tiistai 18. helmikuuta 2014

Uusi juoksuvaihde silmässä

Kuten otsikostakin voi päätellä, kävin eilen juoksemassa. Sunnuntain viikkokatsauksessa siitä mainitsinkin jo. Oli siis muutama tunti luppoaikaa eilen ennen ystävän kanssa sovittuja kahvilatreffejä, ja menin huhkimaan duunipaikan kuntoilutiloihin.

Siellä on kyllä mukavaa: molemmat salihuoneet on pienehköjä, ja välineet sekä laitteet on järjestelty tiiviisti, mutta paikka ei ole ikinä liian täynnä. Sopivan rauhaisaa siis vaikkapa kehittää sitä juoksukuntoa! Ja radion saa soittamaan hyvää musiikkia. :)

Eilinen treeni koostui kahdesta osiosta: nyrkkeilystä säkkiä vastaan ja juoksusta matolla. Hakkasin epämääräisellä tyylillä ensin kymmenen minuuttia, jotta sain lihakset mukavan lämpöisiksi, ja sitten hyppäsin juoksumatolle. Viihdyinkin ennätyspitkän ajan matolla: 36 minuuttia.

Aloittaessani mulla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa - tärkeintä oli päästä pitkästä aikaa juoksemaan ja saada sairas hiki päälle. Matolla oli oudot asetukset, ja pian selvisi, että nopeus oli säädetty maileiksi eikä kilometreiksi. Mutta onneksi myöhemmin asiaa tutkiessani nettimuunnin kertoi matkan ja nopeuden kilsoinakin. =) Hapuilun jälkeen pääsin juoksuun ja laitoin nopeuden 5,7 mailiin tunnissa (eli 9,17 km/h). Juoksu kulki ja äkkiä seitsemän minuuttia oli kulunut. Päätin välissä kävellä reippaasti minuutin ja sitten taas juosta. Kävelyvauhdiksi valikoitui 4,1 mailia tunnissa (eli 6,6 km/h).

Loppuluvut. Kilometreissä matka oli 5,15.

Lopulta tuntui vain niin huisilta, että jatkoin lenkkiä 36 minuuttiin asti. Syke pysyi maltillisissa lukemissa (siinä 150-160 paikkeilla) ja askel tuntui ihmeen kepeältä. Olin vähän yllättynyt, koska en tosiaan ollut koskaan viettänyt juoksumatolla niin pitkää aikaa. Mutta ehkä joka sali- ja keskivartalotreenin päätteeksi juostut ja kävellyt loppujäähdyttelyt on kohottaneet aerobista kuntoa. Hyvä näin. :) Juoksuosuudet vedin siis laskevilla minuuteilla (7, 6, 5, 4, 3, 2, 1), joiden välissä ja lopussa minuutin kävelyosuudet, plus alkuhapuilukävely, johon meni myös noin minuutti. 

Tästä se lähtee! Pian mä jo vedän ilman kävelyosuuksia! Tai en tiedä olisinko nytkin jo jaksanut, ajattelin ottaa varman päälle ja kävellä välillä.

Eilinen mattolenkki lupailee hyvää kevään juoksupolkuja varten - varsinkin kun haaveissa häämöttää elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma joskus touko-kesäkuussa. :) Pikku hiljaa voisikin alkaa enemmän pelkästään juosta, eikä ainoastaan ranata PT:n tekemiin treeneihin kuuluvia jäähdyttelyjä. Ja kun juoksu on ihan superhauskaa! Nautin mielettömästi siitä, kun hiki vain virtasi ja kuitenkin jalat jaksoi painaa, ja jälkeenpäin oli niin mahtiolo. Tätä lisää. :)

Ei mulla muuta tänään, halusin vaan hehkuttaa.

Huomenna uudet kujeet, eli ensin se mitä ehdin töiden jälkeen Suomen lätkämatsista telkkarista nähdä, sitten illemmalla viikon eka salitreeni. Tänään lepäilin kotona, tein hyvää ruokaa ja banaanipannaria, sekä aika hienot eväät huomiselle duunipäivälle.

Kappas, olihan mulla kokonaisen kappaleen verran lisää asiaa. :D

Mutta nyt iltapalalle ja tutimaan. Palaillaan!

- Jenni

2 kommenttia: