sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kilojen historia

Heippander!

Päivän aihe: kuinka kilot ovat kertyneet ja karisseet vuosien varrella. Lisäksi kerron liikuntahistoriastani, koska nämä kaksi asiaa liittyvät vahvasti yhteen mulla.

Lapsena olin normaalipainoinen. Liikuin kuten lapset liikkuvat, mutta en ikinä kuulunut mihinkään seuraan tai kerhoon. 11-14-vuotiaana pelasin paljon pihafutista, rullaluistelin ja pyöräilin. Juuri tuosta 14 vuoden iästä mulla onkin viimeisin muisto vaa'an lukemasta, siis ennen kun se lähti nousuun. Painoin silloin 55 kiloa (ja olin jo saavuttanut kunnioitettavan pituuteni), ja muistaakseni olin hoikahko. Siitä keksin asettaa itselleni tavoitepainoksi tuon 55 kiloa, kun aloin tosissani pudottaa painoa. Tosin täytyy ottaa huomioon se, etten juurikaan harrastanut liikuntaa tuolloin, joten lihaksia mulla ei varmastikaan ollut paljoa. Eli toisin sanoen kehoni oli huomattavasti löysempi 14 vuoden iässä kuin nyt.

Seuraava muisto vaa'alta löytyy vuodelta 2005. Sinä marraskuuna aloitin elämäni ensimmäistä kertaa saliharjoittelun. En omistanut vaakaa silloin, enkä omista nytkään, mutta salilla kuitenkin pomppasin sellaiselle, ja karu totuus paljastui. Lukema: 73 kiloa! Olin siis lihonut noin viidessä vuodessa 18 kiloa. En osaa sanoa missä ajassa nuo kilot tulivat, mutta ne tulivat yksinkertaisesti oman piittaamattomuuden takia. Eli en yhtään katsonut mitä söin, enkä liikkunut yhtään.

Karkkia oli tullut syötyä..?

No, kävin salilla melko tiheästi seuraavat puoli vuotta. Vuoden 2006 kesällä olin ihan huomaamattani 11 kiloa kevyempi. Tämä pudotus siis tapahtui pelkällä liikunnalla, sillä söin yhtä epäterveellisesti kuin ennenkin.

Normaalipainon ylärajalta matka jatkuikin taas ylöspäin. Syksyllä jouduin luopumaan salijäsenyydestäni, koska muutin väliaikaisesti toiselle paikkakunnalle. Kyllä, sielläkin oli mahdollisuus käydä salilla. Kyllä, kuten missä tahansa, sielläkin oli mahdollisuus harrastaa vaikka vain kävelyä liikuntana. Mutta en harrastanut, vaan röhnötin illan toisensa perään katsellen Sinkkuelämää-boksia ja syöden. Kun palasin Helsinkiin, en liittynyt enää uudestaan salille tai aloittanut minkäänlaista muutakaan liikuntaharrastusta. Saleilusta ei vissiin ollut ehtinyt muodostua vielä niin pysyvää elämäntapaa, että olisin heti hinkunut sinne takaisin, tai sitten olin vain laiskistunut 10 kuukauden tekemättömyyden aikana.


Minä syksystä 2006 syksyyn 2008.

Palasin kuitenkin salille vuonna 2008, kun syksyllä Satsilta tuli niin huippu tarjous, etten voinut kieltäytyä. Palasin salille, joten palasin vaa'alle, ja lukema oli järkyttävämpi kuin ikinä aikaisemmin. 85 kiloa. No, alkushokin jälkeen pääsin taas treenaamisen makuun, ja vuoden loppuun mennessä olinkin jo 10 kiloa kevyempi. Pieni jojoefekti taas. Jatkoin salilla käymistä, välillä löysin itseni ryhmäliikunnastakin. Painoa tuli kolmen vuoden aikana 4-5 kiloa lisää, mutta ei kivunnut enää 80 kilon pahemmalle puolelle. 

Vuoden 2012 lopulla päässäni naksahti. En ollut liiemmin "kärsinyt" ylipainostani: mulla ei ollut erityisesti itsetunto-ongelmia, en ollut masentunut, enkä ollut ikinä edes yrittänyt laihduttaa. Mutta yht'äkkiä tajusin, etten enää halunnut olla lihava. Halusin karistaa ylimääräiset kilot, jonka jälkeen näyttäisin paremmalta, jaksaisin tehdä enemmän kaikkea ja mikä tärkeintä, välttäisin mahdolliset tulevat ylipainon aiheuttamat sairaudet. Tein järjestelmällisen suunnitelman (ihan kirjallisesti!) aikatauluineen ja metodeineen.


I love candy. Minä vuoden 2011 syksyllä.

Aloitin ateriankorvikejaksolla. Päätin olla kolme viikkoa 800 päivittäisen kalorin ruokavaliolla, pääasiassa Nutrileteilla, joita täydensin kevyellä ruoalla. Jakson loppupuolella pää ei enää kestänyt, vaan oli pakko saada yhtenä päivänä pizzaa, toisena päivänä jotain muuta dieettiin kuulumatonta. Mutta ne poikkeukset tein tietoisen harkiten, enkä päästänyt päivittäistä energiansaantia yli 1400 kalorin. Lopulta yli 800 kalorin päiviä kertyi kaiken kaikkiaan viisi kolmen viikon ajalle. Ei niin paha. Saldo: -3,5 kiloa, jotka lähtivät ensimmäisen kymmenen päivän aikana. Liikunta lisääntyi aika roimasti nutrijakson loppupuolella, kun ihan puun takaa sain tämän nykyisen työpaikkani, jossa siis joutuu liikkumaan tosi paljon. Ateriankorvikkeiden jälkeen palasin normaaliin ruokavalioon, mutta aloin vähitellen kiinnittää huomiota syömisiini: lisäsin kasvisten syöntiä ja vähensin herkuttelua.

Ensimmäinen kuukausi uudessa työssä hujahti nopeasti, ja olin niin uupunut työn aiheuttamasta yht'äkkisestä rasituksesta, etten edes käynyt salilla kokonaiseen kuukauteen. Siksi olin melko varma, että painoa ei ollut yhtään pudonnut kun seuraavan kerran astuin pelonsekaisin tuntein vaa'alle. -3,3 kiloa! Eli vajaa kaksi kuukautta painonpudotusprojektia ja 6,5 hävitettyä kiloa. Sen jälkeen paino putosikin tasaisesti, aivan kuin itsestään. Ja tällä tarkoitan sitä, että se oli todella helppoa. Tätä ei moni ehkä halua kuulla (tai siis lukea), koska tiedän että niin moni kamppailee omien kilojensa kanssa ja pahimmassa tapauksessa on yrittänyt laihduttaa kerta toisensa jälkeen ilman tuloksia. Mutta kerron tässä vain oman tarinani, täysin rehellisesti. Opettelin pudotuksen edetessä toki terveellisempää syömistä ja harrastin liikuntaa, välillä jopa pidin pari kevyempää jaksoa ateriankorvikkeiden parissa, mutta kaiken kaikkiaan koko prosessi oli melko kivuton.


Kesäkuu 2012.
Yksi takapakki matkalle mahtui. Järkyttävä kilon painon lisäys puolentoista viikon kesäloman jälkeen. Ja järkyttävyydellä tarkoitan nimenomaan sitä, että kun paino oli pudonnut niin tasaisesti koko vuoden, plussalukema oli jotain mihin en ollut tottunut ja mitä en odottanut. Päättelin, että kilon täytyi tulla yksinkertaisesti siitä, kun olin lomalla, eikä työn tekemiseen kulunut yhtään energiaa, mutta silti söin kuten ennen. Ehkä jopa hieman epäterveellisemmin. Järkeni sanoi, että kun palaan töihin, kilokin lähtee ja voin jatkaa painon pudottamista aivan kuin mitään takapakkia ei olisi ollutkaan. Mutta ei. Kilo pysyi, ja otin "radikaalit" keinot käyttöön. Aloin laskea kaloreita. Jostain sain päähäni, että 1700 kaloria voisi olla sopiva haamuraja  päivittäiselle energiansaannille. Merkkasin syömiset ja niiden sisältämät kalorit joka päivä vihkoon. Ja tadaa - kilo katosi!

Viime syksynä otin liikuntavalikoimaan myös uusia lajeja sen ainaisen salin lisäksi. Aloitin juoksun (hyvin hitaasti, ja koko juoksukunnon kohottamisprojekti on vieläkin kesken), uinnin ja nyrkkeilyn. Meillä on töissä hyvät liikuntatilat, joten sain siellä pikkualtaassa vedellä ihan rauhassa koiraa ja totutella veteen. En nimittäin ennen viime syksyä ollut käynyt uimassa aikuisiälläni. Edelleen harjoittelen juoksemista, mutta uinnista ja nyrkkeilystä on ollut vähän taukoa. Ensi viikolla voisi pitkästä aikaa käydä hakkaamassa säkkiä, ettei ihan unohdu kuinka kivaa se onkaan. :)

Paino lähti kalorien laskennan myötä taas laskuun, ja joulukuussa 2012 saavutin tavoitepainoni 55 kiloa. Kalorien laskenta jäi tavaksi, ja teen sitä vielä tänäkin päivänä. Enää mulla ei tietenkään ole piiiiitkään aikaan ollut sitä 1700:n rajaa, mutta se jotenkin sopii mulle että lasken. Siitä tulee rauhallinen ja hyvä mieli, kun tietää kuinka paljon on syönyt ja voi kesken päivää tarkistaa, paljonko on vielä "varaa" syödä. On myös hyödyllistä katsoa jälkeenpäin mitä on syönyt, sillä siitäkin voi ottaa opiksi (huonosti syödyt päivät vs. hyvin syödyt päivät).

Nyt jälkeenpäin on hölmö olo. Tietysti oon tyytyväinen muutokseen ja tekemääni työhön, mutta en voi olla ajattelematta sitä, että jos en olisi omilla toimillani aiheuttanut itselleni ylipainoa, en mun olisi tarvinnut myöskään kehitellä mitään painonpudotusprojektia. Puhummattakaan jäljistä, jotka ovat jääneet pysyvästi kehooni nopean lihomisen seurauksena. En kuitenkaan liikaa ajattele menneitä, niitä ei voi muuttaa, ja tärkeämpää on keskittyä juuri tähän hetkeen ja ottaa opiksi vanhoista virheistään. En stressaa yhtään painon noususta, sillä mulla on vain sellainen absoluuttinen varmuus, ettei jojoefektiä enää tapahdu. Aiemmissa pudotuksissa kyse ei kuitenkaan ollut siitä kuuluisasta elämäntapamuutoksesta, ja vaikka mun elämäntavoissa on todellakin vielä parantamisen varaa, olen menossa oikeaan suuntaan. Kaikki ihan oikeasti lähtee korvien välistä. Kun kerran tein sen päätöksen, että muutan elämäni, en aio pyörtää sitä päätöstä ja palata entiseen. En aio antaa kaiken saavuttamani valua hukkaan. Yksinkertaista.


Siitä se lähtee. Päätöksestä.

Aikaisemmin tässä tekstissä kehuskelin, ettei ylipaino aiheuttanut mulle ongelmia. Mutta miksi mulla siltikin on nyt hoikempana parempi olo? Niin henkisesti kuin fyysisesti. Luulen tämän johtuvan siitä, etten vain välittänyt. Kun olin lihava, elin elämääni "huoletta": opiskelin, tein töitä, välillä harrastin liikuntaa, tapasin kavereita, tutustuin uusiin ihmisiin, solmin parisuhteita. Mutta en ajatellut painoasioita ollenkaan. Tiesin jollain tasolla olevani liian iso, ja toki tuskailin monet kerrat vaatekaupan sovituskopissa, että miten tämäkään vaate ei mahdu päälleni, vaikka tää on isoin koko mitä sovitan. Nuo asiat ei vain häirinneet mua, en ikinä halunnut muutosta tilanteeseen. Se ei vaan tuntunut tärkeältä. Kunnes se alkoi tuntumaan tärkeältä ja halusin muuttua. Mua ällöttää ajatella vanhaa minääni, sitä miten välinpitämätön olinkaan. Söin suoraan sanottuna kaikkea paskaa vain sen takia että se oli hyvää. Sokerista ja rasvasta tuli hyvä olo, vaikka usein niiden ylisyönnistä tuli myös huono olo. Nyt kun oma suhtautuminen syömiseen on muuttunut niin radikaalisti, on vaikea uskoa että olen ollut tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen joskus. Olen kuvitellut voivani hyvin, mutta kun mulla nyt on niin paljon parempi olo, kuinka hyvin mä tosiasiassa voinkaan silloin ennen? Tää kaikki on vielä vähän hämmentävää. Toivottavasti te saatte edes jotain tolkkua tästä hyvin sekavasta tekstistä. :D

Painonpudotusvaihe on siis mulla takana. Edessä on kiinteytymis- ja painonhallintavaihe, joista jälkimmäinen luonnollisesti kestää koko loppuelämän. Siinä ohessa saattaa tietysti muutama kilo lähteä, mutta tarkoitus onkin saada löysät pois ja pientä lihaserottuvuutta tilalle. Ajattelin tehdä tässä pian jonkinnäköistä aikataulua, uutta tavoitesuunnitelmaa, ja tällä kertaa palkintojen kanssa. :) Tavoitteet voisivat liittyä ainakin senttien karistamiseen (varsinkin vyötäröltä), juoksemiseen, saliharjoitteluun ja uusien ruokien kokkailuun. Täytyy pistää mietintämyssy päähän. Tärkeintä mulle just nyt on jo omaksuttujen hyvien elämäntapojen ylläpito, johon kuuluu isona osana säännöllinen liikkuminen, ja itseni kehittäminen yhä paremmaksi versioksi niin sanotusti.

Tässä vielä eilen otettu kuva, josta saa käsityksen nykytilastani. Tällaista kroppaa ja päätä tää tyttö työstää juuri nyt. :)

Tyylikäs sukka.

Kiva jos joku on jaksanut kahlata tän pienoisromaanin loppuun saakka, saa kommentoida! Tänään ajattelin kyhätä vielä toisenkin postauksen, jossa voisin kertoa vähän tän viikonlopun syömisistä.

- Jenni




4 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Oli kiva lukea koko stoori ja täytyy sanoa, että näytät tosi hyvältä :).

    VastaaPoista
  2. Onhan tuossa viimeisessä kuvassa hiukkasen eroa ensimmäiseen! ;) Upealta näytät nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja hyvä että ero on havaittavissa. ;) Kuin on myös sullakin muuten. :)

      Poista