Kirkkaanpunaiset juoksukengät

Päivää!

Tänään oon unelmoinut ja suunnitellut ihan urakalla - molemmat merkkejä siitä, että alan tosissaan palautua omaksi itsekseni. Siis mitä tulee liikuntaan ja syömiseen, enhän mä muuten muuttunut oo. :)

Ennen otsikkoon pureutumista kerron vähän eilisestä. Jotain poikkeuksellista nimittäin tapahtui: mä leivoin! :D Tää on oikeasti merkityksellistä, koska oon ehkä kolme kertaa elämässäni leiponut yksin. :D Mutta leipominen on sellainen taito, jonka haluaisin oppia. Musta ois ihanaa pyöräyttää kaikenlaisia maukkauksia tutuille, kun he tulevat kylään ja tuunata ittelleni terveellisempiä versioita kekseistä, pullista ynnä muista. Itsetehdyt proteiinipatukat sun muut, luulen että ne on ihan mun juttu!

Vaikka oon kokematon keittiössä, oon aina valmis uusiin haasteisiin - ja kuinkas muutenkaan oppisin leipomaan kuin leipomalla? Aiempien kokemusten perusteella reseptiä seuraamalla onnistuu. Perjantaina mulla alkoi muhia päässä idea brownieista: niitä olis kiva kokeilla. Tai oikeastaan ajatus oli muhinut jo pidempään, ja lauantaina miekkosen lähtiessä töihin juhannusvuoroon päätin tarttua tuumasta toimeen. Perinteisesti googlettamalla löysin herkullisen kuuloisen reseptin. Tämmöisestä blogista. En kirjoita erikseen reseptiä tähän blogiin, kukin voi halutessaan käydä kurkkimassa sen tuolta linkin takaa. Kyse on siis Nigella Lawsonin alkuperäisreseptistä. Tein omaan satsiin pari pientä muutosta olosuhteiden pakosta: ei ollut tomu- eikä vaniljasokeria, mutta kaapista löytyi saksanpähkinöitä.

Voi-suklaaseos jäähtymässä.

Voi, suklaa, kananmunat ja sokeri ne yhteen sopii. Vieressä muut ainekset valmiina hyppäämään joukkoon. Sekä lasillinen leipomisviintä.

Taikinasta tuli yllättävän kumimaista, jotenkin taipuisaa. :D Hyvää se silti oli, raakanakin.

Yritin ottaa mahdollisimman tarkan lähikuvan, jossa näkyy brownien rakenne.

Kyllä ne browniet taipui aamupalaksikin. Seurana viinirypäleitä ja pari mukillista kahvia vaniljanmakuisella soijajuomalla (uusi suosikkiyhdistelmä :P).

En siis aiemmin ollut tehnyt brownieita, mutta luulisin että lopputulos oli oikeanlainen niin koostumukseltaan kuin maultaan. Ehkä keskuksen olisi voinut jättää hiukan löysemmäksi, vaikka ei se nytkään huono ollut. Pähkinät sopi loistavasti brownien makumaailmaan epäilyksistäni huolimatta. En ollut ihan satavarma juuri saksanpähkinöiden sopivuudesta, mutta koska ainoa toinen pähkinävaihtoehto olisi ollut macadamia, päädyin saksanpähkinöihin. Pakko mun oli lopulta uskoa valintani oikeellisuuteen, sen verran kiitosta niitin leipomuksestani. :) Se on ihan parasta, kun joku toinenkin tykkää siitä mitä on omilla pikku kätösillään valmistanut (ja vieläpä ensimmäistä kertaa). :)) Ois ollutkin aika karua joutua syömään koko brownie-satsi yksin. :D Ei sillä, että se olisi tuottanut vaikeuksia. Tämän onnistuneen kokeilun innoittamana varmasti tuun leipomaan jotain muutakin tässä lähiaikoina. Joku piirakka kiinnostaisi. :P

Vielä vähän ruoka-asiaa. Tehtiin eilen yhdessä lasagnea. Mä toimin lähinnä apukokkina, joka tarkoitti sitä, että toki sain ilmaista mielipiteeni valkoisen kastikkeen käytöstä ja kerroksiin lykättävän jauhelihan määrästä, mutta safka tehtiin toisen ehdoilla (ensi kerralla sitten mun ehdoilla, kuulemma :)). Lopputulos oli kyllä mitä maukkain, ei siinä mitään. :) Olin vähän järkyttynyt lasagnen koosta, kun se meni uuniin, joten huvikseni laskin koko höskän energiamäärän. Alla tulos.

En tiedä miksi tää tulos järkytti mua niin - onhan mukana rasvaista nauta-sikaa ja juustoraastetta, valkoista kastiketta, vehnäjauholevyjä... Mutta niiiiiiiiin herkullista ruokaa! :P Grammat siis kertoo protskun määrän.

Ateria. Paprika oli niin hitsin söpö, että oli pakko ottaa kuva siitä vielä kokonaisena. Toki paloittelin sen ennen syömistä.

Eilisen tekstissä puhuin herkkujen lisäksi siitä, että muutenkin ruokavaliota täytyy viilata. Ja olipa hyvä, että päätin laskea lasagnen energian! :D Oiva tilanne harjoittaa tuota viilausta ihan käytännössä. Kyseessä oli kuitenkin vapaapäivä ilman kummempaa fyysistä aktiivisuutta. Ja kyseessä oli myös vain yksi ateria - päivään toki mahtui muutakin syömistä (ja juomista, jonka kyllä oon huomannut tän päivän olossa...). Nähtyäni mustaa valkoisella lasagnesta, päässäni alkoi raksuttaa. Jos koko lasagnen energiamäärä ylittää 5000 kaloria, mikä olisi sopiva osa siitä omalle lautaselle? Proteiiniakin on kuitenkin ihan mukavasti koko satsissa, eli on turhaa ottaa isoa annosta, koska keho ei pysty hyödyntämään suurta kerta-annosta protskua. Samaan aikaan kuitenkin tiesin ruoan maistuvan tosi hyvältä, että sitä kyllä voisi syödä isommankin annoksen. Päädyin yhteen kahdeksasosaan, joka siis tekee 660 kcal ja 38 grammaa proteiinia. Kylkeen paprikaa. Ei mielestäni paha, sillä nälkä lähti, eikä kalorit paukkuneet kovin korkealle. :) Ne on nää pienet valinnat!

Okei, se ruoista, nyt aiheeseen. Joka oli kirkkaanpunaiset juoksukengät. Sori, hairahduin taas sivuraiteille. :D

Ensimmäistä kertaa ajatus juoksemisesta harrastuksena heräsi jo loppukesästä 2009. Olin siis aina inhonnut koululiikunnassa ja muuallakin juoksemista, mutta yht'äkkiä jostain pälkähti päähän, että hei, alan juosta. :D Oikeasti, en osaa sitä tän paremmin selittää. Ehkä olin nähnyt jossain tosi makeet juoksukengät - ties mistä kuva oli iskostunut alitajuntaani - koska siinä vaiheessa kun aloin ajatella uuden harrastuksen aloittamista, mielessä oli nimenomaan kirkkaanpunaiset juoksukengät. Sellaiset mä hankin, kun aloitan juoksemisen. No, harrastuksen aloittamiseen meni tuosta ensi ideasta vielä kolme vuotta. Mutta ajatus kenkien väristä oli edelleen selkeänä mielessä, ja tämän ajatuksen pohjalta lähdin urheiluliikkeisiin etsimään ekoja juoksukenkiäni. Kirkkaanpunaisten kenkien valikoima oli valitettavasti suppea, eikä oikeanväriset kengät tietenkään muuten miellyttäneet. Joten päädyin seuraavaksi lähimpään vaihtoehtoon, kirkkaanpinkkeihin Nikeihin. :)

Nyt, kun on kulunut kohta viisi vuotta kirkkaanpunaisten kenkien alkuajatuksen pinttymisestä ja kaksi vuotta pinkkien Nikejen ostosta, oon vihdoin löytänyt unelmajuoksukenkäni! Näin ne pari viikkoa sitten Stadiumissa, mutta en raaskinut ostaa. Ensin huomioni kiinnitti (mikäs muukaan :D) Niken logo, sitten tajusin että väri on JUURI sellainen kuin halusin ekoihin juoksukenkiin. Kenkä tuntui käteen otettaessa ihanan kevyeltä ja oikealta. Ja on mulla tärkeämpikin perustelu uusille juoksukengille: vanhat (sekä pinkit, että niiden jälkeen hankitut harmaat Niket) kengät ovat liian kuluneet, ja oon pilannut ne kävelemällä sekä pitämällä niitä työkenkinä. Mutta näitä uutukaisia aion vaalia kuin omaa vauvaani, eli käyttää niitä vain tarkoituksenmukaisesti. :) En tohtinut sovittaa, koska tiesin ettei mulla sillä hetkellä ollut varaa kenkuleihin. Seuraavaa tilipäivää odotellessa. :P

Siis apua, kun en yhtään katsonut tarkemmin liikkeessä mallia (muistan varmaksi vain sen, että oli Free). Mutta ulkonäön perusteella uskon tämän olevan The Kenkä. Nike Free 5.0. Ah <3

Ajattelin tosiaan investoida näihin reilun viikon päästä, kun seuraava palkka pärähtää. Siinä pitäis olla lomarahatkin mukana, joten pikkuisen ekstraa. Sillä ekstrarahalla voi ostaa jotain kivaa. :P Kuten nuo kengät, ja allaolevan lisävarusteen.

Mulla ei olis mitäääään havaintoa mikä tää on, ellen tietäisi. Se on kenkään kiinnitettävä jalka-anturi.

Garminin FR70 on ollut mulla käytössä sykemittarina viime joulukuusta lähtien. Jo ostohetkellä suunnittelin keväällä tai kesällä ostavani siihen tarpeellisen lisäosan, jalka-anturin. Se siis mittaa askeleet, analysoi askeltiheyttä jne., jolloin saan tietää muun muassa kulkemani matkan. Tätä ominaisuutta kaipasin sykemittarissa, eikä siinä mitään että täytyy ostaa lisäosa sen saamiseksi. Maksoin kellosta ja sykevyöstä niin naurettavan halvan hinnan, että mielelläni käytän nyt rahaa anturiin. Uskoisin sen olevan laadukas. Gigantista tuo vehje irtoaisi hintaan 99 €, mutta Garminin omilla sivuilla hinnaksi on ilmoitettu vajaa 70 $. Pitää tutkia vähän postituskuluja ja muitakin ostopaikkoja, että löytyisi mahdollisimman edullinen anturi.

Oon aika innoissani näistä esittelemistäni tuotteista. Myönnän olevani välineurheilija (ja onko se niin paha asia??), ja uudet, laadukkaat välineet motivoi mua entisestäänkin liikkumaan lähtemiseen. Ja hei let's face it, enhän mä kehtaisi olla lenkkeilemättä, kun oon ensin kuluttanut parisataa uusiin välineisiin. :D Kun ei mulla oo mitään ongelmaa itse liikunnassa, vaan se on se lähteminen. Liian usein, varsinkin viime aikoina, oon vain suunnitellut liikuntoja, enkä saanut itsestäni irti tarpeeksi suunnitelmien toteuttamiseksi. Laiskuus, motivaation puute, mukavuudenhalu, who knows... Tekosyitähän ne aina on, koska kun sinne liikkumaan pääsee, se on aina yhtä hauskaa. Eikä todellakaan ikinä oo kaduttanut. Liikunta ei missään nimessä oo pakkopullaa, vaan nautin siitä. :) Ja vielä enemmän nautin, kun mulla on herkulliset kirkkaanpunaiset juoksukengät, joissa upouusi jalka-anturi. :P Sitten kun ne hankin, vannon käyväni ainakin kerran viikossa lenkillä. Todennäköisesti kerrat tulee nousemaan, kun pääsen lenkkeilyn makuun ja kunto kasvaa kohisten. Mitä, oonko ylioptimistinen? :D

Nyt tää lähtis auttamaan pikkulettujen paistossa (nyyh, viimeiset herkkuhetket ennen ryhdistäytymistä... :D).

Palaillaan!

- Jenni

Tuotekuvat: nike.com, garmin.com

In memoriam ja muuta höpinää

Hei rakkaat!

Mulla on ollut niiiiiin ikävä bloggailua! Sen huomaa joka kerta, kun istun alas ja alan naputella tekstiä. Sen huomaa siitä, että ajattelen uusia postauksia, vanhoja postauksia ja ylipäätään kirjoittamista todella usein. Maaliskuun alusta alkaneesta blogitauosta (tahattomasta sellaisesta, haluan vielä korostaa) lähtien mulla on vähän väliä pyörinyt mielessä blogiaiheita, joita oon joitain jopa työstänyt vanhanaikaisesti kynän ja paperin kanssa. Oon myös ottanut paljon kuvia, jos vaikka estyisin joskus tekemään postausta. Juuri siivoilin kännykän galleriaa, koska tajusin, että en tee mitään esimerkiksi huhtikuussa näpsityillä ruokakuvilla - kaikenlaiset viikkokatsaukset tai ruokapäiväkirjat siltä ajalta ovat auttamattomasti vanhentuneet. Joitain kuvia silti säilytin, ja niistä on hyötyä tämänkin tekstin kuvituksessa. :)

Kuvan orava ei liity tekstiin millään tavalla.

Pienen pohjustuksen jälkeen varsinaiseen asiaan. Kyse on herkuista (mistäs muustakaan?? :D). Maaliskuisen elämänmuutoksen ja sen jälkiseurausten takia moni asia meni mullin mallin. Syöminen, treenaaminen, asuminen. Tämä me tiedetään, oon siitä puhunut aiemmissa postauksissa. Pikku hiljaa alkaa tämän tytön mieli olla kuitenkin kypsä muutokseen. Tai paluuseen vanhoihin tapoihin, kummin sen haluaakaan muotoilla. Ja vanhoilla tavoilla en tarkoita "sipsipussi, karkkipussi ja puoli litraa jäätelöä yhdessä illassa"-mentaliteettia, vaan sitä hyvää ns. kultaista keskitietä, jonka löysin kuluneen vuoden alussa. Mulla oli ihan superhyvä fiilis treenien ja herkkujen suhteen! Liikuin 3-6 tuntia viikossa, treeni oli kovatehoista (sali, keskivartalokuntopiiri, aerobiset, Move Fitness) ja monipuolista (sulkapallo, nyrkkeily, ryhmäliikunta), unohtamatta kuitenkaan matalatehoisempaa liikuntaa (kävely). Osasin pitää lepopäiviä sopivasti, ja energiatasot oli korkealla. Olin innoissani liikkumisesta ja syömisestä, varsinkin mitä tulee herkkuihin. Herkkurajoitus, max. 15 % kokonaisenergiansaannista viikkotasolla, toimi hienosti alkukankeuden jälkeen. Musta oli jännittävää ja hauskaa suunnitella jo edellisellä viikolla seuraavan viikon herkkuja. :D Tuo 15 prosenttiahan teki siis käytännössä noin 2200 kcal sallittuja herkkuja per viikko. Ja kun onnistuin jakamaan ne herkut muutamaan harkittuun herkuttelukertaan, mulle tuli erittäin hieno fiilis, ja herkut tuntui jotenkin enemmän ansaituilta. Tuntui, etten mässäile, koska välissä oli useita kokonaan herkuttomia päiviä, eikä parintuhannen kalorin viikottainen herkuttelu tuntunut ollenkaan liialliselta. Samaan aikaan kuitenkin liikuin paljon ja söin muuten terveelllisesti.

Tuollainen mandariini-suklaa-tuorejuustomuffinssi (jos nyt oikein muistan makuyhdistelmän :D) olisi vienyt about viidesosan viikon herkkusaldosta. Ei muuten ollut niin maukas kuin miltä näyttää.

Nyt en kuitenkaan enää laske kaloreita, joten 15 prosentin periaate olisi mahdoton tarkasti toteuttaa. Aina välillä mulle tulee rauhaton olo syömisen suhteen ja mietin, pitäiskö sittenkin laskea. Ja muutamana päivänä oonkin ihan huvikseni merkannut kalenteriin syödyt energiamäärät. Parina viikkona oon merkannut pelkästään herkkukalorit. Mutta mitä enemmän mietin tätä laskemishommaa, sitä varmemmaksi tuun siitä, että oon tehnyt oikean valinnan sen suhteen. Kalorivihkon aikaan mulla oli kontrollin tunne, sillä tiesin tasan tarkkaan mitä syön ja paljon se sisältää energiaa. Saatoin olla rauhassa, koska mulla oli mustaa valkoisella. Vaikka välillä se musta valkoisella oli tuskallista katsottavaa. :D Ennen laskemisen lopettamista mulla oli kuitenkin ollut jo jonkin aikaa tunne, että ehkä pärjäisin ilmankin. Tiedänhän kuinka syödä terveellisesti. Eikä laskeminen mun kohdalla tarkoittanut rajoittamista, se oli vain kirjanpitoa. Eli olisin joka tapauksessa syönyt samat safkat, merkkasin ylös tai en. Joten kokeilin olla laskematta, ja sille tielle jäin. Se on samaan aikaan vapauttavaa ja pelottavaa. Kalorivihko oli kuitenkin puolentoista vuoden ajan mulla käytössä. 

Elämä ilman jatkuvaa pohdiskelua, tutkimista ja skriivailua on helpompaa, mutta ahdistavampaa. Luulen, että ahdistus johtuu osittain kertyneistä muutamasta kilosta. Kumma kyllä, kilot eivät oo ahdistaneet ihan niin paljon, kuin voisi kuvitella. Vaikka niiden pitäisi ahdistaa. Mulla oli alkuvuodesta tosi hyvä olo omassa kehossani, mutta nyt olo on välillä turvonnut ja pullea. Vaikka tiedän, etten ole pullea, enkä edes lähellä ylipainon rajaa. Muutoksen kuitenkin huomaa valitettavan hyvin - molempiin suuntiin. Täytyy kyllä sanoa, että tykkäsin paaaaaljon enemmän siitä tammi-helmikuun keventyneestä fiiliksestä, jolloin muutos tapahtui (eri suuntaan) rasvaa polttamalla ja lihasta kasvattamalla. :D

Näillä eväillä ei paljoa lihaksia kasvatella.

Entäs sitten se henkinen puoli? Mulle on tullut huono omatunto liiallisesta herkuttelusta ja itsekurin puutteesta. Oon pitänyt itseäni vuoroin heikkona, vuoroin olosuhteiden uhrina. Oon tuudittautunut ajatukseen, että "tää nyt vaan on tällainen vaihe, tää menee ohi ja palaan entiseen". Totuus kuitenkin on, että sitä "entistä" ei edes ehtinyt kestää pitkään. Jos tavoitteellinen treenaaminen ja syömisen kultainen keskitie olisi jatkunut viikkojen sijasta kuukausia tai vuosia, paluu entiseen olisi ollut helpompaa. En voi tietenkään varmaksi sanoa, mutta uskon näin.

Tekstin alkupuolella puhuin valmiudesta muutokseen. Tää on taas näitä juttuja, mitkä on vaatineet ajatustyötä. Musta tuntuu, että nyt on viimein tullut mitta täyteen ja oon ihan oikeasti valmis palaamaan kuriin ja järjestykseen. Mikä ei tietenkään mun kohdalla tarkoita mitään hullua treenaamista ja syömisten vahtausta, "kuri ja järjestys" vaan tuntui sopivalta sanaparilta tähän yhteyteen. :D Oon taas kuin rikkinäinen levy: paluu entiseen ei tapahdu hetkessä, en vaadi itseltäni liikoja, blaa, blaa. Tiedostan itsessäni ja ajattelutavassani kuitenkin eron aikaisempaan: tällä kertaa oon oikeasti valmis tekemään töitä. Sen eteen, että vielä joskus saavutan kaikki tavoitteeni, asetan niitä lisää, liikun paljon ja syön hyvin. Opin kulkemaan uudestaan herkuttelun kultaista keskitietä, tunnen taas sen kaventuneen olon vyötäröllä. MÄ PYSTYN SIIHEN.

Yliherkuttelu kuuluu mun entiseen elämääni. Siihen entiseen, kun en yhtään piitannut siitä mitä tungin kurkustani alas, mutta myös siihen entiseen, kun olin jo tehnyt elämäntapamuutoksen, mutta en vielä päässyt herkkukoukusta eroon. En halua ajautua enää ikinä kumpaankaan entiseen elämään - viimeiset lähes neljä kuukautta riitti muistutukseksi. Se henkinen ja fyysinen paha olo, no more.

Tähän väliin haluaisin käyttää muutaman kuvan herkkumuisteloon. Kaikki kuvat on maalis-kesäkuulta. Toivon palaavani näihin kuviin ja tähän postaukseen kokonaisuudessaan heikkoina hetkinäni. Ja muistavani, mitä oon nyt julkisesti luvannut sekä itselleni että lukijoilleni. Oon luvannut tarttuvani itteäni niskasta kiinni ja saada jotain järkeä elämäntapoihin. Joten...

In memoriam:

Tyttö sai tikkaria. Sisällä 15 Chupa Chupsia.

Heräteostos. Ei edes tarvii olla nälkäinen kauppareissulla - riittää kun herkut on aseteltu kassojen kohdalle.

Näitä tuskin tuun kaipaamaan. Söpö ulkomuoto hämäsi, maku ei vakuuttanut.

Ooh, hedelmätoffeeta! Kuvanottopäivänä suuhun katosi useampi tuollainen.

Huhtikuisen teatterireissun väliajalla nautitut kahvi ja juustokakku. Ehkä yks parhaista juustokakuista, joita oon maistanut. :P

Tää tarttui mukaan PUNNITSE & SÄÄSTÄ-KAUPASTA, kuinka on mahdollista?? No kun piti saada kolmekymppiä laskun loppusummaksi, että saa kaksi leimaa korttiin, ja nuo patukat oli lähimmät oikeanhintaiset tuotevaihtoehdot. :D Ihan törkeen hyviä, by the way.

Karkkipussien aatelia.

Vaikka tässä nyt muistelenkin syötyjä herkkuja samalla kun kovasti uhoan vähentäväni, tiedän etten tuu ikinä viettämään kokonaan herkutonta elämää. Se toimii joillekin, kuten toimii tietyn ajan kestävät lakotkin, mutta kumpikaan ei oo mun juttu. Oman kehon ja mielen hyvinvoinnin kannalta mä todellakin nyt otan itseäni niskasta kiinni, enkä vain puhu siitä. Haluun sen saman loistofiiliksen, mikä mulla oli alkuvuodesta, ja tämä herkkuaskel on otettava sen saavuttamiseksi. Mutta se on vain yksi askel. Muitakin syömisiä täytyy viilata, ja lenkkipolulle, salille tai mitä tahansa muuta liikuntaa harrastamaan täytyy lähteä useammin. 

En tällä kertaa sano uhkuvani ja puhkuvani motivaatiota ja innostusta, oon ainoastaan varovaisen optimistinen ja realisti. Käsitän, ettei paluu entiseen ole helppoa, ja mutkia mahtuu matkan varrelle. Mutta se on MUN matka, ja kaikki on mun omissa käsissäni: kuinka edetä kohti tavoitteita, kuinka suhtautua epäonnistumisiin ja kuinka pitää yllä motivaatiota. Kun matkalle osuvat mutkat on oiottu, tulee liikkumisesta ja hyvin syömisestä taas luonnollinen osa mun elämää. Loppuelämää. Ja kun olen tarpeeksi kauan elänyt tätä loppuelämääni, mun ei enää erikseen tarvitse "etsiä" motivaatiota, vaan liikunta ja terveellinen syöminen ovat osa kokonaisuutta. Näin uskon. :)

Working on it.

Klassinen lause: ensi viikolla alkaa mun uusi elämä. :D Ensi viikon maanantaista lähtien merkkaan kalenteriin syötyjen herkkujen energiamäärät ja pidän viikkotasolla yhteenlasketun herkkuluvun maltillisena. En uskalla asettaa mitään tavoitetta, vaikka se 2200 kcal häilyy mielen perukoilla. Viime kuukausina oon kuitenkin vetänyt niin rankalla kädellä herkkuja, että eka viikko liian tiukalla rajoituksella ei ehkä onnistu. Sen sijaan, että mulla olisi joku tietty kalorimäärä mielessä, keskityn enemmän ajattelupuoleen. Keksin heti muutamia esimerkkitilanteita, joiden eteen tullessa on syytä miettiä kaksi kertaa. Vähintään. 

- Kun menen kaapille ottamaan riisikakkua, en hapuile samalla avonaista keksipakettia. Miksi ottaisin keksejä, kun avasin kaapin aivan toisesta syystä? En tarvitse keksejä.

- Kaupassa en osta suklaapatukkaa vain siksi, että kassajonossa seisoskellessani oon bongannut uuden maun ja patukat on kosketusetäisyydellä. En tarvitse suklaapatukkaa.

- Tykkään napostella katsellessani leffoja/sarjoja. Usein kokoamallani napostelulautasella on myös jotain herkkua (vaikka sieltä löytyy terveellisiäkin juttuja). Herkut tuntuvat hyväksyttävimmiltä, kun niiden seurana on esim. vihanneksia, marjoja ja hapankorppua. Mutta eihän ne ole. En tarvitse herkkuja napostelulautaselle.

Eli ajatuksen tasolla mun täytyy todella työstää tätä herkutteluasiaa. Miettiä, miettiä ja miettiä. Harjoittaa itsekuria ja tehdä terveellisiä vaihtokauppoja. Pitää tavoitteet ja realiteetit mielessä. Ei ne kolme ekstrakiloa oo kertyneet salaattia syömällä. Eikä ne lähde herkkuja syömällä.

Jos edellinen kuvasarja oli otsikolla "in memoriam", niin olkoon tämä "tätä lisää":

Tarina kuvan takaa: iski armoton napostelufiilis - hyvin yleistä mulle kun katsotaan sarjaa/leffaa/telkkaria. Ei ollut karkkia, ja ajatus marjoista naposteltavina tuntui huonolta. KOSKA EI MARJOJEN JA HEDELMIEN SOKERI MAISTU SAMALTA KUIN KARKIN. Kuin sairas ajattelutapa??? :D Naposteluhimo äityi kuitenkin niin suureksi, että "taivuin" ja kokosin lautaselle tuoreita mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita ja viinirypäleitä. Ja ne oli mielettömän herkullisia! :P Säästin ehkä 500 kcal tällä pienellä, fiksulla valinnalla. :)

Kurkkua, porkkanaa ja paprikaa kera dippien. Helppoa ja kevyttä!

Miksei puurokin voisi tepsiä makeannälkään? Tässä kaurapuurossa lisukkeena raejuustoa, puolukoita, mansikoita ja maapähkinävoita. Oi nam. :P

Kestosuosikki: banaanipannari. Nykyään lisään siihen munien ja banaanin seuraksi raakakaakaojauhetta ja kaurahiutaleita. Niiiiiiin hyvää! :P

Erään kauppareissun ylpeyden aihe: herkkuhimoihin mansikoita, vadelmia ja Sisuja.

Tein yks päivä maailman siisteimman värisen evässmoothien!  

Kylläpä paisui tämä postaus. :D Tuntuu, että kadotin tekstin punaisen langan jossain kohtaa, mutta ei kai se niin haittaa - pääasia että kaikki asian tiimoilta tuli päästettyä pihalle ja pitkää tekstiä rytmittää muutamat kuvat. Eikö? :D

Nyt on pitkästä aikaa tarmokas olo blogin suhteen. Sellainen, että yhä useammin ne postausideat ei jää vain ideoiksi, vaan tartun tuumasta toimeen ja myös teen postauksen. Päässä vilisee muutamia juttuja, mistä haluan kirjoittaa, mutta sen lisäksi haluaisin teiltä lukijoilta ehdotuksia. :) Mistä haluaisit lukea? Millaisia kuvia haluat nähdä? Lupaan parhaani mukaan toteuttaa toiveenne. Jos niitä siis on. :D

Palaillaan!

- Jenni

Rikkonaista

Heip!

Harvakseltaan tulee postauksia, pahoittelut siitä. Vanhaan liikunta- ja syömisrytmiin palaaminen on ollut takkuista, enkä omista tällä hetkellä tietokonetta. Mutta miksen voisi päivittää blogia, vaikka olisinkin jonkinlaisessa kuopassa treenien ja herkkujen kanssa? Eikö tämänkin blogin ideana oo alunperinkin ollut kertoa painonhallitsijan arjesta? On! Siispä siitä nyt kerron. :)

Edellisessä postauksessa (kröhöm, yli puolitoista kuukautta sitten...) hehkutin PT:n kanssa tehtyä salitreeniä ja sitä, kuinka oon täynnä uudenlaista motivaatiota ja innostusta liikuntaa kohtaan. Olin varma, että pitkän tauon jälkeisestä salireissusta alkaisi liikunnat jälleen rullata - ei ehkä heti entisenlaiseen tahtiin, mutta pikku hiljaa. Nyt mooooonta viikkoa myöhemmin voin taas hieman viisaampana todeta, että ERITTÄIN hitaasti tapahtuu tämä mun paluu vanhoihin liikuntatottumuksiin. Heiaheian tilastojen mukaan yli puolentoista kuukauden takaisen PT-treenin jälkeen on kertynyt kokonaiset yksitoista liikuntakertaa: viisi noin puolen tunnin kävelyä, yksi lenkki äidin koiran kanssa, yksi minijuoksulenkki (mini sen takia, kun alkoi sataa), yksi hikinen yhdistelmätreeni, yksi salitreeni (jee!) ja kaksi intervallilenkkiä juostenkävellen. Joo, melko laiha saldo, mutta parempi kuin ei mitään!

Miksi siis oon liikkunut noin heikonlaisesti? Luulin vakiinnuttaneeni liikunnallisen elämäntavan alkuvuoden aikana. Ja olinkin vakiinnuttanut, mutta en ollut ottanut huomioon, että elämä saattaa joskus heitellä sillä tavalla, että ei oo muuta vaihtoehtoa kuin poiketa totutuista rutiineista. Siinä vaiheessa, kun joku asia elämässä on tosi rempallaan, on ihan turha potea huonoa omaatuntoa liikkumattomuudesta. Voimavarat ei vaan aina voi riittää ihan kaikkeen, vaikka olisi kuinka vahva ihminen.

Nyt on kulunut kolme kuukautta siitä, kun erosin poikaystävästäni. Oon bloggaushistoriani aikana puhunut melko vähän treenien ja syömisten ulkopuolisesta elämästäni - ei siksi että se olisi jotenkin salaista, vaan siksi, että blogin aihealue on rajattu. Eron jälkeinen elämäntilanteeni on kuitenkin vaikuttanut niin rajusti juuri niihin asioihin, joista yleensä blogissa kirjoitan, että mielestäni siihen on syytä pureutua. Koitan pitää lyhyenä. :)

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, eroaminen pitkäaikaisesta poikaystävästäni oli yksi vaikeimmista asioista, jonka oon ikinä joutunut tekemään. Vaikeaa siksi, koska tiesin että päätökseni tulee toiselle yllätyksenä, että hän ei tule (ainakaan heti) ymmärtämään sen syitä, ja koska se sattuisi kovasti. Molempiin. Omakin sydämeni särkyi nähdessäni toisen tuskan. Mutta ero oli ainoa oikea vaihtoehto - oma sisäinen pahoinvointi oli jo useamman viikon ajan jatkuvasti vain kasvanut asian tiimoilta. En voinut hyvin suhteessa, ja tieto tulevasta eron tekemisestä alkoi vaikuttaa muuhunkin elämään. Esimerkkinä salitreenien poisjääminen siltä viikolta, kun ero tapahtui.

Eron jälkeen alkoikin tämä inhottava kierre, jonka loppu näyttäisi vihdoinkin olevan näköpiirissä. Stressin, liikkumattomuuden ja herkuttelun kierre. Kaikki liittyy toisiinsa. Alkuperäinen syy liikkumattomuuteen oli selän revähdys - en yksinkertaisesti voinut treenata. Asiaa oli vaikea hyväksyä. Eihän sairastumiselle/vammoille voi mitään, sellaisia tapahtuu, mutta tämä kyseinen vamma sattui tapahtumaan mulle itsestäni riippumattomasta syystä, joka oli kova pala. Long story short (ja se oikeasti on long story), kaaduin portaissa tilanteessa, jonka aiheutti entinen poikaystäväni, ja tämä johti selän loukkaamiseen. Seurasi jo aiemmin mainitsemani neljän päivän sairausloma, mutta koska työni on fyysistä, en halunnut heti töihin palattuani rääkätä selkää yhtään enempää. Siinä vaiheessa pelkkä työnteko tuntui ihan riittävältä rasitukselta, ja eka työviikko meni osittain hampaita kiristellessä, kun selkään vielä sattui. 

Olisin voinut aloitella varovaisesti salilla varmaankin jo huhtikuun alussa, mutta halusin pelata varman päälle ja olla täysin kivuton ja kunnossa ennen kuin palaan treenin pariin. Mutta tauko kuitenkin venähti - ei ollutkaan niin helppoa palata vanhoihin, hyviin tapoihin. Liikkumattomuuden aikana olin ajautunut herkuttelun pariin, ja nämä kaksi asiaa yhdistettynä stressiin (joka myöskin oli lähtöisin entisestäni - hän lievästi sanottuna otti huonosti eron) aiheutti sen, ettei liikunta edes ollut päällimmäisenä mielessä. Oli se siellä perukoilla, ja aina välillä harmittelin omaa saamattomuuttani. Kesti jonkin aikaa hyväksyä se, että tällaisia vaiheita vain joskus tulee elämässä. Ehkä kehitys menee takapakkia, ehkä aloittaminen on hankalaa tauon jälkeen, mutta ei ne tavoitteet ole silti saavuttamattomissa. Mutkia ja kuoppia voi ja saa tulla matkan varrella. Hyväksymisestä on kuitenkin pitkä matka itseään niskasta tarttumiseen. Mutta tiedän, että pääsen vielä siihen hyvään flow-tilaan, mikä mulla oli alkuvuodesta treenien ja syömisen kanssa. En aio ottaa mitään stressiä siitä, vaan tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Asioilla on tapana järjestyä - ihan oikeasti uskon tähän. :)

Tähän loppuun voisin vielä mainita, että tällä hetkellä vaaka näyttää peräti 57 kiloa. Tarkempaa lukua en tiedä, sillä punnitsin itteni (uteliaisuus vei voiton :D) töissä rullakoiden ym. punnitsemiseen tarkoitetulla tavaravaa'alla. Mutta lukema silti pelästyttää, koska se on selkeää painonnousua sitten tavoitepainoon pääsemisen. Ja siitä on reilut puolitoista vuotta. Toisaalta, mitä muuta voisikaan odottaa, kun tosiaan se liikkuminen on radikaalisti vähentynyt, ja herkutkin on maistuneet? Normaalipainon puolella kuitenkin ollaan vielä, enkä oo huolissani lisäkiloista - kyllä ne siitä sulaa vielä. :) Enkä oo siksikään huolissani kiloista, koska kyse ei ole kuitenkaan siitä, että olisin palannut vanhaksi minäksi, joka syö aivan mitä sattuu eikä liiku ollenkaan. Sinne ei ole enää paluuta, ja hyvä niin. :)

Kiitos niille lukijoille, jotka jaksoivat kahlata tämän tylsän kuvattoman ja jaarittelevan (toivottavasti ei sentään, yritin pitää tiiviinä) tekstin läpi. Alkuperäisenä ajatuksena oli toki lisätä kuvia, kuten normaalisti, mutta jo pelkkä teksti oli työn alla viikkokausia - kuvien kera tätä olisi saanut odottaa luultavasti ensi vuoteen. :D Seuraavaan postaukseen taas kuvia sitten. En lupaile mitään määriä tai tiheyttä, mutta blogiin todellakin ilmestyy useammin tekstejä tästä lähtien. Tää kirjoittaminen on kuitenkin niiiiin kivaa, jonka lisäksi uskon bloggailun omalta osaltaan nostavan treenimotivaatiota. Ja mulla on ollut ikävä tätä! Pitää vaan ottaa tälle oma aikansa. Kyllä aina joku tietokone löytyy, josta pääsee päivittämään. :)

Palaillaan!

- Jenni

Löysäilyn loppu

Heipä hei!

Tarkoitus oli postata aiemmin - paaaaljon aiemmin, mutta oon ollut laiska ja aikaansaamaton. Blogin ja liikunnan suhteen. Se on loppu nyt!

Pari viikkoa sitten, kun palasin suunnittelemattomalta blogitauolta, lupailin vanhan postaustahdin jatkuvan. Uhosin myös palaavani liikuntarytmiin, joka mulla oli ennen selän revähtämistä. Toisin kävi. Toissa viikon ainoaksi liikuntakerraksi jäi PT-tapaaminen, jossa siis harjoiteltiin leuanvetoa ja käytiin läpi mulle laadittu kahvakuulaohjelma. Oli lihakset kipeät muuten kolme seuraavaa päivää. :D Viime viikolla parannusta liikuntasaldoon tuli vain tuntimääräisesti, mutta kaikki liikunta oli matalatehoista kävelyä. Sitä harrastin neljä kertaa työmatkojen muodossa ja kerran vapaa-ajalla - yhteissaldoksi muodostui kaksi tuntia ja viisikymmentäneljä minuuttia. Eli lähes "vaaditut" kolme viikkotuntia.

Eilen mulla ja PT:llä oli viimeinen tapaaminen (nyyh!, hän lopettaa työt). Treenattiin kovaa ja vedettiin vanha koko kropan saliohjelma läpi. Viimeksi olin treenannut salilla maaliskuun ensimmäisenä päivänä, joten voitte kuvitella kuinka rankka treeni oli. Tiesinhän sen toki ennakkoon, mutta kyllä siinä vähän itketti, kun huomasi käytännössä voimatasojen laskun. Jalkaprässiinkin laitettiin vain 60 kiloa, vaikka olin aloittanut 70:llä. Ei kuitenkaan auta itku markkinoilla, vaan tästä sisuunnun ja jatkan treenaamista. Nyt kun ns. salijää on rikottu, en käsitä mikä voisi estää mua palaamasta vanhaan kahden salitreenin ja yhden keskivartalokuntopiirin rytmiin. Plus muuta liikuntaa sen verran, kun jaksaa ja huvittaa. En kuitenkaan aio näin alussa olla ittelleni liian ankara, koska en halua palata liian kovalla ryminällä, jottei mikään paikka hajoa. Ja ennakoin eilisen treenin aiheuttamien lihaskipujen jatkuvan vähintään pari päivää, enkä halua kipeillä lihaksilla treenata.

Kyllä mä silti vauhtiin vielä pääsen, koska eilen muistin ihan käytännön kautta sen, kuinka mahtavaa salitreeni onkaan. :) Ja oon tosi innoissani tästä "uudesta alusta". :)

Keskiviikon luvut. Sykemittari vähän temppuili alkulämmössä, en oo varma oikeasta energiankulutuksesta.

Keskiviikko-työillan välipala: kahvi täysmaidolla ja raakapatukka. Ekaa kertaa makustelin kyseistä pötköä: mielenkiintoinen, tosi punajuurinen maku! :P Sisältää taatelia, mantelia, punajuurta, auringonkukansiemeniä ja -öljyä sekä vettä. 118 kcal, 3 g proteiinia, 19 g hiilihydraattia ja 4 g rasvaa. Maistuu uudestaankin. :)

Eilinen salitreeni oli kyllä kunnon wake up call. Sen sijaan, että jäisin märehtimään sitä, miksi en jo aiemmin palannut salille, tai sitä, että kehitys pysähtyi liian pitkäksi aikaa, keskityn tulevaan. Rakennan uudelleen ne vähät lihakset, jotka ehdin kahden kuukauden intensiivisen treenauksen aikana saavuttaa - tai tuskin ne ihan kaikki onkaan surkastuneet. :D Oon kuitenkin elänyt muuten suht aktiivista elämää ja tehnyt fyysisesti raskasta työtä. Salitreeni on nyt liikunnallisella ensisijalla (oudosti sanottu, mutta menköön :D), ja kun se on lähtenyt rullaamaan entisenlaisesti, haluan keskittyä myös lenkkeilyyn. Pari kertaa oon tän kevään aikana käynyt juoksemassa, ja on se vaan kivaa! Siinä haluan kehittyä. Kesemmällä vois panostaa myös uintiin. Sitten on tietysti vanhat suosikit sulkapallo, Move Fitness, nyrkkeily ja kahvakuula, joita harrastan kun ehdin ja jaksan. Listaan lisättäköön leuanveto, jota täytyy alkaa salitreenin ohella harjoitella ihan tosissaan. Säälittävää kyllä avustaa itseään yli kolmellakymmenellä kilolla, mutta jostain on lähdettävä. :D Kai voisi laatia jonkinlaisen tavoitesuunnitelman leuanvedossa (kuin myös muissa liikunnoissa) ja asettaa vaikka jonkin realistisen päivämäärän, jolloin pystyn vetämään oman painoni tangolla ylös. :P

Jee, niiiiin kiva suunnitella tulevia treenejä ja liikuntoja! Ja liikkua, se on huippua! Yltiöpositiivisuutta ilmassa. :D Tässä on täytynyt tehdä hirveästi ajatustyötä sen asian kanssa, että välillä voi tulla eteen sellaisia elämäntilanteita, jolloin on pakko höllätä ja poiketa totutuista rutiineista. Mun oli tosi vaikea hyväksyä selän revähtämisen aiheuttama treenitauko - se, ettei oikeasti VOINUT harrastaa liikuntaa oli jotain niin raastavaa ja raivostuttavaa. Viime aikoina on ollut myös ylimääräistä stressiä, joka osaltaan on vaikuttanut liikuntaintoon. Ja liikunnattomuus on osaltaan vaikuttanut syömiseen - erityisesti herkutteluun. Nyt kuitenkin oon siinä onnellisessa vaiheessa, että oon tiedostanut että elämä vaan joskus heittelee, eikä siinä auta vajota itsesääliin tai luovuttaa. Aiemmin asetetut tavoitteet ja unelmat on edelleen saavutettavissa - miksei olisi?

Ettei mee liian rönsyileväksi, lopettelen oivalla motivaatiokuvalla ja saatesanoilla:

Se kaikki on pään sisällä!

Viikko jatkuu kahdella työpäivällä (ihanaa, kun on kaksi nelipäiväistä työviikkoa putkeen :P, ja ensi viikolla pitäisi olla lomaviikko!) ja rentouttavalla viikonlopulla. Joko tänään, huomenna tai molempina päivinä nautin keväisestä säästä ja kävelen töihin. Sunnuntaina voisi rykäistä toisen salitreenin - eiköhän nää lihaskivut oo siihen mennessä jo kaikonneet. Voisi myös mennä pitkästä aikaa venyttelytunnille. Ja jos suinkin vain jaksan, ulkojuoksulenkki lauantaina. Oon kyllä aika lailla energiaa täynnä, että kaikki edellämainitut liikuntasuunnitelmat tulee toteutumaan! :)

Ihanaa torstaita, palaillaan!

- Jenni

Elävien kirjoissa

MOI!!

Ensinnäkin: syvimmät pahoitteluni blogitauosta, joka oli suunnittelematon ja venähti liian pitkäksi. Oon jo pari viikkoa ollut tulisilla hiilillä blogin kirjoittamisen kanssa, mutta nyt tartuin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin sanoista tekoihin!

Voisin lyhyesti avata puhumattomuuteni syitä. 8.3. erosin poikaystävästäni - yksi elämäni vaikeimpia asioita. Päätökseen ei liittynyt mitään dramatiikkaa, ainoastaan sen tajuaminen, ettei oltu oikeita toisillemme eikä suhde edennyt mihinkään. Eroa seurasi vaikeat ajat, jotka alkaa pikku hiljaa helpottaa. Asuinpaikan vaihdoksen myötä mulla ei ole ollut säännöllistä pääsyä tietokoneelle, joten blogikin jäi. Lisäksi stressi vaati veronsa, eikä huvittanut päivittää.

Mun olo! Sikahieno bussi muuten.

PLUS, 11.3. reväytin selkäni (vasemman lapaluun kohdalta), joka aiheutti neljän päivän saikun ja liikuntatauon. Tämä vaimensi osittain päivitysintoa. Tauon aikana harrastin vain kävelyä. Kun hien kaipuu yltyi sietämättömäksi sekä ilmat soi, lähdin kevään ekalle ulkolenkille. :) Katson siis liikuntatauon virallisesti loppuneeksi 30.3. Tovihan siinä vierähti, mutta oli aiheellista olla ylivarovainen, että selkä varmasti ehti parantua. Tällä viikolla oon palannut varovaisesti normaaliin päivärytmiin liikunnan suhteen - sillä pienellä erotuksella, etten vielä ehdi mukaan kahden salitreenin tahtiin. Mutta jos sen kolme tuntia vapaa-ajan liikuntaa saisi puristettua, olisin hyvin tyytyväinen. :) Tähän mennessä viikon 15 liikunnat sisältävät tunnin PT-treenin (kahvakuulaa ja leuanvetoa). Tänään saatan kävellä töihin, siellä on ihana ilma. Loppuviikosta mielin salille raudan pariin ja lenkille. Jee, I'm back! :)

Syömisistä. Viikko 10 sujui vielä loistavasti - siis herkkumielessä. Prosentti jäi noin kymmeneen, mutta sitten repsahti. Seuraava viikko oli yksi elämäni stressaavimmista, ja vaikka stressi ei oikeutakaan sikailuun, herkuttelin rankemmalla kädellä ja tietoisesti ylitin 15 prosentin rajan. Siitä eteenpäin ruokavalio on ollut enemmän tai vähemmän rempallaan. En siis ole missään nimessä palannut vanhoihin, huonoihin tapoihin - ruoan kanssa mulla ei ole ongelmaa, ne on ne herkut. Luulen, että herkuttelu on joinain viikkoina ryöstäytynyt käsistä vain ja ainoastaan siitä syystä, että oon kokeillut ruokapäiväkirjan pitämättömyyttä. Tässäkään kuussa en oo kertaakaan merkannut syömisiäni vihkoon, mutta en oo vielä ihan varma kokeilun jatkuvuudesta. Osittain mulla on ollut vapautuneempi olo, osittain ahdistuneempi. Tiedänhän osaavani koostaa ateriat oikein ja suht terveellisesti, sekä syödä säännöllisin väliajoin, mutta aina välillä on rauhaton olo, kun ei näe mustaa valkoisella. Kai sekin on tottumiskysymys. Uskon, että herkkuongelmakin ratkeaa kuin itsestään nyt kun treenit on taas lähteneet rullaamaan. :) En aio ottaa siitä stressiä. :)

Nyt kun blogihiljaisuus on rikottu, postauksia tulee säännöllisesti. I promise! :) Täytyy myös ottaa kiinni teidän muiden murujen blogeja, vaikka joitain oon aina silloin tällöin lukenutkin. Tästä kirjoituksesta tuli nyt tylsän persoonaton, kun ei oo itse otettuja kuvia mukana - oon kirjaston koneella, enkä viitsinyt alkaa säätää USB-johdon kanssa. Kuvia on kuitenkin kerääntynyt rutkasti viime viikoilta, joten niitä on luvassa lähiaikoina. Ehkä teen erikseen kuvapostauksen. :)

Nyt tää lähtis surffailemaan internetin ihmeelliseen maailmaan ja hoitamaan parit asiat. Palaillaan! :)

- Jenni

Kehonkoostumusmittaus, vol. 2

Do dii! Ne ovat selvillä. Kahden kuukauden aikana tapahtuneet muutokset tämän tytön kehossa. Oi että jännitti astua mittariin, mutta kyllä kannatti!

Tulokset oli huikeat. Ei, en liioittele. Oon vieläkin ihan puulla päähän lyöty, mutta pakko kai se on uskoa. Olen normaali! Lihakset ja rasvat ja tasapainot - kaikki hyvällä tasolla! PT ensin ajatteli tulosliuskan nähdessään, että edellisessä mittauksessa oli jotain häikkää. :D Mutta tarkempi lukujen tutkimus paljasti moisten muutosten olevan ihan mahdollisia. Lähtötilanne oli tosi heikko. Vaikka siis edelleen nuo luvut eivät ole absoluuttinen totuus - pientä heittoa voi olla.

Sitten tuloksiin! (kuvan voi klikata suuremmaksi)

Paljon dataa.

Paino oli laskenut kahden kuukauden takaisesta, mutta sehän olikin jo tiedossa. Tän päivän mittauksessa mulla oli kevyemmät housut, muut vaatteet valitsin tarkoituksella samoiksi/samantyyppisiksi kuin ekallakin kerralla (minimoidakseni heittelyt).

Rasvaa oli lähtenyt... 8.9 kiloa!!! Ta-ju-ton-ta. Katselin mittarin näytön lukemaa koneen tehdessä töitä, enkä meinannut uskoa kun se pysähtyi niin alhaiseen lukemaan. Siis 21.1 kg -> 12.2 kg. Rasvaprosentti humpsahti 36:sta 22,5:teen. Eli hyvin normaalille tasolle, jes! :)

Lihakset olivat kasvaneet, toinen jes! Kaiken kaikkiaan 3.8 kiloa lihasta oli tullut lisää. Pikkuisen käsiin, reilusti jalkoihin ja keskivartaloon. Ylävartalossa ja alavartalossa näyttäisi olevan pieni epätasapaino, mutta se ei varmaankaan ole mitään, mitä treeni ei korjaisi itsestään. Lihasmassa muuttui säälittävästä 18.8-kiloluvusta kilolukuun 22.6. Se on paljon se, mutta kuulemma kasvu hidastuu vauhdikkaan alun jälkeen. Mikä on mulle ookoo, koska ei mulla oo kiire mihinkään. PT jopa kehaisi, että olin jonain päivänä salilla törmätessämme näyttänyt huomattavasti lihaksikkaammalta kuin ensimmäistä kertaa tavatessamme. Treeni siis puree!

Vaikka mulla onkin viime viikkoina ollut tiukempi keskivartalotuntuma, ja ylipäätään enemmän lihastuntumaa ympäri kroppaa, nämä mittaustulokset tekevät fiiliksistä todellisemmat. Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että oon tiivistynyt. Voimaa ja lihasta, mulla on vihdoin vähän niitä! Ihan uskomaton fiilis! Tästä suunta on tietysti vain ylöspäin. Kovaa treeniä, hyvää ruokaa, riittävästi lepoa, sillä niitä tuloksia näköjään tulee. :) Herkkujen vähentäminen on kannattanut.

Juhlin hienoa mittaustulosta raakapatukalla ja naposteluporkkanoilla.

Herkuista puheen ollen, teen sitä katsausta todennäköisesti huomenna. Tänään oon liian täpinöissäni mittaustuloksista, ja vielä on lähdettävä treenillekin. Korsettia rääkkäämään. Huomenna joko lepäilen tai menen salille aerobiselle.

Nyt kahvin juontiin ja salille mars. Palaillaan!

- Jenni

Viikko 9, Harkinta

Taas on yksi viikko vuotta 2014 takana. Kylläpä aika menee nopeasti, nyt on jo maaliskuu. :O

Tämä viikko sujui mukavasti. Kuinkas muutenkaan? :D Se on periaatteessa vain asenteesta kiinni: vaikka joskus olisi paskempikin fiilis, voi asioita aina tarkastella positiivisesti. Mulle tyypillistä on juurikin tuollainen positiivinen ajattelu, mutta raaka totuus on myös se, että olen tyytyväinen elämääni juuri nyt. Mulla on koti, työ, ystäviä, perhe, mies, tavoitteita, mitä vielä. :)

Kuka muu muka.

Sitten asiaan, eli viikkokatsaukseen.

Viikon 9 liikunnat:

- ma: nyrkkeily 15 min., kuntopyöräily 35 min.
- ti: kuntosali 1 h 8 min.
- ke: -
- to: keskivartalokuntopiiri 53 min.
- pe: -
- la: kuntosali 1 h 6 min.
- su: -

= 3 h 57 min.

Mukavasti tuli liikuttua. Sunnuntaista muotoutui lepopäivä, koska yölliset alkoholit tekivät päänsisäisestä olosta heikon. Ja lihakset aristi eilisen salitreenin jäljiltä. Mutta ei siinä mitään, oon silti tyytyväinen viikon liikkumisiin. :)

Eilisestä hieman. Kävin piiiiiiitkästä aikaa ulkona, kun ystäväni saapui pääkaupunkiin, ja vietimme hänen myöhäisiä synttäreitään. :) Ohjelma sisälsi Talviklassikon vahtausta, SingStarin laulamista ja ryypiskelyä. Mulla on ollut jo pidemmän aikaa fiilis, ettei juominen niin innosta. Juhlissa voin ottaa lasillisen tai pari viiniä tms., ja harvoin kun ulos lähden, otan jotain. Mutta humalahakuiset juomisajat taitaa olla kaukana takanapäin - näin vanhemmalla iällä on kivempi keskittyä seuraan, tunnelmaan ja makuun. Siispä eilisiksi alkoholeiksi valikoituivat omalla kohdallani erilaiset makuoluet. En pidä oluen mausta, joten asiantuntevan myyjän avustuksella kassiin päätyi pulloja, joiden sisältö muistuttaisi mahdollisimman vähän olutta. Siis maultaan. Valitettavasti vain yksi (mutta onneksi olin ollut kaukaa viisas ja ottanut sitä kaksi pulloa) neljästä oluesta ei oikeasti maistunut oluelta, ja lopuista kyllä kovin huomasi niiden olevan olutta. Join silti urheasti, ja viimeinen banaanivivahteinen olunen maistui jopa hyvältä. Matkalla baariin kittasin parin desin verran uudeltavuodelta jäänyttä kuohuviiniä, ja baarissa join kaksi mustikkashottia. Ja paljon vettä koko illan aikana. Humalatila oli sopiva. :)

Herkkujen suhteen tilanne pysyi hallinnassa, vaikka eilen röpöttelinkin. Siitä juontuukin tämänkertainen otsikko: harkinta. Jokainen tällä viikolla syöty herkku oli suunniteltu, eikä mielitekoja ollut. Tuntuu vähän oudolta sanoa näin, koska aiemmin mielitekoja todellakin on ollut, ja herkkuja on tullut ihan tässä painonhallinnan aikanakin vedettyä kaksin käsin. :D Huomenna tai ylihuomenna teen pienen herkkukoosteen, jossa mukana raa'at luvut. Ehkä kuviakin. :P

Tässäpä muutamia viikon 9 kuvia:

Maanantaina syötiin possua!

Tiistain lounas: seitiä, herne-maissi-paprikaa ja parsakaalin varsia. Kaikki suloisesti pannulla sekaisin paistettuna. 407 kcal.

Keskiviikon eväät: ruisleivät cashewpähkinävoilla, toiset moiset margariinilla ja meetwurstilla, raejuustoa kera parin kiivin ja musta kahvi. 590 kcal.

Lauantain päihteet. Pieni punainen oli paras.

Ryyppyillan ruokapuoli. Mahaan päätyi myös moniviljapatonkia savuporon makuisella tuorejuustolla, ruissipsejä ja leipäjuustoa. OMNOMNOM.

Oho.

Mitäs ensi viikolla? Hirmuinen aamuvuoroviikko jälleen kerran - nyyh, hyvästi nukkuminen. Huomenna PT-tapaaminen ja kehonkoostumusmittaus. Jaiks. Sen jälkeen pyöriskelyä jättipallon päällä, eli viikon ekana liikuntana keskivartalokuntopiiri. Perinteiset salitreenit. Jonain päivänä kunnon hiki-aerobinen (no mikä muukaan? :D). Pieni toive päästä sulkapalloilemaan, ehkä viikonloppuna? Rocky roadin valmistus, koska ainekset jököttäneet kaapissa jo viikkokausia, ja haluan hiukan muokata "terveellisemmäksi" aiemmin käyttämääni reseptiä. Kenties keikka perjantaina. Ihan hyvä viikko vaikuttaisi olevan tulossa! :)

Nyt tää lähtis leikkaamaan juuri uunista tullutta herkkupannaria. Palaillaan! :)

- Jenni