sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Viikko 20: Kaurapuuro, hikinoro ja jumitus

Hmm, kovin kuvaavat sanat tälle viikolle..? :D Tarkemmin ajatellen, ehkä parhaat sanat kertomaan fiiliksistä.

Avataan hieman. 

1. Kaurapuuro: se on hyvää! Tuntuu, että oon löytänyt (kaura)puuron uudestaan, eikä sen syöminen tunnu tällä hetkellä yhtään tylsältä. Jossain vaiheessa meinasi alkaa tökkiä, mutta vaihtelu virkistää. :) Eli normaali raejuustolisuke on dieetin neljällä vikalla viikolla vaihtunut kananmunaan ja valkuaisiin, ja se toimii! Hihkun sen takia, koska eka yritys tehdä kattilassa puuroannos epäonnistui karusti. Lopulta sekoittelin mikrossa maukkaan litkun - en ollut oikein hiffannut kuinka olisi järkevää sotkea sekaan ne valkuaiset ja kananmuna. :DD  Mutta sittemmin puuron valmistus on onnistunut hienosti, eikä kattilaepisodista jäänyt traumoja (mikrossa en siltikään suosittele tekemään), vaan ainekset porisevat sulassa sovussa siellä. :) Puuro myös maistuu ihan yllättävän hyvältä - kananmuna tuntuu sopivan kauran makuun, ja marjalaatuja vaihtelemalla saa aikaan uusia makuyhdistelmiä. Nam!

Valmistumassa. Kaurapuuro munanvalkuaisilla ja kananmunalla, mustikoita, puolukoita ja pellavansiemenrouhetta.

2. Hikinoro: joka valui eilistä jalka-vatsa-treeniä tehdessäni. Tämä on merkittävää siksi, etten ikinä salilla oo hikoillut niin, että hiki valuisi. Mulla oli käsipainot molemmissa käsissä, tein askelkyykkykävelyä ja yhtäkkiä tunsin, kuinka hikikarpalo lähti matkaan hiusrajasta, suoraan keskeltä otsaa. :D Pakko oli jättää kävely paria askelta vajaaksi ja pyyhkiä noro ennen kuin se ehti edetä nenälle (ja pahimmassa tapauksessa suuhun :D). En tiedä tarviiko tätä analysoida näin paljon, mutta tää on mun blogi, ja taidan. Toiset hikoaa luonnostaan enemmän kuin toiset, joten en osaa sanoa oliko hien valuminen hyvä vai huono juttu. Oma hikitilanteeni salitreeniä vääntäessä on yleensä ollut sellainen, että hikeä muodostuu ja paidan/topin selkämys on jonkin verran kostea. Pään alueelle hikeä tulee enemmän kuin pienen kosteuden verran, karpaloita, muttei valumiseen asti. Eli hikirannejuttu (hmm, onko sille nimi?) on riittävä varuste mulle. Mutta eilen niitä olisi kyllä tarvinnut pari (tai ihan pyyhkeen), sen verran hikinen treeni oli. Eli tästä voisi vetää ainakin sen johtopäätöksen, että tein tarpeeksi isoilla painoilla (mitkä ei todellakaan ole millään mittapuulla isot) ja treeni meni myös tämän päivän tuntemuksien perusteella perille. Jei! :)

3. Jumitus: sekä painon että lihasten. Ensimmäiseksi mainitusta en ole kovin huolissani, sillä paino ei ole myöskään noussut. Eikä se kyllä voikaan, koska oon jatkuvasti miinuskaloreilla. Uskon, että keho tässä paraikaa sopeutuu pienempään energiamäärään (kulutuksen pysyessä samana) ja paino rupeaa pikku hiljaa tippumaan alaspäin. Ei mulla mikään kiire ole, enkä ollutkaan odottanut saavuttavani yhtä suurta pudotusta dieetin viimeisellä puoliskolla kuin ensimmäisellä. Tietysti myös toivon sitä mahdollisuutta, että jumitus ei ole jumitusta lainkaan, vaan kehonkoostumuksen muutosta rasvasta lihakseksi. Sehän olisi se ideaalitilanne. :) Jonkin verran lihasmassaa varmasti on tullutkin, ja keventyneen keskivartalo-olon perusteella rasvaakin on palanut. Tällä hetkellä on aika hyvä olla omassa kehossa. :) Vaikkakin. Tiedän aiemman kokemuksen perusteella, että neljä kiloa alemmassa painossa mulla on todella hyvä olla omassa kehossani. Siinä painossa mulle oli muodostunut jo vähän lihasmassaa, ja rasvat oli alhaalla (siis omaan kehitykseeni ja kehooni suhteutettuna). Oli oli todella kevyt. Eli pitäen tämän aiemman olotilan mielessä, aion tavoitella pienempää kilolukemaa. Tottakai oman kehon tuntemukset huomioon ottaen - jos vaikka 55-kiloisena tunnen olevani hyvässä kuosissa, en tieten tahtoen hamua alempaa lukemaa. Aika sen lopulta näyttää. :)

Lihasten jumitus onkin sitten kinkkisempi juttu. Viime vuoden alussa treenatessani kaksi kertaa viikossa salilla ja kerran viikossa keskivartaloa kuntopiirin muodossa, tuntui että kaikki niska-hartiakivut kaikkosi. Nyt taas tilanne tuntuu menneen huonompaan suuntaan, ja jumituksia on ollut melkein joka päivä. Ainoastaan välittömästi salitreenin jälkeen olo on tuntunut kaikin puolin rennolta ja kivuttomalta. Se rentous on jatkunut aina seuraavaan päivään asti. Pähkäiltyäni asiaa tulin siihen tulokseen, että jumin on pakko johtua venyttelyn puutteesta. Oon ollut sen suhteen liian laiska, ja vain muutaman kerran viikossa venytellyt yläkroppaa. Ilmeisesti se ei riitä, joten tästä päivästä lähtien rupean venyttelemään myös muuta kehoa. Silloin viime vuoden alussa panostin venyttelyyn niin että joka treenin päätteeksi kävin koko kropan läpi lyhyillä venytyksillä - siihen meni noin 10 minuuttia aikaa. Se ei ole kovin paljon. Nyt treeniaikataulu on ollut niin tiukka ja treenit niin rankkoja, ettei todellakaan oo napannut jäädä salille tekemään venytyksiä, ja ne on sitten kokonaan jääneet tekemättä. Eli ainoa vaihtoehto on ottaa se aika kotona: levittää matto ja vaan venytellä. Monta kertaa viikossa, rauhassa koko keho, ja mielellään vielä treenipäivänä (heti kotiin tultua tai myöhemmin samana päivänä, riippuen työvuorostakin). Uskoisin sen auttavan. Toivon sen auttavan, koska tää olotila ei oo mukava. Hartioista ja niskasta säteilee kipua päähänkin, ja siitä tulee hieman pöhnäinen olo. Kun tekemistä riittää, sitä ei niin huomaa, mutta vähänkin paikallaan ollessa se kyllä tuntuu. Venyttely siis kehiin!

Näiden pohdintojen (joo, hieman avaan otsikkoa, niin..! :D) jälkeen siirrytään viikon kuviin. Ruokaa ja muutakin.

Eväsboksista löytyi alkuviikosta kanaa, perunoita, porkkanaa ja kurkkua.

Aika yksinkertaista: jauhelihaa, riisiä ja tomaattia (pyhä kolminaisuus?). Suola ja Sprite Zero myös mukana aterialla.

Oho! Leffan kanssa murruin, ja oli pakko saada naposteltavaa. Pikkusuolaisboksista napsin yhden lokerollisen, eli noin 192 kalorin verran. Ääntä kohden katosi myös kolme palaa sokeritonta suklaata, hups.

Eräs välipala (eikä ookin hienosti aseteltu?): kinkkua, riisikakkuja ja manteleita. Plus Sprite Zeroa.

Voi miten pienen näköinen annos! Kanaa, perunoita, porkkanaa, kukka- ja parsakaalia.

Jauhelihaa, riisiä, pinaattia ja porkkanaa. Porkkanoista kehkeytyi ihanan (muttei liian!) pehmeitä pannulla. :P

Viikkoon kuului muutakin kuin ruokaa. :) Esimerkiksi tämä treenille lähtöä edeltävä laulu-/sanoitusten opiskelusessio.

Keikka! Kyllä muutaman uuden biisin sanat ehti tarttua päähän. :) En (tietääkseni?) kuulu kovaäänisimpiin hoilaajiin, joten vierusseuraajat saivat nauttia myöskin bändistä. :D Hyvä oli!

Kuten kuvista saattaa huomata, syntilista kasvoi tällä viikolla, kun söin jälleen ohi dieetin. Tai jälleen ja jälleen, en kuitenkaan kovin montaa kertaa oo "sortunut". Ja kuten sanottu, kokonaiskuvaa ajatellen mitään vahinkoa ei ole voinut tapahtua. Ihminen mäkin vaan oon. Dieetin loputtua voisin tehdä oman postauksen ruokapuolesta: mitä hyvää, mitä huonoa, ja listana kaikki ohi syödyt jutut. Ruoka-analyysi. :)

Aina välillä tuntuu, että ruoat on yksipuolisia (no onhan ne) ja kaipaisi muuta. Ei välttämättä herkkuja, leipää tai pastaa, mutta vaihtelua. Tai toki herkkuja, leipää ja pastaakin. :D Mutta enemmän valinnanvapautta: sitä että voisi kaupasta valita mitä haluaa hevi-osastolta, paistaa välillä kotletteja tai kalapuikkoja jos siltä tuntuu ja herkkuhampaan kolottaessa ottaa sivistyneesti keksin tai pari. Oon kuitenkin niin sitoutunut tähän dieettiin, että oon oppinut vastustamaan suurinta osaa mieliteoista ja pysytellyt ruokavalion mukaisissa sapuskoissa. Tätä mielenlujuutta olisi tarkoitus jatkaa dieetin jälkeenkin, mutta rennommalla otteella. Järkevää, rentoa painonhallintaa. :)

Sitten! Viikon 20 liikunnat:

- ma: sali (pakara, olkapäät) 44 min.
- ti: sali (selkä, vatsa, hauis) 47 min.
- ke: -
- to: kävely 33 min. kotitreeni (rinta, olkapäät, ojentajat) 36 min.
- pe: -
- la: sali (jalat, vatsa) 1 h
- su: -

= 3 h 40 min.

Vanhat Niket pääsivät pitkästä aikaa kävelylenkille...

...jolla sää oli mitä hienoin. Kuvassa eivät näy taivaan kaikki upeat värit, sillä silloin sieltä löytyi myös uhkaavan tummansinisiä sadepilviä. Sairaan hieno taivas!

Näköjään kotioloissakin sai tehtyä buenon rinta-olkapää-ojentaja-treenin. Pienin muokkauksin tosin - salilla en käytä lastaa lämmittelyyn, eikä kotioloista löydy taljaa tai mutkatankoa. Onneksi korvaavat liikkeet löytyivät helposti. :)

Kotitreeniasu.

Vikan salitreenin asu.

Jälleen oikein mainio treeniviikko, oon tyytyväinen. Oikeastaan yksi kotona tehty treeni vain paransi tyytyväisyyttäni, sillä sain varmistuksen sille, että juuri sen treenin voi tehdä kotioloissakin. Muita treenejä ei mun välineillä sitten voikaan. On mukavaa tietää, että olemassa on myös vaihtoehto jäädä kerran viikossa kotiin huhkimaan. :) Salilla aion kuitenkin käydä ahkerasti, koska siitä maksan ja sieltä löytyy parhaat välineet ja tunnelma. Lihaskimppujen treeniä kattoessa saa vaan lisää motivaatiota. ;D

Ensi viikosta tulee treenillisesti tiukkaakin tiukempi rutistus. Vapaa-ajan menojen takia siis. Neljä salia heti maanantaista alkaen putkeen, perjantaina lepopäivä, lauantaina lenkki ja sunnuntaina lepoa. En vielä tiedä tuleeko lenkistä juoksupainotteinen, vai tyydynkö kävelemään. Molemmat on hyviä vaihtoehtoja, sillä kävelykin on mulle tosi mieluisaa. Kunnon terapiasessio oman itseni kanssa. ;)

Ruokapuolella ensi viikko asettaa haasteita sekä perjantaille että lauantaille. Perjantaina joudun vain hiukan sumplimaan, mutta lauantaina lähden juhlistamaan ystävän miehen synttäreitä, ja siellä on monia vaaran paikkoja. Oon kuitenkin tehnyt päätöksen, että saan syödä ohi dieetin juhlissa. En mitä sattuu ja kuinka paljon haluan, mutta tarkoituksena on koostaa ateria(t) juhlissa tarjottavista antimista niin hyvin kuin dieetin mukaisesti pystyn. Eli en edelleenkään aio ottaa makeita herkkuja enkä leipää. Alkoholia tosin oon varautunut ottamaan kolme-neljä annosta, mutta siihen pistän rajan. Sellaista tilannetta ei voisikaan tulla, että yhtäkkiä tekisi mieli juoda tai syödä enemmän - tiedän kyllä rajani. Ja tiedän myös juhlien tarjoilusta sen verran, että siellä on kevyempääkin murkinaa. Voinhan aina myös vetäistä piiloprotskupatukan vessassa. :DD

Juhlista, treeneistä ja muustakin enemmän seuraavassa viikkokatsauksessa, tällä alkaa olla jo riittävästi pituutta. Toivottavasti jaksoitte lukea. ;)

Palaillaan!

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Huomenta!
    Puuro on parasta! =)
    Kivaa viikkoa!

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se! Aika monipuolinen ruoka. :) Kivaa viikkoa sullekin! =)

      Poista
  2. Mä muuten liityin salin jäseneksi sen meidän erään keskustelun siivittämänä! And I love it! <3 Pitää pitää mieli kyllä avoinna, sen taas tajusin - sillä jotenkin vain luulin, etten diggaa salista... mut sehän on ihanaa hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, siistiä! =)) Se on ihanaa ja parasta, mennään joskus yhdessä treenailee! :)

      Poista