perjantai 29. marraskuuta 2013

Ruoka-aarteita


Voi, miten vähästä sitä ihminen pystyykin tulla onnelliseksi. Kuten siitä, että väsyneen työpäivän jälkeen näkee kaupan hevi-osastolla tällaista:


Pikkutomskuja kolmessa eri värissä.

Nuo ylimmäiset tomaatit bongattuani luulin hetken, että ne oli pilaantuneita. Sitten katsoin tarkemmin ja tajusin, ettei ne voi kaikki olla pilaantuneita. Vilkaisu hintalappuun: suklaatomaatti! Noita on pakko ostaa joku päivä. Salaa elättelen toivoa siitä, että ne maistuu suklaalta mutta niissä on silti yhtä vähän energiaa kuin tavallisissa kirsikkatomaateissa.

Eiliseltä kauppareissulta tarttui ihan kotiin asti muutakin kuin kuva suklaatomaateista. Ananas oli ihan tajuttoman halpaa: 89 senttiä per kilo! Oon vieläkin äimistynyt hinnasta - halvimmillaan olin aiemmin nähnyt kyseistä hedelmää euron kilohinnalla. Bataatti oli myös tarjouksessa, joten lähipäivinä olisi luvassa joko bataattiranskalaisia tai -muusia. Jälkimmäistä en oo vielä testannut, nyt voisi olla korkea aika. Ananas menee sellaisenaan ja smoothiessa. Ja rahkan/jogurtin kanssa.


Tsiigatkaa nyt tota kaunista ananasta! Ja hintalappua! Bataattikin on ihan kiva.

Tän päivän safkat on menneet seuraavanlaisesti:

- klo 5.45: mustaa kahvia, lettu (2 kananmunaa, 1 banaani, puoli desiä kaurahiutaleita, teelusikallinen maca-jauhetta, 44 grammaa rahkaa) ja vadelmia
- klo 9.05: maitokahvi
- klo 9.50: välipalakeksi
- klo 10-11.30: vitamiinijuoma
- klo 11.35: rahkaa, jogurttia, vadelmia, mustikoita, kauraleipää avokadolla, tomaatilla ja juustolla, mustaa kahvia
- klo 14.40: smoothie, mustaa kahvia
- klo 17.45: pikkupannupizza, steviasuklaapatukka
- klo 22 jälkeen: glögiä, naudan filettä, parapähkinöitä, Pringlesiä, raakapatukka, pipari ja omena
- vielä myöhemmin: lisää Pringlesiä, lisää pipareita, karkkia


Aamupala: 458 kcal.


Lounas: 494 kcal.

Työpäivän ruoat ookoo mun mielestä. Pieni mutta vain: join heti töiden jälkeen "turhaan" smoothien ja kahvin, koska luulin meneväni treenaamaan. Tarkoitus oli siis saada vähän puhtia vitamiini- ja kofeiinipitoisista juomista, ja lähteä sitten pitkästä, pitkästä aikaa työpaikan liikuntatiloihin urheilemaan. Nyt se mutta: olin jo vaihtanut päälle urheiluliivit ja -topin, mutta kaivellessani treenikassia en löytänytkään housuja! :O Sitä vitutuksen määrää. KERRANKIN olin niin reipas ja motivoitunut liikkumaan HETI työpäivän (ja samalla kokonaisen työviikon) jälkeen, ja vieläpä lajin parissa joka on mulle TOSI mieluisa, ja sitten minä PÄLLI jätän HOUSUT kotiin. Jos unohtunut olisi toppi, rintsikat, tai jopa kengät, oisin hyvin vielä voinut mennä mätkimään, mutta siistihköillä, suorilla ja tyköistuvilla housuilla ei vaan pystynyt. Argh! Ens viikolla uus yritys.

Jätin siis päivän liikunnan välin ja lähdin shoppailemaan. Tiukka linja ei taaskaan pitänyt, vaan näin Älä osta mitään-päivän kunniaksi lähdin kotia kohti Cittarin, Lifen, Punnitse & Säästä-kaupan, KappAhlin ja Glitterin kassien kanssa, maha pullottaen Kotipizzan pepperoni-aura-sinihomejuustopikkupannupizzasta (voiko toi olla oikein kirjoitettu??) ja jälkkärisuklaapatukasta. Huomenna voisin otatuttaa kuvan pikkujouluasu yllä, sellaiseenkin nimittäin löytyi osia, joita en edes tiennyt tarvitsevani. :D Toisin sanoen housut, rannekoru, hiuskoriste ja korvikset. Ja asuun sopiva kynsilakka. Huomenna siis on livassa jouluilua kaveriporukan kesken: pipareita, glögiä, joululauluja ja -leffa, ehkä pikku baarireissukin. En kyllä ajatellut itseäni känniin juoda, koska aion ola liikuntakykyinen sunnuntaina. Mulle ei onneksi ole ongelma lähteä baariin selvinpäin.


Marjajauhemix (sisältää puolukkaa, punaherukkaa ja karpaloa jauhettuna), kurpitsansiemenvoita ja pähkinöistä herkuimpia: parapähkinöitä. Ah <3

Terveellisten herkkujen varastontäydennystä: erilaisia raakapatukoita, stevialla makeutettua maitosuklaata, banaaninmakuista tummaa suklaata, mustikanmakuista tummaa suklaata ja raakasuklaasnackseja.

Lisäksi ostin paahdettuja auringonkukansiemeniä, viikunoita ja valkosuklaacashewpähkinöitä, mutta Blogger ei suostu yhteistyöhön, joten niistä ei tule nyt kuvaa. Ruoka-ruokapuolelta mainitsemisen arvoisia ostoksia on ainakin tarjousjauheliha (naudan vähärasvaista paistia) ja broiskun fileet. Eli hyvinkin maukasta ruokaa tiedossa tuleville päiville!

Näin perjantai-iltana liikuntaspurttiin kuuluu seuraavaa: 3 tuntia 20 minuuttia harrastettua, 2 tuntia 40 minuuttia jäljellä. Huomenna sulkapallo, sunnuntaina sali ja Move Fitness, sekä sään salliessa kävelylenkki. Laskelmien mukaan noista tulis 2 tuntia 40 minuuttia tai jopa kolme tuntia lenkin pituudesta riippuen. En kuitenkaan panikoi, jos kuusi tuntia ei tule ihan täyteen tällä viikolla - ensi viikolla voi sitten kiriä puuttuvat minuutit kun on useampi vapaapäivä.

Iltapala: 757 kcal. Tällaisen maukkaan ja herkkujakin sisältävän aterian jälkeen halusin vielä lisää herkkuja?!? Sairasta.

Laitoin kuvan iltapalasta viimeiseksi sen takia, että se on tuoreimpana ateriana mun muistissa. Sen syötyäni olin tosi tyytyväinen itseeni: paljon energiaa, mutta ottaen huomioon tällä viikolla tulleet miinuskalorit, oon lauantain alkaessa suunnilleen plusmiinusnollassa. Ja tuo naudan filee oli mielettömän hyvää. Nyt harmittaa siis aika rankasti, että vedin vielä 700 kalorin edestä sellaista, mitä en olis edes tarvinnut.

No, huomenna uusi päivä, ja sitten vielä yksi uusi päivä ennen kuin viikko on ohi. Toivoa ei ole vielä menetetty!

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Harmittava housu-unohdus :(
    Hyvännäköisiä ruokia sulla taas. Nuo suklaatomaatit tosin kuulostaa vähän karmivilta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mutta onneksi olen jo päässyt sen yli. Ostan suklaatomskuja ens viikolla ja teen niistä ruoka-arvostelun. :P

      Poista