tiistai 15. lokakuuta 2013

Kevennyspäivät

Hei vaan!

Eilen oli heikko päivä. Olin jo etukäteen päättänyt pitää lepopäivän vapaa-ajan liikunnasta (töissä tuli kyllä liikuttua runsaasti, päivä tuntui itse asiassa tavallista raskaammalta), mutta annoin itselleni myös luvan herkutella. Tai ensin en antanut, vaan suuhun ikään kuin vahingossa katosi yhteensä neljä Marianne-keksiä, ja sitten ajattelin että "what the hell, antaa mennä vaan, kevennän sitten huomenna".

En ylettömästi mässännyt, tässä kuitenkin lista:

- Tucceja 10 kpl
- Ben & Jerry'siä 1,8 dl
- ne 4 Marianne-keksiä
- karkkia n. 65 g

= 1122 kcal (no joo, olihan tossa aika paljon, mutten siltikään sanoisi "ylettömästi")

Päivän kokonaiskalorit kipusivat siis yhdeksän vaille kolmeen tonniin (tuntuu armeliaammalta kirjoittaa se tolleen kuin numeroina). Toki kulutin paljon töissä, mutta tuskin ihan noin paljoa, yli siis meni. En kuitenkaan lannistu pikku takaiskuista, tuskin yks herkkupäivä näkyy vaa'alla - ellei jää putki päälle ja mullahan ei jää!

Päätiin tiistaista torstaihin pitää kevennyspäivät, jolloin liikun jaksamisen mukaan (mahdollisimman paljon ois tarkoitus) ja syön kevyemmin. Jos vaan onnistuisin olemaan herkuttelemattakin! Aion yrittää. Tavoitteena on saada päiväkalorit välille 1500 ja 2000 (pieniksi ne jää, ainakin kulutukseen nähden, jos tosiaan pidän näppini erossa karkeista sun muista pahiksista). Katsotaan miten mimmin käy!

Tän päivän ruokalista on sisältänyt smoothieta, kaurahiutaleita, välipalakeksiä, soijajuomaa, raejuustoa ja pari teelusikallista soijalesitiiniä. Ruokiksella upposi allaolevat.

Ateriankorvikepatukka, kurkkua, mansikoita ja viinirypäleitä. Juomaksi mustaa kahvia ja vettä. 286 kcal.

Ateriankorvikkeista voisin sen verran sanoa, etten niitä kovin usein käytä, ja kun käytän, valitsen hyvän makuisia versioita. Patukat uppoaa muhun parhaiten (varmaan siksi kun niissä on suklaata, tai ainakin jotain sen tapaista :D), Naturdietin kaikki maut on tosi hyviä. Ne päihittää jotkut tavalliset suklaapatukatkin, ja ravintosisältö on huipusti parempi (voiko noin sanoa? :D). Pelkästään ateriankorvikepatukat sopii korvaamaan enemmänkin välipalaa, ei todellakaan koko ateriaa, sillä ne ei vie nälkää. Siksi tänäänkin söin muuta patukan kanssa. Tietysti laihduttaessa ateriankorvikkeet on ihan eri asia - silloin (jos sen tien valitsee) niiden kuuluukin korvata kokonaisia aterioita, ja kun pääsee ketoosiin, näläntunne ei ole ollenkaan samanlainen kuin normiruokavaliota noudattaessa. Oikeastaan näläntunnetta ei olekaan, ainakaan mulla ei ollut. Mutta nää on tosi yksilöllisiä juttuja, en ole tässä tuomitsemassa/kannustamassa ketään ateriankorvikkeiden suhteen, halusin vaan tarkentaa, ettei ne tosiaankaan kuulu mun jokapäiväiseen tai edes -viikkoiseen ruokavalioon. Nyt niitä vain sattuu olemaan muutama kaapissa, kun Cittarin hintarallissa oli niin mahtava tarjous. :)

Mulla oli tavallista pidempi päivä, sillä jäin reiluksi kahdeksi tunniksi ylitöihin. Koska kotiintulo venyi niin myöhäiseksi, päätin etten tänään(kään) harrasta mitään, toinen peräkkäinen lepopäivä siis. Harrastamattomuuteen vaikuttaa myös se, että yrityksestä huolimatta en saanut nukuttua karmeasti kaipaamaani kahdeksaa tuntia, tai edes lähelle sitä määrää. Menin kyllä sänkyyn jo ennen kymmentä ja olin hyvin ylpeä itsestäni, mutta sitten se meni pyörimiseksi ja hyörimiseksi, enkä saanut unta kuin vasta lähempänä puoltayötä (tai sen jälkeen?). Tosi harmi, koska kerrankin OLIN sängyssä ajoissa. Oon ennenkin liikkunut väsyneenä, mutta varsinkin tän pitkän työpäivän jälkeen jätän nyt väliin. Keskityn ainoastaan syömisen pitämiseen aisoissa ja aikaisin nukkumaan menemiseen (yritys numero kaksi!).

Kohta uunista valmistuu kalafileet, joita syön illalliseksi maissin ja paprikan kera, sekä laitan huomiseen evässalaattiin mozzarellan ja kasvisten kera. :P Sitten nautin vielä smoothieta jälkkäriksi (sekä iltapalaksi - tein kerralla reilun satsin), se saa luvan tyydyttää makeannälkäni. Siitä tuli kyllä melko maukasta, vaikka en ollut kyseistä makuyhdistelmää aiemmin testannut. Vetäisin teharilla sekaisin rahkaa, maitoa, banaanin, vadelmia, maca-jauhetta ja minttusuklaan makuista proteiinijauhetta. Nam!

Nyt ruoan ja Masterchef Australian kimppuun. :P Kivaa tiistai-illan jatkoa! :)
- Jenni

7 kommenttia:

  1. Tulin lenkin ja suihkun jälkeen koneelle lukemaan blogipäivitykset ja nyt tuli ihan kamala nälkä! Pakko mennä kohta hakemaan iltapalarahka, etten mä sorru mihinkään typerään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, se on aina paha lukea nälkäisenä blogeja (vähän sama kuin mennä nälkäisenä kauppaan), monessa kun tuppaa olemaan ruokapitoisia juttuja.. Jospa mäkin huomenna saisin itteni työpäivän jälkeen liikkeelle.

      Poista
  2. Kiva kun tulit kommentoimaan mun blogiin, sen ansiosta nyt sitten eksyin tänne! On kyllä huippua löytää samanpituisia kohtalotovereita. :) Luin sun blogin läpi, ja melkein pelästyin miten meillä on kasvoissakin yhteistä.. Ihanan motivoivaa katsoa sun kuvia ja miettiä, että vielä mäkin näytän tolta!

    Hyvältä näyttää sun meno, kun oot jo noin monta kuukautta pysynyt tavoitepainossa ja nyt näit vielä luvun 53! Ai että, siitä on kauan kun itse näin vaa'assa tuon numeron...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja laitoin tämän heti tilaukseen Blogilistalla, jotta pysyn kärryillä jatkossakin :)

      Poista
    2. Täällä kans yks tappi ilmoittautuu, pituutta 158,5cm ;) Kiva, ettei olla ainoita :D

      Poista
    3. Seuraan sunkin blogia, mut mennyt sun pituus ihan ohi :) Jee!

      Poista
  3. Hei wau, kohtahan me lyhyet hallitaan maailmaa! :D Jee, kiva saada sut Karo lukijaksi ja kiitos kommentista! :) Ja siitä tosiaankin oli mullakin kauan kun näin edellisen kerran ton luvun (ainakin 13 vuotta..).

    VastaaPoista