In memoriam ja muuta höpinää

Hei rakkaat!

Mulla on ollut niiiiiin ikävä bloggailua! Sen huomaa joka kerta, kun istun alas ja alan naputella tekstiä. Sen huomaa siitä, että ajattelen uusia postauksia, vanhoja postauksia ja ylipäätään kirjoittamista todella usein. Maaliskuun alusta alkaneesta blogitauosta (tahattomasta sellaisesta, haluan vielä korostaa) lähtien mulla on vähän väliä pyörinyt mielessä blogiaiheita, joita oon joitain jopa työstänyt vanhanaikaisesti kynän ja paperin kanssa. Oon myös ottanut paljon kuvia, jos vaikka estyisin joskus tekemään postausta. Juuri siivoilin kännykän galleriaa, koska tajusin, että en tee mitään esimerkiksi huhtikuussa näpsityillä ruokakuvilla - kaikenlaiset viikkokatsaukset tai ruokapäiväkirjat siltä ajalta ovat auttamattomasti vanhentuneet. Joitain kuvia silti säilytin, ja niistä on hyötyä tämänkin tekstin kuvituksessa. :)

Kuvan orava ei liity tekstiin millään tavalla.

Pienen pohjustuksen jälkeen varsinaiseen asiaan. Kyse on herkuista (mistäs muustakaan?? :D). Maaliskuisen elämänmuutoksen ja sen jälkiseurausten takia moni asia meni mullin mallin. Syöminen, treenaaminen, asuminen. Tämä me tiedetään, oon siitä puhunut aiemmissa postauksissa. Pikku hiljaa alkaa tämän tytön mieli olla kuitenkin kypsä muutokseen. Tai paluuseen vanhoihin tapoihin, kummin sen haluaakaan muotoilla. Ja vanhoilla tavoilla en tarkoita "sipsipussi, karkkipussi ja puoli litraa jäätelöä yhdessä illassa"-mentaliteettia, vaan sitä hyvää ns. kultaista keskitietä, jonka löysin kuluneen vuoden alussa. Mulla oli ihan superhyvä fiilis treenien ja herkkujen suhteen! Liikuin 3-6 tuntia viikossa, treeni oli kovatehoista (sali, keskivartalokuntopiiri, aerobiset, Move Fitness) ja monipuolista (sulkapallo, nyrkkeily, ryhmäliikunta), unohtamatta kuitenkaan matalatehoisempaa liikuntaa (kävely). Osasin pitää lepopäiviä sopivasti, ja energiatasot oli korkealla. Olin innoissani liikkumisesta ja syömisestä, varsinkin mitä tulee herkkuihin. Herkkurajoitus, max. 15 % kokonaisenergiansaannista viikkotasolla, toimi hienosti alkukankeuden jälkeen. Musta oli jännittävää ja hauskaa suunnitella jo edellisellä viikolla seuraavan viikon herkkuja. :D Tuo 15 prosenttiahan teki siis käytännössä noin 2200 kcal sallittuja herkkuja per viikko. Ja kun onnistuin jakamaan ne herkut muutamaan harkittuun herkuttelukertaan, mulle tuli erittäin hieno fiilis, ja herkut tuntui jotenkin enemmän ansaituilta. Tuntui, etten mässäile, koska välissä oli useita kokonaan herkuttomia päiviä, eikä parintuhannen kalorin viikottainen herkuttelu tuntunut ollenkaan liialliselta. Samaan aikaan kuitenkin liikuin paljon ja söin muuten terveelllisesti.

Tuollainen mandariini-suklaa-tuorejuustomuffinssi (jos nyt oikein muistan makuyhdistelmän :D) olisi vienyt about viidesosan viikon herkkusaldosta. Ei muuten ollut niin maukas kuin miltä näyttää.

Nyt en kuitenkaan enää laske kaloreita, joten 15 prosentin periaate olisi mahdoton tarkasti toteuttaa. Aina välillä mulle tulee rauhaton olo syömisen suhteen ja mietin, pitäiskö sittenkin laskea. Ja muutamana päivänä oonkin ihan huvikseni merkannut kalenteriin syödyt energiamäärät. Parina viikkona oon merkannut pelkästään herkkukalorit. Mutta mitä enemmän mietin tätä laskemishommaa, sitä varmemmaksi tuun siitä, että oon tehnyt oikean valinnan sen suhteen. Kalorivihkon aikaan mulla oli kontrollin tunne, sillä tiesin tasan tarkkaan mitä syön ja paljon se sisältää energiaa. Saatoin olla rauhassa, koska mulla oli mustaa valkoisella. Vaikka välillä se musta valkoisella oli tuskallista katsottavaa. :D Ennen laskemisen lopettamista mulla oli kuitenkin ollut jo jonkin aikaa tunne, että ehkä pärjäisin ilmankin. Tiedänhän kuinka syödä terveellisesti. Eikä laskeminen mun kohdalla tarkoittanut rajoittamista, se oli vain kirjanpitoa. Eli olisin joka tapauksessa syönyt samat safkat, merkkasin ylös tai en. Joten kokeilin olla laskematta, ja sille tielle jäin. Se on samaan aikaan vapauttavaa ja pelottavaa. Kalorivihko oli kuitenkin puolentoista vuoden ajan mulla käytössä. 

Elämä ilman jatkuvaa pohdiskelua, tutkimista ja skriivailua on helpompaa, mutta ahdistavampaa. Luulen, että ahdistus johtuu osittain kertyneistä muutamasta kilosta. Kumma kyllä, kilot eivät oo ahdistaneet ihan niin paljon, kuin voisi kuvitella. Vaikka niiden pitäisi ahdistaa. Mulla oli alkuvuodesta tosi hyvä olo omassa kehossani, mutta nyt olo on välillä turvonnut ja pullea. Vaikka tiedän, etten ole pullea, enkä edes lähellä ylipainon rajaa. Muutoksen kuitenkin huomaa valitettavan hyvin - molempiin suuntiin. Täytyy kyllä sanoa, että tykkäsin paaaaaljon enemmän siitä tammi-helmikuun keventyneestä fiiliksestä, jolloin muutos tapahtui (eri suuntaan) rasvaa polttamalla ja lihasta kasvattamalla. :D

Näillä eväillä ei paljoa lihaksia kasvatella.

Entäs sitten se henkinen puoli? Mulle on tullut huono omatunto liiallisesta herkuttelusta ja itsekurin puutteesta. Oon pitänyt itseäni vuoroin heikkona, vuoroin olosuhteiden uhrina. Oon tuudittautunut ajatukseen, että "tää nyt vaan on tällainen vaihe, tää menee ohi ja palaan entiseen". Totuus kuitenkin on, että sitä "entistä" ei edes ehtinyt kestää pitkään. Jos tavoitteellinen treenaaminen ja syömisen kultainen keskitie olisi jatkunut viikkojen sijasta kuukausia tai vuosia, paluu entiseen olisi ollut helpompaa. En voi tietenkään varmaksi sanoa, mutta uskon näin.

Tekstin alkupuolella puhuin valmiudesta muutokseen. Tää on taas näitä juttuja, mitkä on vaatineet ajatustyötä. Musta tuntuu, että nyt on viimein tullut mitta täyteen ja oon ihan oikeasti valmis palaamaan kuriin ja järjestykseen. Mikä ei tietenkään mun kohdalla tarkoita mitään hullua treenaamista ja syömisten vahtausta, "kuri ja järjestys" vaan tuntui sopivalta sanaparilta tähän yhteyteen. :D Oon taas kuin rikkinäinen levy: paluu entiseen ei tapahdu hetkessä, en vaadi itseltäni liikoja, blaa, blaa. Tiedostan itsessäni ja ajattelutavassani kuitenkin eron aikaisempaan: tällä kertaa oon oikeasti valmis tekemään töitä. Sen eteen, että vielä joskus saavutan kaikki tavoitteeni, asetan niitä lisää, liikun paljon ja syön hyvin. Opin kulkemaan uudestaan herkuttelun kultaista keskitietä, tunnen taas sen kaventuneen olon vyötäröllä. MÄ PYSTYN SIIHEN.

Yliherkuttelu kuuluu mun entiseen elämääni. Siihen entiseen, kun en yhtään piitannut siitä mitä tungin kurkustani alas, mutta myös siihen entiseen, kun olin jo tehnyt elämäntapamuutoksen, mutta en vielä päässyt herkkukoukusta eroon. En halua ajautua enää ikinä kumpaankaan entiseen elämään - viimeiset lähes neljä kuukautta riitti muistutukseksi. Se henkinen ja fyysinen paha olo, no more.

Tähän väliin haluaisin käyttää muutaman kuvan herkkumuisteloon. Kaikki kuvat on maalis-kesäkuulta. Toivon palaavani näihin kuviin ja tähän postaukseen kokonaisuudessaan heikkoina hetkinäni. Ja muistavani, mitä oon nyt julkisesti luvannut sekä itselleni että lukijoilleni. Oon luvannut tarttuvani itteäni niskasta kiinni ja saada jotain järkeä elämäntapoihin. Joten...

In memoriam:

Tyttö sai tikkaria. Sisällä 15 Chupa Chupsia.

Heräteostos. Ei edes tarvii olla nälkäinen kauppareissulla - riittää kun herkut on aseteltu kassojen kohdalle.

Näitä tuskin tuun kaipaamaan. Söpö ulkomuoto hämäsi, maku ei vakuuttanut.

Ooh, hedelmätoffeeta! Kuvanottopäivänä suuhun katosi useampi tuollainen.

Huhtikuisen teatterireissun väliajalla nautitut kahvi ja juustokakku. Ehkä yks parhaista juustokakuista, joita oon maistanut. :P

Tää tarttui mukaan PUNNITSE & SÄÄSTÄ-KAUPASTA, kuinka on mahdollista?? No kun piti saada kolmekymppiä laskun loppusummaksi, että saa kaksi leimaa korttiin, ja nuo patukat oli lähimmät oikeanhintaiset tuotevaihtoehdot. :D Ihan törkeen hyviä, by the way.

Karkkipussien aatelia.

Vaikka tässä nyt muistelenkin syötyjä herkkuja samalla kun kovasti uhoan vähentäväni, tiedän etten tuu ikinä viettämään kokonaan herkutonta elämää. Se toimii joillekin, kuten toimii tietyn ajan kestävät lakotkin, mutta kumpikaan ei oo mun juttu. Oman kehon ja mielen hyvinvoinnin kannalta mä todellakin nyt otan itseäni niskasta kiinni, enkä vain puhu siitä. Haluun sen saman loistofiiliksen, mikä mulla oli alkuvuodesta, ja tämä herkkuaskel on otettava sen saavuttamiseksi. Mutta se on vain yksi askel. Muitakin syömisiä täytyy viilata, ja lenkkipolulle, salille tai mitä tahansa muuta liikuntaa harrastamaan täytyy lähteä useammin. 

En tällä kertaa sano uhkuvani ja puhkuvani motivaatiota ja innostusta, oon ainoastaan varovaisen optimistinen ja realisti. Käsitän, ettei paluu entiseen ole helppoa, ja mutkia mahtuu matkan varrelle. Mutta se on MUN matka, ja kaikki on mun omissa käsissäni: kuinka edetä kohti tavoitteita, kuinka suhtautua epäonnistumisiin ja kuinka pitää yllä motivaatiota. Kun matkalle osuvat mutkat on oiottu, tulee liikkumisesta ja hyvin syömisestä taas luonnollinen osa mun elämää. Loppuelämää. Ja kun olen tarpeeksi kauan elänyt tätä loppuelämääni, mun ei enää erikseen tarvitse "etsiä" motivaatiota, vaan liikunta ja terveellinen syöminen ovat osa kokonaisuutta. Näin uskon. :)

Working on it.

Klassinen lause: ensi viikolla alkaa mun uusi elämä. :D Ensi viikon maanantaista lähtien merkkaan kalenteriin syötyjen herkkujen energiamäärät ja pidän viikkotasolla yhteenlasketun herkkuluvun maltillisena. En uskalla asettaa mitään tavoitetta, vaikka se 2200 kcal häilyy mielen perukoilla. Viime kuukausina oon kuitenkin vetänyt niin rankalla kädellä herkkuja, että eka viikko liian tiukalla rajoituksella ei ehkä onnistu. Sen sijaan, että mulla olisi joku tietty kalorimäärä mielessä, keskityn enemmän ajattelupuoleen. Keksin heti muutamia esimerkkitilanteita, joiden eteen tullessa on syytä miettiä kaksi kertaa. Vähintään. 

- Kun menen kaapille ottamaan riisikakkua, en hapuile samalla avonaista keksipakettia. Miksi ottaisin keksejä, kun avasin kaapin aivan toisesta syystä? En tarvitse keksejä.

- Kaupassa en osta suklaapatukkaa vain siksi, että kassajonossa seisoskellessani oon bongannut uuden maun ja patukat on kosketusetäisyydellä. En tarvitse suklaapatukkaa.

- Tykkään napostella katsellessani leffoja/sarjoja. Usein kokoamallani napostelulautasella on myös jotain herkkua (vaikka sieltä löytyy terveellisiäkin juttuja). Herkut tuntuvat hyväksyttävimmiltä, kun niiden seurana on esim. vihanneksia, marjoja ja hapankorppua. Mutta eihän ne ole. En tarvitse herkkuja napostelulautaselle.

Eli ajatuksen tasolla mun täytyy todella työstää tätä herkutteluasiaa. Miettiä, miettiä ja miettiä. Harjoittaa itsekuria ja tehdä terveellisiä vaihtokauppoja. Pitää tavoitteet ja realiteetit mielessä. Ei ne kolme ekstrakiloa oo kertyneet salaattia syömällä. Eikä ne lähde herkkuja syömällä.

Jos edellinen kuvasarja oli otsikolla "in memoriam", niin olkoon tämä "tätä lisää":

Tarina kuvan takaa: iski armoton napostelufiilis - hyvin yleistä mulle kun katsotaan sarjaa/leffaa/telkkaria. Ei ollut karkkia, ja ajatus marjoista naposteltavina tuntui huonolta. KOSKA EI MARJOJEN JA HEDELMIEN SOKERI MAISTU SAMALTA KUIN KARKIN. Kuin sairas ajattelutapa??? :D Naposteluhimo äityi kuitenkin niin suureksi, että "taivuin" ja kokosin lautaselle tuoreita mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita ja viinirypäleitä. Ja ne oli mielettömän herkullisia! :P Säästin ehkä 500 kcal tällä pienellä, fiksulla valinnalla. :)

Kurkkua, porkkanaa ja paprikaa kera dippien. Helppoa ja kevyttä!

Miksei puurokin voisi tepsiä makeannälkään? Tässä kaurapuurossa lisukkeena raejuustoa, puolukoita, mansikoita ja maapähkinävoita. Oi nam. :P

Kestosuosikki: banaanipannari. Nykyään lisään siihen munien ja banaanin seuraksi raakakaakaojauhetta ja kaurahiutaleita. Niiiiiiin hyvää! :P

Erään kauppareissun ylpeyden aihe: herkkuhimoihin mansikoita, vadelmia ja Sisuja.

Tein yks päivä maailman siisteimman värisen evässmoothien!  

Kylläpä paisui tämä postaus. :D Tuntuu, että kadotin tekstin punaisen langan jossain kohtaa, mutta ei kai se niin haittaa - pääasia että kaikki asian tiimoilta tuli päästettyä pihalle ja pitkää tekstiä rytmittää muutamat kuvat. Eikö? :D

Nyt on pitkästä aikaa tarmokas olo blogin suhteen. Sellainen, että yhä useammin ne postausideat ei jää vain ideoiksi, vaan tartun tuumasta toimeen ja myös teen postauksen. Päässä vilisee muutamia juttuja, mistä haluan kirjoittaa, mutta sen lisäksi haluaisin teiltä lukijoilta ehdotuksia. :) Mistä haluaisit lukea? Millaisia kuvia haluat nähdä? Lupaan parhaani mukaan toteuttaa toiveenne. Jos niitä siis on. :D

Palaillaan!

- Jenni