuolella tuttua rataa: vähän herkkuja, kasviksia, kotiruokaa, soijajogurtti-rahka-chia-marja-sotkuja... Loman käynnistyttyä tuli viikonlopun aikana otettua alkoholia hieman normaalia enemmän (ja kolmessa eri tilanteessa), mutta nekin määrät pysyivät kohtuullisina, enkä onneksi saavuttanut känniä saati kankkusta. :D Yhteensä seitsemän mietoa juomaa, yksi drinkki ja muutama tilkka keksi-Bailey'siä. Mun illanviettokumppanit heittäytyivät vähän villimmiksi ja vetivät valtaosan seitsemän desin pullosta, mutta kerrankos sitä - eipähän ainakaan jäänyt mulle kotiin viemiseksi vajaata pulloa. ;D

Niukahko ruokis: ruisleivät margariinilla, juustolla, kinkulla, tomaatilla, kurkulla ja salaatilla sekä välipalajuoma.
Nälkäisen työläisen tyylikäs päivällinen: rakettispagettia, jauhelihakastiketta ja tomaattia.
Perinteiseksi muodostunut (aamuvuoron) aamupala: soijajogurttia, rahkaa, chian siemeniä ja mansikoita.
Jungle Juice <3 Mukaan lähti iso Jungle Gym, eli mansikkaa, banaania, raakakaakaota, suklaasoijamaitoa ja heraa. YUMMY. :P Menin töistä suoraan (työpaikan) salille ja sieltä perhettä tapaamaan, joten lisäenergia ja varsinkin -proteiini tuli tosi tarpeeseen. Tottahan voisin elää noiden smoothieilla, ne on parhautta. :P
Huikean hyvän italialaisravintolan annos sai kunnian olla loman ensimmäinen ateria. :P :P :P Cannellonit täytteinään ricottaa ja pinaattia, tomaatti-basilika-kastikkeessa. Vähän jäi nälkä, mutta tässä tapauksessa laatu korvasi määrän.
Laiskottelijan aamupala: proteiinipatukka, omenaa, kurkkua ja kahvi mantelimaidolla.
Käytiin markkinoilla! Oikein kansainvälisillä. :) Mun frankfurtin-makkara-patonki on vasemmanpuoleinen. Syötiin tasan samat kahtena peräkkäisenä päivänä. :D

On ne aika pitkiä! Ei ihan metriä kuitenkaan (muistaakseni mittasin kerran :D), mutta must-ostos aina kun niitä näkee. Viisi kappaletta ostin. :P (P.S. Niitä on vieläkin!)
 
Semmoinen viikko. Kiva viikko. :)
 
Uumoilen seuraavista viikoista vielä kivempia, koska - mä oon lomalla. Ellen siitä oo jo tarpeeksi montaa kertaa maininnut. ;) Neljän viikon suunnitelmista löytyy reissaamista (kaksi Suomen sisäistä, kaksi ulkomaista), treenaamista, ulkoilua, ystäviä, mökkeilyä, tv-sarjojen tehokatselua ja kirjoitushommia. Vähän hirvittää, jos tää tähän mennessä hitaasti kulunut aika rupeaakin laukkaamaan ja kohta saan huomata matkaavani jo töihin... Mutta turha sitä on vielä murehtia. Nyt voin nauttia hyvillä mielin vapaudesta, kesästä ja kaikesta ihanasta! :)
 
Nyt tää lähtis iltapalalle, palaillaan!
 
- Jenni


maanantai 3. elokuuta 2015

Viikko 31: Kävelytuulella

Iltaa!

Viimeinen kerta kun voin hehkuttaa tätä (koska loma alkaaaaaah tämän työviikon jälkeeeennn...!): jälleen yksi viikko ohi ja ollaan lähempänä mun kesälomaa. :)

Poikkeuksellinen viikko, mikä johtuu pitkälti sairastelustani. Kirjoittelin flunssapäivistä jo aiemmin, eikä niitä onneksi sen enempää sitten tullutkaan. Sen neljä päivää (ma-to) olin saikulla, eli yhden päivän kävin pyörähtämässä töissä. Oli kyllä aika kummallista mennä vain päiväksi duuniin - sitten koitti jälleen viikonloppu. Varmastikin jos alun perinkin olisin ollut tosi sairas ja kokenut voimakkaampaa sairaudentunnetta, viikko olisi tuntunut erilaiselta ja sairasloma enemmän sairastelulta. Kun nyt se tuntui enemmän lomailulta? :D No ei ihan, mutta melkein.

Kaurapuuro kaakaojauheella, pellavansiemenrouhetta, raejuustoa ja mansikoita.
Näkkärit oivariinilla ja kinkulla, riisikakkuja vadelmahillolla.
Kermaperunoita, lihapullia, vihreitä papuja ja kurkkua.
Itse tehtyä pizzaa: tortillapohja, tomaattikastiketta, mustapippuria, vihreitä papuja, paprikaa, tomaattia, mozzarellaa ja juustoraastetta.

Suuri osa syömäkuvista löytyy edellisestä postauksesta, nämä kuvat olivat pitkälti viikon jälkimmäiseltä puoliskolta. Herkuttelu pysyi aisoissa yllättävän hyvin - liekö syynä saikkupäivien ruokapäiväkirjan pito vai kertakaikkinen kyllästyminen jokapäiväiseen, toisinaan runsaaseenkin naposteluun. Oli miten oli, oon ihan tyytyväinen sokerin vähäisempään kulutukseen.
Eikä laivareissultakaan lähtenyt mukaan muuta kuin pari pulloa alkoholia (joista ainakin toinen nautitaan HYVIN pienissä osissa ajan kanssa) ja pussillinen mini-Tobleroneja. Tax free:stä ja Tallinnasta löytyi onneksi muuta kivaa ostettavaa. :) Tallinnassa melko vähän palloilleena täytyy todeta, että on kyllä kaunis kaupunki. Ja sinne täytyy joskus mennä ihan ajan kanssa, niin että on yötä. Ehkä tuolloin voisi pistäytyä myös kylpylässä ja kampaajalla... :P

Tuli karmea hoppu: aamupalankin ehdin nauttia vasta laivassa.
Kannella tuuli! Sai pitää kännykästä rystyset valkoisina kiinni, ettei tipu mereen. :D
Vanha kaupunki (oikeastaan missä tahansa kaupungissa) on niin nätti! :)
Ensimmäinen kyseisen merkin koru - aiemmin oon vain ihaillut. Kai jotenkin kuvittelin, että 16 euron hinta tax free:ssä oli hullun paljon halvempi kuin maissa. :D
Koru piti tietysti heti saada käteen. Sillä oli kavereita!
Oi nam: italialainen ravintola ja aurinkoinen terassi. :P <3 Salamipizza ja valkoviini valikoituivat mun ateriaksi.

Keksin makuinen Bailey's, kissaviini, hieno olutpullo ja Aussien shampoo (neljä euroa halvempi Tallinnassa kuin tax free:ssä). Vasemmalla kuikuilee mini-Tobleronet.

Suhteellisen huoleton painonhallitsijan elämä on alkanut hiukan mietityttää mua. Dieetin jälkeiset kahdeksan viikkoa ovat sujuneet ihan buenosti kilo- ja liikuntamielessä, mutta oon alkanut haluta enemmän. Haaveet jokaviikkoisista salitreeneistä kosahti viime viikolla ekaa kertaa, kun olin kipeä - eikä siinä mitään. Tavoitteena on tehdä salilla käymisestä elämäntapa, ja elämässä välillä joutuu sairastelemaan. Haluaisin kuitenkin käydä useammin kuin kerran viikossa salilla, eli jotain muutosta pitäisi tapahtua. Realistisesti ajateltuna mulle sopiva treenimäärä voisi olla 2-4 kertaa viikossa, sillä pitäisin työn ja vapaa-ajan liikunnan tasapainossa. Hurja tsemppi päälle, ja ehkä joskus ensi vuoden puolella voin ylpeänä todeta, että oon käynyt säännöllisesti salilla puolen vuoden ajan?

:)

Oon tässä miettinyt, että onko mulla välineitä saavuttaakseni sen säännöllisen treenaamisen elämäntavan? Riittääkö se, että käyn salilla fiiliksen mukaan, kun kuitenkin haluaisin käydä useammin? Mutta toisaalta suuri syy siihen, etten lähde kolmea tai neljää kertaa viikossa salille on se, että työ on niin raskasta. Loparit? :D Tässä riittää pohdiskeltavaa!

Viikon 31 liikunnat:

- ma: kävely 2 h 41 min.
- ti: -
- ke: -
- to: kävely 41 min.
- pe: -
- la: -
- su: kävely 1 h 17 min.

= 4 h 39 min.

Olosuhteiden pakosta saliton viikko siis. Mutta tekipäs gutaa nuo pidemmät kävelylenkit - kunnon rauhoittumista ja luontoilua. :) Hyvää musiikkia, aurinkoa (myös sadetta, eikä ollut kiva kastua kun oli vielä lämpöä päällä), uusia maisemia... aika huikea liikuntamuoto kyllä. :) Kilometrejä kolmesta lenkistä kertyi yhteensä 25,4. Katsellaan, jos tämä vaatimaton ennätys rikkoutuisi loman aikana. :P Ensimmäisellä lenkillä keskinopeus jäi pienehköksi, mutta viimeisellä uskalsin jo mennä reippaammin. Tuolla viimeisellä kävelyllä myös korkeuserot oli aika jäätävät. Kroppa kiittää mukavasta, joskin vielä kevyestä mäkitreenistä. Tonne kuntoradalle voisi mennä juoksentelemaan joku kerta!

Se oli maanantai. Aurinko porotti, mutta hiestä huolimatta en tohtinut riisua takkia.
Se oli torstai. Joku halusi myydä aika päheen auton.

Kävelylenkeillä heräsi vaikka minkälaisia ajatuksia, joista teen erillisen postauksen (kenties vielä tämän viikon aikana). Tuntuu, että oon muutenkin tässä viime viikkojen aikana "henkistynyt": paljon on tapahtunut kaikenlaista pohdintaa. Tämä pohdinta on selkeyttänyt omia ajatuksia entisestään ja tuonut myös uusia, hienoja ahaa-elämyksiä. Nykyhetki ja tulevaisuus eivät ole varmaankaan ikinä tuntuneet näin selkeiltä. :')

Selkeä linja jatkukoon tälläkin viikolla. Flunssa on selätetty, ja paluu salille edessä huomenna! :) Oon luonnostellut (taas :D) jonkinmoisen liikunta-aikataulun itselleni. Se sisältää tiistaina ja keskiviikkona salitreenit, torstaina kävelyä ja sunnuntaina joko kotitreenin tai salin. Kunhan nyt vaan vielä pääsisin irti siitä ajatuksesta, että tää ei ole ihan normaali viikko, eikä liikuntoja tai vapaa-ajan menoja tarvitse suunnitella ensi viikon töitä silmällä pitäen... :)

Mutta, nyt tää tekis kauppalistan ja lähtis ostoksille, palaillaan! :)

- Jenni