keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

SE LIIKKUU!

MOI!

ÄLKÄÄ PELÄTKÖ, en aio kirjoittaa koko tekstiä capseilla. :DD Vaikka syytä olisi, niin virkistävää ja tsemppaavaa on nähdä taas alempia vaakalukemia. :)))

Kävin eilen vasta tokaa kertaa vaa'alla dieetin aikana, ja paino oli kuin olikin pudonnut. Suuri ihme, jos ei olisi ollut, koska päällä oli sellaiset turvotuspöhöt. Pelkästään niiden haihduttua lähti varmaan kilo. Ja puoli kiloa kalorivajeella. Eli vaaka siis näytti iloisesti 1,5 kiloa pienempää lukua kuin dieetin alussa, painon ollessa nyt 58,7 kg. :) Luku liikkuu alemmas, tunnen sen kehossani tälläkin hetkellä.

Treenin ja vaa'alle pomppaamisen jälkeiset tunnelmat.

Vaakalukeman liikkumisella on karisseita kilojakin enemmän symbolinen merkitys. Vaikka aina muistankin olla tyytyväinen nykytilanteeseen, koska se on joka tapauksessa parempi kuin ylipainoajat, omassa kehossa on ollut ajoittain ahdistavaa elää. Alle 160-senttisessä varressa jo pari ylimääräistä kiloa todella tuntuu, ja mulle niitä oli ilmestynyt peräti viisi. Tai seitsemän, jos lasketaan ne kaksi kiloa, jotka olin juuri kiinteytynyt viime vuoden alussa. Tiedän, että olisin saanut ekstrakilot pois "luonnollisella" tavallakin, eli ihan perusterveellisen syömisen ja liikunnan avulla, mutta siinä olisi voinut kestää vaikka vuosi-pari. Enkä yhtään liioittele - te lukijat kyllä tiedätte kuinka heikko oon herkkujen edessä :D Ja motivaatio liikuntaankin on ollut vähän kiikun kaakun viime kuukausina. Tarvitsin selkeät ohjeet. Sen, että joku kertoo mulle kuinka paljon ja mitä syön sekä miten treenaan. Ja vaikka menossa on vasta toinen dieettiviikko, tuntuu tosi vahvasti että tää nyt toimii. :)

Vielä tähän loppuun motivaatiokuva:

Vaikka ihan ääneen. :)

Tänään on lepopäivä ja huomenna treenit jatkuu. Olkapäät ja ojentajat kiittää (oikein tuntuvasti) eilisestä treenistä, joten lepo tuleekin tarpeeseen. Huomenna ja perjantaina vuorossa selkä, vatsa, hauikset, pakarat ja olkapäät uudestaan. Lauantaina lepo ja sunnuntaina vielä treeniviikon huipennus, jalkapäivä. :)

Nyt täytyy valmistautua tulevaan työpäivään. Palaillaan! :)

- Jenni

2 kommenttia:

  1. No eihän tästä voi muutakuin tykätä! Jip! :) Tsemppiä jatkoon!

    http://sanzureenaa.blogspot.com/

    VastaaPoista