keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Mehuisat päivät

Heipä hei!

Kirjoittelen ajatuksia ja kokemuksia pitämästäni muutaman päivän mehupaastosta.

Alun perin mun oli tarkoitus aloittaa paasto viime viikon torstaina ja mennä mehuilla kuusi päivää niin, että viimeinen mehupäivä olisi ollut eilen tiistaina. No, niin se tiistai muodostuikin viimeiseksi päiväksi, mutta viikonloppuna herkuttelin. Eli pidin paaston käytännössä 2 + 2-periaatteella. Lauantaina ja sunnuntaina join kyllä mehuja, mutta otin myös pari lasillista viiniä ja herkuttelin sipseillä ja kekseillä. Plääh, huono itsekuri.

Vaikka paasto olikin katkonainen, koen sen olleen hyödyllinen. Olin jo viime vuonna kiinnostunut mehupaastosta, mutta sille ei tuntunut löytyvän sopivaa rakoa. Halusin pitää paaston loman aikana, jotta mahdolliset sivuvaikutukset (väsymys, pääkipu ym.) olisi helpompi kestää. Nyt kesälomaa vietellessä tuntui olevan oikeanlainen mielentila paastoiluun.

Joten...

Paastoainekset ja mehukone.

Kävin useamman kerran kaupassa haalimassa erilaisia mehuaineksia. Kasvisten ja hedelmien lisäksi ostin Clipperin detox-teetä ja kasvisliemikuutioita. Olin lukenut aika paljon muiden mehupaastoilijoiden kokemuksia, ja siellä tuli vastaan nuo kuutiot.

Mehukoneen oon saanut vuosia sitten äidiltä joululahjaksi. Muistan vielä, miten kovasti toivoin sitä ja olin innoissani... Mutta sitten tein kaksi kertaa mehua ja kone jäi nököttämään pöydälle. :D Tämän mehupaaston myötä olen kuitenkin jälleen innostunut mehustamisesta, joten mehuja varmasti tulee tehtyä viikoittain. Koska mehuista jää aika paljon jätettä, on kätevämpää tehdä suurempi määrä kerralla. Ja jätteistä sitten saa oivan smoothiepohjan. :)

Miksi mehupaasto? Halusin antaa elimistölle breikin syömisestä, puhdistua ja kenties hieman keventyäkin. Keventymisestä tosin mulla ei ole mitään todisteita, koska en omista vaakaa. :D Ja vaikka asiantuntijat eivät välttämättä myönnä paaston hyötyjä, halusin kokeilla itse millaista on mehupaastota. Hieman vaihtelua ruokavalioon. :)

Puolet iltapalasta: McDonald'sin isot ranskalaiset (kertaa kaksi) ja currydippi.

Herkuttelun jäännökset: tuli vedettyä kanelipulla- ja tikkariöverit.

Vielä keskiviikkona mätin ylläolevien kuvien kaltaista roskaa oikein olan takaa. Torstaina olikin sitten jo eri ääni kellossa. Tein paaston aikana kolmea erilaista mehua:

- porkkana, appelsiini, ananas, inkivääri

- punajuuri, verigreippi, päärynä

- lehtikaali, sellerinvarsi, pinaatti, kiivi

Kerran taisin laittaa omenaa vihermehun sekaan. Koska mehuista syntyi niin paljon jätettä - epämääräisen näköistä mömmöä toisin sanottuna - päätin tehdä niistä smoothieita. Eli en ollut täysin mehuisalla paastolla, vaan join myös smoothieita. 

Oranssista mehusta muodostui mun oma suosikkini - inkivääri sopii niin hirveän hyvin porkkanan, appelsiinin ja ananaksen kanssa.

Aineksia ja valmista mehua. :P

Kahdesta noin puolen litran mehusta syntyi yhden ison ja yhden pienen rasiallisen verran jätettä. Ne meni jääkaappiin talteen. :P

Olin etukäteen pelännyt paaston sivuvaikutuksia. Jätin kahvin pois jo tiistaina (silloin siis viimeinen kupponen), mutta ihme ja kumma siitä ei tullut erikoisempia vieroitusoireita - ainoastaan lievää päänsärkyä. Energiansaannin raju leikkaus ei aiheuttanut järkyttäviä nälkätiloja, eikä myöskään pääkipua, väsymystä tai palelua. Nämä kaikki oireet bongasin lukiessani netistä muiden paastoajien kokemuksia.

Nälän totaalinen puuttuminen oli kyllä kumma juttu. Saatoin juoda päivän aikana kaksi lasillista mehua, yhden mukillisen teetä ja yhden kasvisliemikuution puoleen litraan kuumaa vettä sekoitettuna. Ja se riitti. Tulevaisuutta ajatellen tämä on hyvä asia, koska voin huoletta pitää yhden-kaksi mehupäivää vaikka joka viikko. Suunnitelmissa onkin tämä, tai sitten kevyempi päivä olisi smoothiepainotteinen. Molemmat on hyviä vaihtoehtoja, mutta mehustaminen on työläämpää kuin smoothien valmistaminen.

Ehdottomasti voin suositella lämpimästi mehupaastoa. :) Vaikka tämä omani olikin tynkä. Tai jos ei halua paastota, mehujen ja smoothieiden juominen on joka tapauksessa helppo keino saada päivittäinen kasvisannos. Ja vaihtoehtojen määrä on rajaton. Itse odotan innolla mitä tulevat mehu- ja smoothiekokeilut tuovat tullessaan. :)

Nyt on smoothieta! :D

Kuvassa näkyy mehujen jätteistä valmistuneet smoothiet. Kyseessä on siis aiemman kuvan rasioiden sisältöjen blendaaminen kaupan valmiin mehun ja veden kanssa smoothieksi. Ei sitä tullut kuin noin kolme litraa. :D Ja smoothiet tein tänä aamuna, joten tämä seuraavat päivät mennään vielä vahvasti kevyemmällä linjalla.

Kaupan mehuja käytin kaiken kaikkiaan kolmen purkin verran. Halusin varmuuden vuoksi ostaa valmista mehua, jos jossain vaiheessa alkaisi laiskottaa, enkä jaksaisi mehustaa. Kaupan mehujen kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei niihin ole lisätty sokeria ja että ainesosat olisivat mahdollisimman luonnolliset. Mielellään tuorepuristettua kuin tiivisteestä valmistettua tavaraa. Mun mehut valikoituivat Innocentin appelsiini-mangoksi ja God Morgonin viinirypäleitä, mustikkaa, omenaa ja inkivääriä sisältäväksi. Molemmat olivat namia. :P En kuitenkaan lähtisi kokonaista paastoa vetämään pelkillä kaupan mehuilla - itse tehty on aina tuoreempi ja luonnollisempi vaihtoehto.

Nyt siis kiinteää ruokaa taas - kai mä vaan tykkään niin paljon syömisestä, etten kyennyt pidempää tai yhtäjaksoista paastoa pitämään. :'D Mutta  pyrin pitämään mehut ja smoothiet päivittäisessä käytössä. Niillä on helppo keventää päivän syömisiä ja säästää energian saantia. Ja kuka tietää - kenties juuri mehujen ja smoothieiden avulla mäkin saan karistettua nämä muutamat ylimääräiset kilot. :)

Mukavaa keskiviikkoiltaa, palaillaan! 

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostava lukea tätä tekstiä! :) itse en paastoilusta perusta, koska sitten tulee myöhemmin nälkäisenä helpommin ahmittua hirveitä määriä safkaa :D mutta todellakin olen kanssasi sillä kannalla, että itsetehtyjä mehuja ja smoothieita kannattaa sisällyttää muuhun ruokavalioon mukaan! :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellistä, mielenkiintoista lukea! Olen myös ollut hieman skeptinen paastojen suhteen ja lähinnä pelkään sitä, että paaston jälkeen tulee ahmittua ruokaa napaan kaksin käsin. Kuitenkin oikein toteutettuna pieni paasto voisi olla toimiva ratkaisu jos haluaa vähän keventää oloaan! :) Tsemppiä jatkoon ja mukavaa kevättä!

    VastaaPoista