torstai 12. helmikuuta 2015

Alkuviikko ja miten tästä eteenpäin

Hei vaan!

Nyt on tätäkin viikkoa taputeltu jo puolet, ja vielä toinen mokoma jäljellä (noin niin kuin suunnilleen). Puolikas viikko on sujunut hyvin: oon käynyt salilla treenaamassa koko kropan, oon syönyt aika tarkalleen kulutuksen mukaan ja mikä tärkeintä, oon pysytellyt erossa herkuista. Paitsi viime yönä, jo tämän vuorokauden puolella söin Twistejä. Noin niin kuin jäähyväisherkkujen muodossa, koska tänään alkaa kuuriluontoinen kolmen viikon rupeama.

Tämän viikon ruoat on näyttäneet tällaisilta:

Lasagnea, jäävuorisalaattia, tomaattia ja kurkkua.

Hapankorppuja oivariinilla, tuorejuustolla, juustolla, kinkulla ja kurkulla.

Wienerleike, kermaperunoita ja tomaattia.

Ei sinänsä mitään vikaa: kotiruokaa, kasviksia (saisi toki enemmänkin löytyä niitä lautaselta), leipääkin. Kulutan töissä sen verran, että voin syödä joka päivä ainakin 2000 kcal painon heilahtamatta suuntaan tai toiseen. (Välihuomio: tiistaina vaaka näytti 59,5 kiloa, eli viime viikko ei aiheuttanut niin suuria vahinkoja kuin uumoilin. Ei oikeastaan vahinkoa ollenkaan, joten taisin yliarvioida herkuttelun määrän. En pääse ennen huomista vaa'alle, joten olkoon tuo 59,5 kg lähtöpainoni.) Mutta kun haluan sen heilahtavan! Alaspäin!

Viime postauksessa puhuin kuurisuunnitelmista. Ne suunnitelmat ovat seuraavanlaiset:

Olin tilausta tehdessäni laskeskelevani, että pakettiin tulisi yhteensä 63 korviketta, mutta niitä olikin vain 53. Mutta eiköhän siitäkin kolmeksi viikoksi riitä. :) Mukana siis Nutriletin smoothieita (10 kpl) ja patukoita (8 kpl), Naturdietin patukoita (10 kpl) sekä Leaderin Protein Diet smoothieita (15 kpl) ja vanukkaita (10 kpl).

Kasa ateriankorvikkeita ja proteiinivalmisteita (joita aion siis käyttää korvikkeiden tapaan). Tuntui siltä, että nyt täytyy ottaa järeämmät keinot käyttöön - niin painon pudottamisen kuin herkkupeikon selättämisen kanssa. Tarkoitus on seuraavan kolmen viikon ajan korvata päivän aterioista noin kolme korvikkeilla, ja muuten syödä normaalisti mutta kevyesti. Rajaksi oon asettanut 1500 kcal per päivä, eli noin 500 kcalin päivittäistä miinusta tavoitellaan. Täyslepopäivinä (eli silloin kun on vapaapäivä, enkä myöskään harrasta liikuntaa) pidän tuon saman 1500 rajan, mutta mahdollisuuksien mukaan koitan syödä vähemmän. Tollaisina päivinä voi enemmän kikkailla ruoka-aikojen suhteen, kun keho ei vaadi polttoainetta niin hanakasti fyysisen kulutuksen seurauksena. 

Ajattelin sallia itselleni myös kolme poikkeuspäivää. Eli jos tässä kolmen viikon aikana tulee jotain erikoisempaa, esimerkiksi kyläilykutsuja, illanviettoja tai ravintolareissuja, saan kolme kertaa poiketa kuurista. Mutta se ei tarkoita tankkauspäivää tai minkäänlaisia övereitä, vaan vähän vapaampaa syömistä. Ja salipäivinä otan ylimääräisen proteiinijuoman/-patukan, joten silloin energiansaanti nousee 1700 kaloriin. Niin nousee tietysti kulutuskin, ja vielä enemmän kuin tuon parisataa kaloria, joten jos ihan järkyttävät nälkätilat yllättää, otan jotain ekstraa vielä. Muutenkin aion syödä korvikkeita aina välillä lisukkeiden kanssa. Jos vaikka joskus otan ruokiksen evääksi ateriankorvikepatukan, pakkaan siihen kylkeen esimerkiksi rasiallisen pilkottuja vihanneksia/hedelmiä. Se yksi patukka ei nimittäin riitä työpäivän pääevääksi, ja inhottava nälkä tulisi pelkällä patukalla varmasti jo alle kahden tunnin päästä syömisestä. Kunhan lisukkeet on tarpeeksi kevyitä, uskon pärjääväni asettamani kalorimäärän rajoissa. Ja ehkä niitä kasviksia tulee jopa syötyä enemmän, kun en oikein voi puputtaa leipää tai herkkuja. :)

Sellaisia suunnitelmia siis. Huomenna liikuntaohjelmassa salireissu, lauantaina kävelylenkki ja sunnuntaina kotitreeni. Katsotaan millaiset energiatasot on loppuviikosta, kun elimistö on tajunnut saavansa vähemmän kulutettavaa. Mutta toisaalta en vedä kaloreita mitenkään hurjan alhaisiksi, eli ehkä pysyn ihan normaalitilassa.

Sunnuntaina viimeistään uutta postausta. :) Tähän loppuun vielä puolikkaan viikon (liikunnallisia) kohokohtia: salitreeni ja raikas kävelylenkki appelsiinien merkeissä. :)


Niin outo ilme! Johtui kenties siitä, että ei meinannut pokka pitää, kun jouduin ottamaan kuvan vessanpöntön kannella seisten, koska pukuhuoneen puolella oli niin hämärää. :D Treenaamaan siis menossa.

Keskiviikkona oli ihana kävelyilma. :) Tarvoin 3,3 kilometriä lähimpään K-supermarketiin. :P

Ämpärillinen appelsiineja! Vain viisi euroa! :D Mainoksen mukaan tossa on 6,5 kiloa (varmaan ämpäri laskettu mukaan), mun laskujen mukaan 18 appelsiinia. Siitä syökin koko loppuviikon. :)

Palaillaan! :)

- Jenni

5 kommenttia:

  1. Käytätkö sykevyötä salilla vai arvioitko vain paljon kulutat siellä kaloreita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin silloin kun se vielä toimi, mutta tällä hetkellä patteri loppu vyöstä (eikä sitä hemmetin koteloa saa auki, pitää keksiä jotain). Eli arvioin kulutuksen sen perusteella, mitä se oli silloin kun sykemittari oli käytössä :)

      Poista
    2. Mitä se sit silloin aikoinaan oli vaikka tunnissa? :)

      Poista
    3. Tunnin salitreenissä kului sellaset 400-500 kcal. :) Ja siis alkulämmöt + loppujäähdyttelyt mukana, eli syke pysyy ihan hyvissä lukemissa koko treenin ajan.

      Poista