tiistai 24. joulukuuta 2013

Luukku 23: Päivän hyvä työ

Ensin anteeksipyyntö: tekstit laahaavat jäljessä. On vaan ollut väsynyt olo (eilen aamuvuoron ja viimeisten jouluostosten jälkeen), vähän kiire ja kaikkea tekemistä koko ajan.

Kuitenkin. Eilen maanantaina ajattelin jakaa joulumieltä luovuttamalla verta. Häpeissäni myönnän, että se oli eka (ja vika) kerta tänä vuonna. Aina vaan mietin, että pitäis ja pitäis mennä, mutta en kuitenkaan mennyt. No, ensi vuonna sitten useammin!

10 luovutuskertaa tuli täyteen:


Se on niin pieni! Kuinkakohan ison saa sadasta kerrasta? :D

Ja kerrankin mulla oli haluttu olo: AB+:n veripisara ei ollut lähes täynnä tai täysin täynnä kuten yleensä. :D 

Viime vuonna kävin kolmisen kertaa luovuttamassa plasmaakin, koska mun veriryhmä sopii kaikille plasmaa vailla oleville. Vähän niin kuin O on yleisveri, joka sopii kaikille hätätapauksissa. Plasmanluovutus kestää noin 45 minuuttia. Siinä ensin otetaan suonesta verta, joka kulkeutuu erottelukoneeseen. Tietyn verimäärän jälkeen, kun kone on ensin erotellut plasman muusta verestä, loppuveri tulee takaisin järjestelmään samaa reittiä pitkin. Ja sitten uusi kierros, kunnes plasmaa on saatu kerättyä tarpeeksi. Pitkällistä puuhaa siis, mutta on se vaan mukavaa makoilla hyvässä asennossa, kun henkilökunta passaa tuomalla kivennäisvettä, lisätyynyjä, kaukosäädintä tv:tä varten ym. :D Vielä 44 päivää, niin saan käydä plasmareissulla. :)

Yksi asia, mikä mua huolettaa verenluovutuksessa, on paino. Luovuttajan täytyy olla paitsi tietyssä ikähaarukassa ja vailla sairauksia, vähintään 50 kilon painoinen. Tällä hetkellähän mä painan 53-54,5 kiloa. Toisaalta haluan viimeiset löysät pois, toisaalta haluan kasvattaa lihasta. Eli ei yhtään voi tietää, mihin lukemaan mun lopullinen paino asettuu. Se voi vaikka olla sama kuin nyt. Eikä sillä lukemalla ookaan mitään merkitystä, tärkeintä on oma hyvä olo ja tyytyväisyys peilikuvaan ja mittanauhan lukemaan. En ota stressiä. Jos painuu alle viidenkympin, sitten en vaan enää luovuta. Se olis tosi harmi kyllä.

Palaillaan!

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Meidän kylällä olis eilen ollut verenluovutus ja mä unohdin sen! Harmittaa :(.
    Meillä on sama veriryhmä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan verikamuja. =) Mee seuraavalla kerralla sitten, vai onko kiinteä luovutuspaikka kovin kaukana?

      Poista
    2. No ei sinnekään ole kuin joku 30 kilsaa, mutta jos meen nyt sinne, niin en pääse sitten seuraavaan täällä järjestettävään luovutukseen. Niitä on onneksi vähän useammin kuin 3kk välein (eli se naisten luovutusväli), joten ei hirmuisia aikoja mene kun täällä on taas se luovutus :).

      Poista
    3. No hyvä :) Noita pitää aina vähän suunnitella. Mulla on onneksi toimisto kävelymatkan päässä työpaikalta, pitäis vaan käydä useammin!

      Poista