Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Helou!

Eräs lukija toivoi (kröhöm, viime vuonna.. hups!) ennen/jälkeen-postausta, joten täältä pesee. :) Tarkoituksena siis ruotia millaista elämäni oli ylipainoisena ja millaista se on nyt normaalimitoissa.

Ennen...

Vaaka näytti yli 70 ja yli 80 kiloa. Lapsena ja teininä olin normaalipainoinen, kunnes huonojen elintapojen seurauksena paisuin. Ja jojoilinkin vähän, koska pari kertaa aloitin liikunnan, mutten kuitenkaan laajemmin muuttanut elämäntapojani.

Keventynyt ruho mahdollistaa pienempien vaatteiden ostamisen, kuten tämän törkeän hyvin alennetun syys-/kevättakin.

Nyt...

Vaaka näyttää 59 kiloa. Elämäntaparemontin alusta on kulunut neljä vuotta ja pari kuukautta. Painoindeksi on pysynyt normaalialueella kolme ja puoli vuotta. Mutta edelleenkään en omista vaakaa. ;)

Ennen...

Tavallinen koti-ilta sisälsi telkkarin katselua sohvalla. Eväänä pussillinen Nacho Cheese Ballseja, parisataa grammaa karkkia ja kulhollinen jäätelöä. Näitä tavallisia koti-iltoja mahtui useampi viikkoon, eväät vain vaihtuivat.

Terveellisempiä herkkuvaihtoehtoja.

Nyt...

Tavallinen koti-ilta sisältää telkkarin katselua sängyssä. Eväänä napostelulautanen, johon on koottu esimerkiksi pähkinöitä, lehtikaalisipsejä, raakapatukka, porkkanaa ja marjoja. Näitä tavallisia koti-iltoja on yksi tai useampi viikossa. Muina iltoina treenaan tai teen jotain muuta kotona. Toisinaan tapaan ihmisiä kodin ulkopuolella. :D Epätavallinen koti-ilta sisältää armottoman määrän epäterveellisiä herkkuja, mutta ylilyöntejä tapahtuu yhä harvemmin.

Ennen...

Meillä oli kahden ystäväni kanssa tapana kurvata Mäkin autokaistan kautta - ei ihan joka kerta, mutta usein tavatessamme. Otin lähes aina joko tavallisen juustohampurilaisen tai tuplan. Joskus pelkän jälkkärin, tai sitten sekä hampparin että jälkkärin. Pidin Mäkin juustohampurilaista lempiruokanani. :'D

Nyt...

Meillä ei ole tapana kurvata kahden ystäväni kanssa Mäkin autokaistan kautta tavatessamme. Autoa ajava ystäväni arastelee, "näin vanhemmalla iällä", ajamista niin paljon, ettemme käy enää ollenkaan ajeluilla. :'D Syön pikaruokaa (à la Hesburger tai McDonald's) keskimäärin kaksi kertaa kuussa. Otan aina kahdet isot ranskalaiset joko pelkällä ketsupilla tai ketsupilla ja vegaanisella dipillä.

Ennen...

En tehnyt ruokaa. "Ruoka"valioni koostui pitkälti kananugeteista, kalapuikoista, lihapullista, nakeista, ranskalaisista, nuudeleista ja pakastepizzoista. Ruokaympyrät saati ravintoaineet eivät kiinnostaneet ollenkaan.

Jopa mun laiselle master chef'ille helppo ruoka: tomaattimurskaan tehty linssikastike höystettynä kasvikermalla.

Nyt...

Teen ruokaa, vaikka joskus menen edelleen sieltä mistä aita on matalin (ja tökkään lohkoperunat falafelien kera uuniin). Einekset ovat jääneet, kuten myös liha- ja kalatuotteet. Viljat ovat vähentyneet radikaalisti. Loputkin maito- ja kananmunatuotteet ovat kohta muisto vain. Lautaselta löytyy väriä, hyviä rasvoja ja monipuolisuutta. Nautin syömästäni ruoasta ja syön sitä ajatuksella.

Ennen...

En harrastanut liikuntaa. Bussiin juokseminen tuntui yhdeltä epämieluisimmista tehtävistä ikinä. Kaksi kertaa olin kuntokeskuksen jäsenenä, mutta kuntoilusta ei tullut pysyvää elämäntapaa. Se oli ihan kivaa, mutta kausittaista.

Nyt...

Harrastan liikuntaa. Olen innoissani uusista lajeista ja haluan kehittyä niissä, joita jo harrastan. Kuntosali tuntuu luonnolliselta ympäristöltä ja kotona treenaaminen helpolta ja hauskalta. Oma kehitys motivoi yhä parempaan kuntoon. Vain taivas on rajana!

Ennen...

Elin sumussa. Olin kyllä yleisesti ottaen tyytyväinen elämääni ja välillä hirmu onnellinenkin. Mutta aika antaa perspektiiviä. Nyt tiedän, että en sittenkään elänyt sellaista elämää kuin olisin pystynyt - mutta se kaikki täytyi kokea jotta pääsisin tähän pisteeseen. Päivääkään en vaihtaisi.

https://www.instagram.com/p/BCLCLZXQu6B/?taken-by=jennisuomu


Nyt...

Elän valossa. Olen tyytyväinen elämääni. Kehitän itseäni niissä asioissa, joissa koen tarvitsevani parannusta. Tutkin, pidän silmät auki ja opettelen olemaan avoin. Kuuntelen itseäni, niin mieltä kuin kehoa. Päivääkään en vaihda.

Ugh. Olen puhunut. :)

Palaillaan!

- Jenni

P.S. Uusia toiveita, kiitos!

P.P.S. En saanut viimeistä kuvaa Instagramista, siksi kökkö linkki. Mut löytää siis @jennisuomu sieltä. :)

59 kiloa iloa

Haudi!

Uusi viikko, uusi alku, eikö se niin mene? ;) Maanantaina alkaa dieetti, ensi viikolla rupean parantamaan elämäntapojani.

Niiiin tuttu ajattelutapa varmasti monelle. Tietysti viikon tai vaikkapa vuoden alku on kiva, symbolinen alkuhetki jollekin uudelle. Mutta jos sitä uutta ei oikeasti halua, aloitus on ihan tyhjän kanssa - tapahtui se sitten 1.1. tai jonain tavallisena torstaina.

Kun sitten on aloittanut, ei kaiken tarvitse tapahtua by the book. Mitään kirjaa ei ole olemassakaan! On vain mieletön määrä tietoa ja "tietoa". Sitä vyöryy joka tuutista, ja tuon tulvan keskellä voi olla vaikeaa löytää itselleen toimivia juttuja. Kokeilemalla, erehtymällä ja sinnikkyydellä se on kuitenkin mahdollista. :)

Oldie but goodie.

Ylläoleva kuva on esiintynyt aikaisemminkin blogissani. Se on täydellinen vertauskuva vanhasta elämästäni. Ja myös hyvin konkreettinen kuvaus siitä, mitä olin silloin. Karkkia rakastava pullukka. :') Tuolloin en lainkaan kiinnittänyt huomiota siihen, mitä suuhun laitoin - ravintoasiat eivät vain kerta kaikkiaan kiinnostaneet mua. Herkkuja rakastava pullukka ja onnellinen läski, sellainen mä olin. Sen lisäksi, etteivät ravintoasiat kiinnostaneet, en myöskään ollut kamalan kiinnostunut ulkonäöstäni. Vaikka jollain tasolla tiesinkin olevani iso, en ikinä ajatellut sitä. Se ei vaikuttanut itsetuntooni tai elämääni yhtään mitenkään. Voi, kuinka tietämätön olinkaan. :'D Kun kokee nahoissaan tämän nykyisen hyvän olon, tavallaan toivoo, että olisi tehnyt elämäntaparemontin jo aiemmin. Mutta sittenkään ei - kaikelle on aikansa ja paikkansa. :)

Karkkikuvassa painoa on jotain 75 ja 85 kilon välillä (en muista/tiedä tarkkaa lukua). Nuo karkit on siis laivalta ostettuja, ei normaalin herkkupäivän varastoja. :DD Vaikka silloinhan mulla oli joka päivä herkkupäivä.

Tänä päivänä painan 59 kiloa. 59 kiloa iloa, todellakin! :) Tiedän, että viiskytluku on se "mun oma kymmenluku", koska oon edellisen reilun neljän vuoden aikana ollut niin monessa eri painossa. Lähes kahdeksastakympistä ensin nopeasti viiteenviiteen, sitten pientä heilahtelua kuuskytluvun alkuun ja takaisin viiskytluvulle. En olisi ikinä voinut uskoa, että juuri tässä kilolukemassa voisin olla tyytyväinen. Kiinteytymisprosessi on edelleen kesken, joo, mutta olen täydellisen tyytyväinen tähän kokonaisvaltaiseen olotilaan, mikä mulla vallitsee niin painon, ruokailun, liikuntojen ja koko elämän suhteen.

Nyt vaaka näyttää siis 59 kiloa. Viisi viikkoa sitten, haasteen alkaessa viisari pysähtyi 60 kiloon.

Alarivissä lähtötilanne, ylhäällä nykyinen.

Jotain on tapahtunut! Vaakalukema saa olla mitä on - jälleen kerran saamme huomata että se ei todellakaan kerro kaikkea. :) Vaikka juuri puhuinkin "omasta kymmenluvustani", se ei tarkoita sitä, että kynsin ja hampain pyrin siihen. Jos musta tuntuisi hyvältä +60 kilossa, sitten hakeutuisin siihen painoon. Tällä varrella se vaan tarkottaisi niin suuria lihaksia, että sellaiseen en edes halua pyrkiä. Kiinteä, pieni ja vahva keho on mun tavoitteena. Ja ulkonäköäkin tärkeämpi asia on se, että kehoni toimii ja jaksaa vielä vuosikymmenet eteenpäin.

Viiden viikon tulokset: paino -1 kg, lantionympärys -1 cm ja vyötärönympärys -6 cm. Sekä kahmalokaupalla uutta tietoa, virtaa ja upeiden, motivoituneiden ihmisten energiaa. Täten voin pyhästi suositella Lean In 5 Weeksiä ihan kenelle tahansa. (sydänsilmähymiö)

Tein päätöksen osallistua LIFW-jatkoryhmään, joka alkaa ensi viikolla. Siellä on luvassa kuulemma hurjasti uusia treenejä ja sama, korvaamaton ryhmätuki kuin itse haasteessakin. Tämä tuki tarkoittaa siis suljettua Facebook-ryhmää. Se mieletön määrä vinkkejä, tsemppiä ja vertaistukea on ollut haasteen parasta antia. :) Vähän kuin monta kymmentä PT:tä. :D Jotka kuitenkin samalla itsekin kamppailee samojen juttujen kanssa. Eikä kyse ole siitä, kuka tekee eniten tai koviten saati siitä, kuka saavuttaa parhaimmat tulokset. Kaikki aidosti tsemppaa toisiaan! Meidän haastelaisten lisäksi ryhmässä on edellisiin haasteisiin osallistujia mentoroimassa sekä LIFW:in valmennustiimi. He kaikki vastailevat kysymyksiin ja niin ikään tukevat meitä pyrkimyksissämme. Ihan huippu porukka on ollut kaiken kaikkiaan! :) Ja niiiiin moni on lähtenyt mukaan jatkoryhmään - parasta! :))

Tästä pääset osallistumaan 14.3. alkavaan seuraavaan Lean In 5 Weeks Challengeen. ;)

Tarkoitus ei ollut pitää mainospuhetta - en vaan voi tarpeeksi hehkuttaa, kuinka mahtavat nuo viisi viikkoa olivat. Tiedän että tällä kertaa kyse ei ole luonteelleni tyypillisestä alkuinnostuksesta, joka sitten laantuu. Muutos tuntuu luissa ja ytimissä. :') Eikä kyse ole siitä, että nyt tiedän, miten syön ja treenaan koko loppuelämäni. Ei, vaan siitä että kun kuuntelen kehoani ja intuitiotani, osaan tehdä nuo asiat. Osaan tehdä ihan mitä vaan! Toki jotkut jutut vaativat ihan oikeaa harjoitteluakin, kuten sokerikoukusta irtautuminen. Se on hyvällä mallilla, mutta en voi sanoa vielä olevani kuivilla. Kun koko elämän on toiminut tietyllä tavalla, pelkästään siitä "rutiinista" on vaikea oppia pois. But I can do it! And I will! :)

Vähän tuntuu, että nyt alkaa teksti rönsyillä ja pahasti, joten paketoin sen. :) Nautin rasvakahvini loppuun ja sitten lähden kokkailun ja päivän treenin pariin.

Palaillaan! :)

- Jenni

Mitä jäi käteen?

Moikka vaan!

Taisin viime tekstissä puhua jotain tulevasta nettivalmennuksesta, ja että siitä kirjoittelisin kun aika on kypsä. No nyt se on kypsä - valmennusjakso on ohi! :D

Lean In Five Weeks oli kiinnostellut mua jo useamman kuukauden - kaikista mahdollisista nettivalmennuksista se tuntui oikeastaan ainoalta varteenotettavalta vaihtoehdolta. Näin viiden viikon jälkeen voin sanoa, että valinta oli oikea! Niin huikea valmennus. :) Sitä ei ole turhaan hypetetty (en yhtään tykkää tuosta sanasta, mutta what the hell, antaa mennä :D).

Menemättä sen tarkemmin valmennuksen yksityiskohtaiseen sisältöön, voisin listata ihan muutamia asioita, mitä valmennus on mulle antanut. :)

- Rasvojen käyttö: niitä oli ollut selkeästi liian vähän ruokavaliossa. Eksoottisina uutuuksina nyt mulla päivittäisessä käytössä kookosöljy ja kaakaovoi. Oliiviöljyyn tutustuin myös, sekä uusvanhoina "tulokkaina" siemeniin, pähkinöihin ja avokadoon. Oon huomannut rasvan erinomaisen nälänpoissapitokyvyn (on se sana!), vaikka vielä pitää välillä muistutellakin itseään sen lisäämisestä annoksiin.

Five AM-kahvin valmistusta. :P

- Hiilihydraattien vähentäminen: en enää tarvitse jokaiseen lämpimään ruokaan erillistä hiilarin lähdettä. Ennen se meni niin, että proteiini, kasvikset ja peruna/bataatti/riisi/kvinoa/pasta tms., mutta nyt voin ihan helposti jättää tuon hiilarin pois. Jatkossa tuun varmastikin syömään korkeamman kulutuksen päivinä "ylimääräisen" hiilarin, mutta uskon määrien vähentyvän. Kun lisää runsaasti kasviksia ja rasvaa annokseen, nälkä kyllä pysyy loitolla. :)

Savutofua, ravintohiivahiutaleita, siemeniä, kurkkua, tomaattia ja salaattisekoitusta. :P

- Leipä. Tää sai ihan oman ranskalaisen viivan, koska koen oivalluksen niin merkittäväksi. Valmennuksessa vedettiin melko tiukasti ensimmäiset kaksi viikkoa: maidotonta, sokeritonta ja viljatonta ruokavaliota. Siinähän sitten loppui tän tytön iltapalavoileipäkasat. :') Leipä on liian helppo "ateria"vaihtoehto - ei kestä kauaa sutaista muutamat palat, ja saahan siitä myös jotensakin täyttävän annoksen. Nälän loitolla pitämiseen leipä ei tosin sellaisenaan sovi. Tykkään edelleen leivästä, ja aion syödä sitä jatkossakin, mutta tosiaan ne kokonaiset leipäateriat on nyt historiaa. Haluaisinkin ajatella leipää enemmänkin sellaisena luksustuotteena, jota voin käyttää toisinaan palan aterian yhteydessä tai erityistilanteissa. :) Ei joka päivä, kuten ennen.

- Kotitreenit. Nää on olleet huippuja! Kotona olin harrastanut aiemminkin, mutta kehonpainotreeni oli mulle aivan vieras asia. Se oli kiinnostellut aiemminkin, mutta en ollut uskaltanut kokeilla. :'D Lyhyet, mutta sitäkin tehokkaammat treenit on olleet erittäin käteviä. Vaikka puntteja vielä rakastankin, kehonpainoharjoitukset tulee jäämään salitreenin rinnalle. Monipuolisuus kunniaan. :)

Tärähtänyt mutta tyytyväinen treenari.

- Into: vihdoinkin ja pitkästä aikaa mulla on virtaa. Energia, motivaatio ja halu päästä eteenpäin ovat palanneet. Tää on niin suuri juttu, etten melkein kestä. :') Haluan suunnitella, oppia lisää, imeä tietoa ja muiden ihmisten positiivista energiaa itseeni. Haluan kehittyä. Ja tää ulottuu paaaaljon pidemmälle kuin pelkkään ruokavalioon ja treenaamiseen. Varsinkin tällä viimeisellä haasteviikolla oon kokenut aikamoisen hurjia oivalluksia, ja alkanut tehdä töitä omien unelmieni eteen. Ei ihan pieniä juttuja. :) En sano, ettenkö olisi saanut tätä uutta energiaa ennemmin tai myöhemmin ihan itsekseni, mutta nyt on niin, että kiitos siitä kuuluu huikealle LIFW-seikkailulle. Ja mikä parasta, tää ei lopu tähän, vaan matka jatkuu! :)

Oivalluksista, edistyksestä ja hyvästä fiiliksestä huolimatta viiteen viikkoon mahtui myös epätoivoa ja -varmuutta. Koska meille ei valmennuksessa annettu käteen kaikkia avaimia, vaan saatiin/jouduttiin käyttää omaa päätämme, ensimmäiset pari-kolme viikkoa oli mulle lievää tuskien taivalta. :D Tuskailin niin treenien kuin ruokavalion kanssa. Tuntui hankalalta sovittaa melkein-vegaanista syömistä voi-, liha- ja kananmunapitoiseen ruokavalioon. Kunnes tuli se ahaa-elämys, että mun pitää vaan kokeilemalla löytää se oma tie. Rasvoja saa muualtakin kuin eläinkunnan tuotteista, eikä mun tarvitse tehdä mitään kompromisseja myöskään proteiinien suhteen. Jos se ei tunnu hyvältä, älä tee sitä. :) Enkä mä tehnyt. Liikuntapuoli lähti mulla hitaammin käyntiin, enkä viiden viikon aikana saanut lähimainkaan kaikkia eri treenejä kokeiltua. Mieluummin toisaalta opettelen muutaman uuden treenin liikkeet kunnolla ja kehityn niissä, kun otan heti kaikki treenit mukaan enkä ehdi sisäistämään niitä. Onhan tässä aikaa ottaa kuvioihin ne loputkin treenit. :P

Oho, söin ravintolassa jälkkäriä. Chico'sin (vegaaniset) mustikkapannarit. Om. Nom.

Vaikka teinkin määrällisesti vähemmän treenejä kuin mitä kuvittelin haasteen alussa tekeväni, en oo ollenkaan pettynyt! Tämä on uutta, koska monesti oma suunnitelmista laistaminen on masentanut ja heti on tuntunut jotensakin epäonnistuneelta ja löysältä. Oon oppinut pitkäjänteisyyttä ja rauhallisuutta. Sellaista kokonaisuuden hallintaa: mitä sitten jos jollekin viikolle tulee vain yksi liikuntakerta, jos ruokavalio pysyy kuitenkin suht siistinä ja heti seuraavalla viikolla liikkuu vähän enemmän?

Sama juttu syömisten kanssa. En ihan täysin noudattanut haasteen guidelineja - pidin välillä omia herkkupäiviä ja -hetkiä, ja muutaman kerran söin kiellettyä leipää ja perunaa. Mutta putki ei niin sanotusti jäänyt päälle, vaan noiden kertojen jälkeen jatkoin terveellisemmällä linjalla. Kai sitä voisi kutsua tasapainoksi. :D Ja se morkkis! Ei tietoakaan. :) Tai kenties haasteen alkupuolella pikkuisen, mutta mitä pidemmälle mentiin, sitä rennommaksi mun mieli muuttui. En sano, että sokerikoukku on täysin selätetty, tai ettei ylilyöntejä herkuttelun kanssa enää ikinä tule, mutta isoja askeleita on otettu eteenpäin näissä(kin) asioissa.

Last but not least, LIFW on antanut mulle ehkä parhaimman "lahjan" ikinä: kirkkaamman mielen ja varmuuden siitä, että kaikki tulee menemään hyvin. :) En siis tarkoita tällä sitä, että mikään elämän mutka ei ikinä voi koskettaa mua, vaan että omalla asenteella voin valita suhtautumistavan niihin mutkiin. Kaikesta pääsee yli, kunhan vaan työstää asiat itsensä kanssa eikä jätä niitä roikkumaan. Vaikka ne olisi kuinka ikäviä juttuja. Omat epämiellyttävät puolet, aiemmat epäonnistumiset ja muut negatiiviset jutut pitää olla valmis kohtaamaan rehellisesti, jotta voisi kehittyä ihmisenä. Sikäli jos haluaa kehittyä. Jos ei halua, ei siinä mitään. :'D

Mä tein sen!!

Ja unelmiaan täytyy jahdata. Tehdä niin pirun kovasti töitä niiden eteen, niin ettei sulla kerta kaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin saavuttaa ne. Ensimmäinen askel on tietysti se, että keksii ne omat unelmansa (mun unelmistahan voi lukea täältä, ellette ole jo). Mitä ikinä ne onkaan, ne on ulottuvillasi. Kunhan vain vähän venytät, nappaat kiinni, etkä päästä irti. :)

Ensi viikolla onkin aika höpötellä (kuvien kera) LIFW:in tuomista näkyvistä tuloksista. Voi myös olla, että mulle tulee kirjoittelufiilis muutenkin. Saa nähdä. :)

Ihanaa sunnuntaita! Palaillaan. :)

- Jenni