sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Viikonlopun parhaat

Heippa!

Kulunut viikonloppu on ollut niin onnistunut syömisten ja liikkumisten suhteen, että ajattelin jakaa teidän kanssa parhaat hetket. Luvassa siis kuvapainotteinen postaus, ja ehkä vähän synnintunnustuksiakin kohokohtien lisäksi.. ;)

Aloitetaan eilisestä. Kuten jo aikaisemmin kerroin, kävin salilla ja pelasin Move Fitnessiä. Liikunnat antoi pelivaraa ruokailujen suhteen, mutta söin silti melko kevyesti. Lupaukseni mukaan pysyin erossa karkeista ja sipseistä. Jee, hyvä minä!

Yksi mun suosikkileffoista + naposteltavat joista todellakin tuli täyteen! Lautasella viinirypäleitä, miniluumutomaatteja, mansikoita, manteleita ja palsternakkalastuja. Noin 610 kcal. Lasissa uutta suosikkia Coca-Cola Zero Cherryä.

Palsternakkalastuista kyseltiin edellisen blogipostauksen yhteydessä, joten tässäpä resepti lyhykäisyydessään:

- kuori palsternakka
- höylää juustohöylällä lastuiksi (voi käyttää veistäkin)
- pyörittele rypsiöljyssä ja mausteissa
- tökkää uuniin ja paista 200 asteessa n. 30-40 minuuttia

Ite laitoin eiliseen satsiin aika reilusti öljyä, kolme ruokalusikallista, ja mausteina käytin mustapippuria, paprikajauhetta ja grillausmaustetta. Aivan täydellinen yhdistelmä! Ja lastut oli mun makuun just sopivan rapeita (viisi minuuttia lisää uunissa, niin ne ois kärähtäneet). Kannattaa tarkkailla 25 minuutin uunissaolon jälkeen, miltä lastut näyttää, ettei pääse käymään vahinko. Tosi simppeli ja maukas herkku, oon ihan in lööv. :) Ja oon myös vähän yllättynyt, sillä en oo ennen syönyt sipsin sijasta mitään tällaista (siis ennen tätä mun uutta, terveellisempää elämää), enkä olis uskonut että se on noin hyvää. Täytynee tehdä ens viikolla uusi satsi. :P

Jätin tosiaan karkit pussiin eilen, mutta en siltikään selvinnyt teeveen katselusta puhtain paperein. Nimittäin eiköhän mun täytynyt heti päästä karkin makuun, kun vuorokausi oli vaihtunut. Äh, tätä itsekurin puutetta. Kalorivihkoon paukahti siis "yöherkkua"-nimekkeen alle hiukan yli 400 kaloria.

Tänään en päässyt helpolla, vaikka aamu alkoi näinkin lupaavasti (tai se mikään aamu ollut, nukuin aika myöhään ja söin päivän ekan aterian klo 14.. :D):

En osannut päättää, joten lautaselle päätyi vähän sitä sun tätä, eli: kaurapuuroa, chia-siemeniä, rahkaa, vadelmia ja mansikoita. Lisäsin vielä soijalesitiiniä kuvan ottamisen jälkeen. N. 335 kcal.

Ilta-ateriallakaan ei ollut mitään ongelmia, kunnes. Karkkihammasta alkoi tuttuun tapaan kolottaa heti ruoan jälkeen, ja ateriaa seuraavan puolen tunnin aikana vedin napaani vähän karkkia, pari keksiä ja kourallisen sipsiä. Meinasin jo heittää hanskat kehään ja viettää loppuillan herkkujen parissa, mutta onneksi tulin järkiini. Mulle tuli tosi rauhaton olo ja pohdin koko Voice Kidsin ajan, että mitä mä nyt teen, voiko tätä tilannetta enää pelastaa. Sitten mulla lopulta oli niin levoton fiilis, että jätin ohjelman katsomisen kesken ja lähdin kävelylenkille. :D Kehitin toimintasuunnitelman: reipas kävely ja tavallista rankempi Move Fitness, niillä saan ylimääräiset kalorit kulutettua. Mielessä myös kummitteli pakastimessa lojuva Ben & Jerry's. Olisi tosi mahtavaa syödä sitä ansaitusti vielä tän päivän puolella. Olisiko mulla varaa?

Ou jeah, uusi kulutusennätys Move Fitnessissä! Ja muita tilastoja. Päivän harjoitusaika: 45 minuuttia.

Nyt kun Ben & Jerry's odottaa sulamassa pöydällä, oon kyllä tosi ylpeä itsestäni. Sorruin herkkuihin sekä yöllä että illalla, mutta onnistuin pelastamaan tilanteen ja nyt saan syödä vielä iltajätskiäkin! Se on aika hieno fiilis, kun tietää että on ansainnut sen mitä syö. Ja pieni tarkennus: en aio vetää koko puolen litran pönikkää, otan tasan 1,5 dl, poikaystävä varmasti vähän enemmän, ja loput menee takaisin pakastimeen. :) Tietysti jos haluaisin jäädä miinuskaloreille, ei mulla olis mitään syytä olla ylpeä tai tyytyväinen, mutta viikonloppuisin mulla on tavoitteena plusmiinusnolla. Viikolla, kun on töitä, saa tulla miinuksia. Ja ilmeisesti on tullutkin, kun vaaka näyttää mitä eilen näytti. :)

Kaiken kaikkiaan siis onnistunut viikonloppu, muttei ihan täydellinen, koska liikaa herkkuja. Sen asian kanssa mun täytyy kyllä tehdä vielä töitä. Ensi viikolla onkin sitten taas aamuvuoroviikon haasteet, eli pitkät illat ja väsyneen mielen makean ja rasvaisen himo. Varsinaisia viikkotavoitteita en tällä kertaa aseta, koska molemmat edelliset epäonnistuivat raa'asti. :D

Loppuun vielä viikon liikunnat ja motivaatiokuva meille kaikille:

- ma: -
- ti: 33 min. Move Fitness
- ke: 50 min. sulkapalloilu
- to: -
- pe: 19 min. lenkki (josta 17 min. juoksua)
- la: 35 min. Move Fitness & 45 min. salitreeni
- su: 45 min. Move Fitness & 49 min. kävelylenkki

Right on!

Palaillaan astialle ja mukavaa maanantaita näin etukäteen!

- Jenni




2 kommenttia:

  1. Tuo leffa on yks munkin suosikeista ja naposteltavat näyttää tosi hyvältä :)

    VastaaPoista